Sacha Baron Cohen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sacha Baron Cohen roolihahmonaan Ali G.

Sacha Noam Baron Cohen (s. 13. lokakuuta 1971 Lontoo) on brittiläinen koomikko, jolla on kolme laajalti tunnettua roolihahmoa: hoppari Ali G, kazakstanilainen televisiokommentaattori Borat ja itävaltalaisen musiikkikanavan homoseksuaali muotitoimittaja Brüno. Edellä mainituista kenties tunnetuin on "wannabe" -hiphoppari tai ennemminkin räppärihahmo Ali G, joka tekeytymällä idiootiksi saa suuretkin valtion johtohahmot nolaamaan itsensä kameran edessä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Perhe

Sacha Noam Baron Cohen syntyi 13. lokakuuta 1971 ortodoksijuutalaiseen perheeseen Hammersmithissä, Lontoossa. Hänen isänsä vaatekauppias Gerald Baron Cohen on Walesistä kotoisin oleva ortodoksijuutalainen ja hänen äitinsä Daniella Cohen (os. Weiser) on kotoisin Israelista. Daniellan äiti, joka on Saksassa aikanaan hyvin tunnettu balettitanssija, asuu edelleen Haifassa. Hänen isänisänsä oli syntynyt Pontypriddissä Walesissä ja hänen isänsä isoisä oli Kaunasissa syntynyt liettuanjuutalainen. Sacha Baron Cohenin veli Erran Baron Cohen on säveltäjä ja trumpetisti, joka on auttanut veljeään muun muassa säveltämällä Borat-elokuvan kappaleen "O Kazakhstan". Hänen serkkunsa Simon Baron-Cohen on johtava autismiasiantuntija.

Baron Cohenin etninen ja uskonnollinen juutalainen identiteetti on erittäin vahva. Hän syö vain kosheria ja viettää sapattia. Hänen morsiamensa, australialainen näyttelijä Isla Fisher on myös kääntynyt juutalaisuuteen. Esimerkiksi lukioaikana hän kuului sionistiseen Habonim Dror-nuorisojärjestöön sekä työskenteli ja opiskeli valmistumisensa yhteydessä vuoden Rosh Hanikra-kibbutzilla Pohjois-Israelissa. Tämänkin jälkeen Baron Cohen on palannut useat kerrat Israeliin, jonne hänellä on jo pelkästään sukunsa puolesta vahvat siteet. Hän puhuu erinomaista hepreaa sekä tuntee erinomaisen hyvin Israelin kulttuurin.[1]

[muokkaa] Koulutus

Sacha aloitti opiskelunsa yksityisessä ja arvovaltaisessa Haberdashers' Aske's Boys' School-poikakoulussa Elstreessä. Samoihin aikoihin kouluun pääsivät myös kaksi muuta juutalaiskoomikkoa ja hänen ystäväänsä, Matt Lucas ja David Baddiel. Tämän jälkeen hän kävi Dulwich Collegea ennen kuin siirtyi Cambridgen yliopistoon kuuluvaan Christ's Collegeen. Täällä hän opiskeli Harvardin yliopiston historian professorin, skottilaisen Niall Fergusonin opetuksessa pääaineenaan historiaa ja kirjoitti lopputyönsä juutalaisten osallisuudesta Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeeseen erikoistuen erityisesti Mississipin vuoden 1964 kansalaisoikeusaktivistien James Chaneyn, Andrew Goodmanin ja Michael Schwernerin murhiin. Näistä Goodman ja Schwerner olivat amerikanjuutalaisia.

Baron Cohen kuului Cambridgen yliopiston amatööridraamakerhoon, jossa hän näytteli näytelmissä Cyrano de Bergerac ja Viulunsoittaja katolla. Hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Dan Mazer opiskeli myös Cambridgen yliopistossa ja oli arvostetun näytelmäkerhon Cambridge Footlightsin jäsen. Baron Cohen ei kuitenkaan ollut jäsen, mutta oli ainakin yhdessä näytelmässä mukana.

[muokkaa] Ura

Baron Cohen sai paljon julkisuutta voimakasta rasismia huumorina käyttävällä Borat-hahmollaan. Baron Cohen väitti huumorin nojalla esimerkiksi, että Kazakstanin uusimpien lakimuutosten ansiosta kazakstanilaiset naiset saisivat nykyisin matkustaa bussien sisällä, että homoseksuaalien ei täytyisi pitää ulkona ollessaan sinisiä pipoja, ja että naisten suojaikäraja olisi nostettu entisestä kahdeksasta vuodesta 12 vuoteen, vaikkei mikään näistä väitteistä pidä paikkaansa.

