Sakoku

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiinalainen džonkki Japanissa sakoku-kauden alussa (1644-1648, japanilainen puupainatus).

Sakoku (jap. 鎖国, kirjaimellisesti "maa ketjuissa") tarkoittaa Tokugawa-shōgunaatin vuosina 1641-1853 Japanissa harjoittamaa ulkopolitiikkaa. Sakokun aikana kukaan ei voinut tulla Japaniin tai lähteä Japanista kuolemanrangaistuksen uhalla – jälkimmäinen tuli luvalliseksi vasta Meiji-restauraation jälkeen. Termi sakoku on keksitty 1800-luvulla.

Teoriassa ainoat ulkomaiset sakokun aikana sallitut vaikutteet olivat alankomaalainen "tehdas" (kauppasatama) Dejiman saarella Nagasakissa, mutta kauppaa käytiin Nagasakin kautta myös Kiinan kanssa. Lisäksi Japani kävi kauppaa Tsushiman hanin kautta Korean kanssa ja Satsuman hanin kautta Ryūkyū-saarten kuningaskunnan kanssa. Näiden syrjäisten provinssien kauppakontaktien lisäksi kaikki edelliset maat lähettivät säännölisiä lähetystöjä tapaamaan shōgunia Edoon – lähetystöt kulkivat pitkiä matkoja Japanin halki, mikä antoi kansalle mahdollisuuden nähdä vilauksia ulkomaisista kulttuureista. Yksi ainoista maahan laittomasti saapuneista ulkomaalaisista oli italialainen jesuiitta Giovanni Battista Sidotti (vuonna 1708).

Japani pysyi länsimaisen teknologian kehityksen hermoilla sakoku-kaudella Dejiman kautta hankittujen hollanninkielisten tekstien tutkimisella. Prosessia kutsuttiin rangakuksi ("hollannin oppi"). Se kävi turhaksi maan avauduttua ja sakoku-politiikan romahdettua, jolloin japanilaisia opiskelijoita lähetettiin opiskelemaan ulkomaille, ja monia ulkomaalaisia palkattiin työskentelemään Japanissa (o-yatoi gaikokujin). Sakoku lakkasi Kanagawan konferenssin tuloksena vastauksena Matthew Perryn esittämiin vaatimuksiin.