Vastaavanlaisia valheita aikansa seurattuaan Kazakstanin valtio esitti lausunnon, jonka mukaan kaikki Borat-reportterin puheet ovat täysin hyväksyttämättömiä ja edustavat koomikon huonoa makua. Valtion pään mielestä elokuva ei ole loukkaava vaan pikemminkin huvittava. "Teos on tarkoitettu komediaksi, joten eiköhän naureta sille. Se on minun asenteeni", hymyilevä presidentti Nursultan Nazarbajev sanoo. Hän kommentoi Boratia ollessaan Britanniassa pääministeri Tony Blairin vieraana. Nazarbajev korostaa, että kaikenlainen julkisuus on hyvää julkisuutta. Myös presidentin tytär Dariga Nazarbajeva asettui julkisuudessa puolustamaan Boratia ja mainitsi, että maan johdon raivokkaat vastalauseet vahingoittivat Kazakstan-kuvaa enemmän kuin Boratin huumori.

Baron Cohen, joka on itsekin juutalainen, on herättänyt paheksuntaa myös amerikanjuutalaisissa piireissä väittäessään Borat-hahmona juutalaisväestön olevan pelkkää roskaa ja varastelijoita. Koomikko itse sanoo mustan huumorinsa osoittavan todellisten juutalaisvihaajien ironisuuden.

Sacha Baron Cohen Golden Globe -palkinnon kanssa.

Sacha Baron Cohen voitti tammikuussa 2007 Golden Globe -palkinnon Borat-elokuvan pääosastaan komediaelokuvien sarjassa.

Baron Cohen 'Borat'-hahmossaan.

Vuonna 1994 Ison-Britannian kanava 4 päätti korvata sarjan The Word antaakseen mahdollisuuden uusille, nuoremman polven viihteentekijöille. Cohen lähetti kanavalle nauhan, jossa hän esiintyi albanialaisena TV-reportteri Kristona (joka edelsi hänen suosittua Borat hahmoaan) joka kiinnitti ohjelman tuottajien huomion ja Cohen sai työpaikan kanavalta.

Vuonna 1998 Cohen pääsi The 11 O'Clock Showhun ja alkoi esiintyä siinä Ali G-hahmollaan. Hahmosta tuli hetkessä menestys, sillä Cohenin tyyliin kuului yhdistellä sketsi-ja piilokameravitsien tyypillisiä ratkaisuja. Tätä samaa ideaa hän käytti myös Boratissa. Hahmojen suosio nousi lopulta niin suureksi, että niille luotiin oma TV-sarja, Da Ali G Show.

Tuolloin tajuttiin myös Cohenin huumorin suurin ongelma, joka oli hänen hahmojensa lyhytikäisyys. Kun piilokameraa hyväksikäyttäen tehdyt haastattelut oli kuvattu ja ensimmäinen tuotantokausi esitetty televisiossa, katsojat oppivat tuntemaan hahmot piloina. Kun Ison-Britannian kuuluisuuksien haastatteleminen ei enää onnistunut, sarjan kuvauksissa siirryttiin USA:han. Ali G on urallaan haastatellut jo mm. David Beckhamia, Buzz Aldrinia ja Donald Trumpia.

Cohenin ensimmäinen omaan hahmoon perustuva elokuva Ali G in da House (2002) ei ollut niin suuri menestys, kuin odotettiin. Syynä pidettiin yleisesti piilokameravitsien puuttuminen, joka teki elokuvasta tyypillisen komedian. Tätä virhettä ei Cohen kuitenkaan toistanut elokuvassaan Borat (2006), joka oli pelkkää piilokamerana kuvattua haastatteluvitsiä. Tämä kannatti, sillä roolistaan Boratina Cohen voitti Golden Globen parhaana komedia/musikaalinäyttelijänä ja Toronton filmifestivaalien parhaan näyttelijän palkinnon. Voitettuaan Golden Globen roolistaan Cohen kiitti "kaikkia elokuvan teossa mukana olleita henkilöitä, jotka eivät ole vielä haastaneet heitä oikeuteen".

[muokkaa] Osittainen filmografia

[muokkaa] TV-sarjat

[muokkaa] Viitteet

  1. http://web.archive.org/web/20061218045003/http://www.mercurynews.com/mld/mercurynews/entertainment/gossip/16239832.htm

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut