Rohoncin koodeksi
Rohoncin koodeksi on kuvitettu koodeksi, jonka sisältöä ei ymmärretä.[1] Kirjassa on yli 400 sivua täynnä tuntemattomin kirjoitusmerkein tehtyä käsinkirjoitusta. Kuvia on yli 80 ja ne esittävät Jeesuksen elämää ja muita kristillisiä aiheita. Kuvat ovat tyyliltään yksinkertaisia ja kömpelöitä, eikä niiden sisältö olennaisesti poikkea valtavirran kristillisyydestä. Kirjaa säilytetään Budapestissa Unkarissa.
Koodeksin vaiheet tunnetaan huonosti. Paperi on peräisin 1530-luvun Italiasta, eikä kirjoitus liene merkittävästi nuorempaa. Kuvitusten tyyli viittaa 1500- ja 1600-lukujen Länsi- tai Keski-Eurooppaan. Kirjan varmuudella tunnettu historia alkaa kuitenkin vasta 1838, jolloin se lahjoitettiin Unkarin tiedeakatemialle. Perinteisesti kirjaa on pidetty huijauksena tai väärennöksenä. Toisten mukaan teksti on sala- tai pikakirjoitusta tai kirjoitettu keinotekoisella kielellä. Jos kirja on salakieltä, sen on todennäköisesti laatinut jokin harhaoppisuudesta syytetty kristillinen lahko.
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rohoncin koodeksi on 448 sivua pitkä kirja, joka on kirjoitettu tuntemattomilla kirjoitusmerkeillä.[1] Sivut ovat kooltaan 10 × 12 senttimetriä.[2] Tyypillisellä sivulla on 9–14 riviä käsinkirjoitettua tekstiä, joka etenee ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle.[3]
Erilaisia kirjoitusmerkkejä on 120–150[2] tai mahdollisesti enemmänkin,[3] mutta niiden tarkka määrä on tulkinnanvarainen.[3][2] Symbolit eivät muistuta mitään tunnettua kirjoitusjärjestelmää. Osa merkeistä näyttää muiden merkkien yhdistelmiltä. On epäselvää, merkitäänkö yksittäisellä merkillä äännettä, konsonanttia, tavua vai sanaa. Sanavälejä ei käytetä, ja on vaikea hahmottaa, missä yksi sana alkaa ja toinen loppuu. Ei myöskään ole mitään vihjeitä siitä, millä kielellä kirja on kirjoitettu. Käsialasta päätellen tekstiä on kirjoittanut ainakin kaksi henkilöä.[3]
Kirjassa on lisäksi yli 80 piirrosta, jotka enimmäkseen käsittelevät Jeesuksen elämää. Kuvat esittävät esimerkiksi vastasyntynyttä Kristusta, itämaan tietäjiä ja Betlehemin tähteä, ristiinnaulitsemista sekä ylösnousemusta. Kuvasto edustaa perinteistä kristinuskoa, eikä apokryfien tapahtumista ja teemoista ole merkkejä. Piirrostyyli on yksinkertainen ja luonnosmainen.[3]
Koodeksia säilytetään Budapestissa Unkarissa.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rohoncin koodeksin historia tunnetaan huonosti. Vesileimasta käy ilmi, että paperi valmistettiin Pohjois-Italiassa (Venetsiassa tai Udinessa[2]) noin 1530–1540. Koodeksit olivat kalliita, joten todennäköisesti teksti kirjoitettiin pian paperin valmistuksen jälkeen. Isoista kirjastoista löytyy kuitenkin toisinaan tyhjiä koodekseja, joten on periaatteessa mahdollista, että teksti lisättiin vasta satoja vuosia myöhemmin.[3]
Kuvien esittämät hahmot, rakennukset ja aseet viittaavat 1500- ja 1600-lukujen Länsi- tai Keski-Eurooppaan. Koodeksi saattaisi siis olla peräisin Unkarista, mistä se löytyi, tai muualta itäisestä Keski-Euroopasta. Yhtä hyvin se saattaa kuitenkin olla lännempää.[3]
Kirjan olemassaolosta on viitteitä jo 1700-luvulla.[1] Varmuudella tunnettu historia alkaa vuodesta 1838, jolloin edesmenneen unkarilaisen aatelismiehen 30 000 teosta käsittänyt yksityiskirjasto lahjoitettiin Unkarin tiedeakatemialle. Tutkijat arvelivat alkuun, että teksti saattaisi edustaa muinaista unkarilaista kirjoitusjärjestelmää, mutta tämä oletus osoittautui kestämättömäksi. 1800-luvun loppuun mennessä tutkijat olivat lähes yksimielisiä siitä, että kirja oli väärennös tai huijaus. Kirjaa ei sittemmin ole juurikaan tutkittu tieteellisesti. Kääntämistä ovat yrittäneet lähinnä harrastelijat ja itseoppineet historioitsijat. Kielen on väitetty olevan esimerkiksi arkaaista unkaria, muinaisromaniaa tai muunnelma sanskritin kirjoitusjärjestelmästä. Yksikään käännös ei ole saavuttanut laajaa hyväksyntää.[3]
Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisen käsityksen mukaan Rohoncin koodeksi on huijaus tai väärennös. Vuonna 2020 julkaistussa artikkelissa Benedek Láng esittää kolme muuta vaihtoehtoa: salakirjoituksen, pikakirjoituksen tai keinotekoisen kielen. Koska kirja on varsin pitkä, salakirjoituksen murtamisen pitäisi periaatteessa olla mahdollista. Myös kuvitus saattaa auttaa tässä, mutta toisaalta se voi myös johtaa harhaan.[3] Lángin työ on saanut kiitosta vaikka se ei olekaan johtanut koodeksin kääntämiseen.[2]
Erään arvion mukaan kirja on tutkijoiden höynäyttämiseksi tarkoitettua valehistoriaa. Láng ei kuitenkaan pidä väärennöstä todennäköisenä, sillä kirja on paljon pitempi kuin huijaukset yleensä. Neljän- ja puolensadan sivun sijaan muutama kymmentä sivua olisi todennäköisesti riittänyt aivan yhtä hyvin. Lisäksi pitempi teksti on helpompi kääntää kuin lyhyt. Teksti ei myöskään tarjoa mitään viitteitä siitä, että se yrittäisi huiputtaa lukijaansa, eikä se muistuta juuri lainkaan keskiajan ja varhaismodernin Euroopan kirjallisuutta. Vanhaksi unkarilaiseksi kirjallisuudeksi koodeksia luultiin lähinnä siksi, että 1800-luvun unkarilaistutkijat halusivat niin kovasti löytää tällaista kirjallisuutta.[3]
Rohoncin koodeksia hieman muistuttavaa Voynichin käsikirjoitusta on toisinaan arveltu huijaukseksi, jonka tekijä yritti rikastua myymällä salaperäisen ja arvokkaan kirjan. Láng arvioi, että näin saattaisi olla myös Rohoncin koodeksin kohdalla. Huijausselitys eroaa väärennöksestä sikäli, ettei kirja varsinaisesti tekeydy muuksi kuin mitä se on. Lángin mielestä Rohoncin koodeksi on kuitenkin varsin ruma ja sen kuvitukset edustavat perinteistä kristillistä kuvastoa, mikä erottaa sen Voynichin käsikirjoituksesta, jossa on näyttäviä ja mielikuvituksellisia värikuvia.[3]
Tekstin sisäinen rakenne ja useiden kirjoittajien olemassaolo viittaa siihen, ettei kirja ole yksittäisen hullun tajunnanvirtamainen tuotos vailla mielekästä sisältöä.[3]
Mahdollinen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekstirivit on tasattu oikealle, ja rivin vasemmassa reunassa on toisinaan viiva. Jos pitempi toistuva fraasi ei mahdu yhdelle riville, se jatkuu seuraavan rivin oikeasta reunasta. Sivun vasemmassa reunassa ja alalaidassa on usein tyhjää tilaa. Tämä viittaa siihen, että tekstillä on selvä suunta. Tekstissä on viitteitä myös kieliopista, mikä viittaa siihen, että kirjoitusjärjestelmä on tietoisen suunnittelun tulos.[3]
Lángin mukaan teksti on luultavasti jotakin sellaista kieltä, jota puhuttiin kirjan kirjoittamispaikan lähistöllä. Jeesusta ja Pontius Pilatusta esittävissä kuvissa on lyhyitä kirjoituksia, jotka saattaisivat viitata henkilöiden nimiin. Samat merkkijonot esiintyvät myös kuvia ympäröivässä leipätekstissä. Koska erisnimet esiintyvät tekstissä useammin kuin Raamatun vastaavissa kohtauksissa, Láng päättelee, että koodeksin kuvaus Jeesuksen ja Pilatuksen keskustelusta on yksityiskohtaisempi kuin kanonisissa evankeliumeissa.[3]
On mahdollista, että kyseessä on tuntematon apokryfinen evankeliumi, mutta käytännössä on hyvin epätodennäköistä, että myöhäisantiikin teksti olisi säilynyt uuden ajan alun salakirjoituksessa eikä missään muualla. Todennäköisemmin kyseessä on jonkinlainen Jeesus-elämäkerta, tuntien kirja tai rukouskirja. Rukouskirjana käyttö selittäisi tekstin toisteisuuden. Kirjan on todennäköisesti tehnyt jokin ”lievästi kerettiläinen lahko”, mikä selittää salakirjoituksen käytön. Lahko ei kuitenkaan voinut olla erityisen harhaoppinen, sillä kuvissa ei ole tästä viitteitä. Ei kuitenkaan tunneta sellaista kerettiläistä tekstiä, josta Rohoncin koodeksi voisi olla suora käännös tai translitteraatio. Myöskään kuvituksille ei löydy yksiselitteisiä vastineita muusta taiteesta.[3]
Salakirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jos koodeksi on salakirjoitusta, yksittäiset merkit saattavat vastata äänteitä, konsonantteja tai tavuja, tai sekä äänteitä että tavuja. On mahdollista, että joukossa on merkkejä, jotka merkitsevät kokonaista sanaa. Monet varhaismodernit salakirjoitukset käyttivät lisäksi merkkejä, joilla ei ollut merkitystä ja joiden ainoa tarkoitus oli johtaa ulkopuolista lukijaa harhaan.[3]
Láng pitää epätodennäköisenä yksinkertaista salakirjoitusta, jossa jokaista äännettä vastaa yksi kirjoitusmerkki, sillä merkkien yleisyys ei vastaa luonnollisten kielten ominaisuuksia. Tekstin toisteisuus viittaa siihen, ettei salakirjoitus perustu myöskään useiden aakkostojen käyttöön (esimerkiksi niin, että sanan ensimmäinen kirjain merkitään aakkostolla A, sanan toinen kirjain aakkostolla B). Sen sijaan on mahdollista, että salakirjoitus on homofoninen, eli yhtä äännettä voidaan merkitä useilla kirjaimilla. Yleisimmillä äänteillä on todennäköisesti enemmän merkkejä kuin harvinaisilla äänteillä, ja merkityksettömillä symboleilla voidaan vaikeuttaa raa’alla voimalla ratkaisemista. Lisäksi yleisille nimille ja käsitteille voi olla erilliset merkit, samoin tietyille tavuille. Tällaiset salakirjoitukset olivat 1500–1600-lukujen taitteessa yleisiä. Niiden kääntäminen on nykyiselläkin teknologialla työlästä, jos kääntäjä ei tiedä tekstin kieltä tai aihetta.[3]
Pikakirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikakirjoitus ilman ratkaisuohjetta ei oleellisesti poikkea salakirjoituksesta. Myös pikakirjoitukselle on ominaista monien erilaisten merkkien (kirjaimet, kirjainyhdistelmät, sanat) käyttäminen sekaisin. Pikakirjoituksesta puuttuu kuitenkin lukijan tahallinen hämmentäminen. Pikakirjoitusjärjestelmät yleistyivät 1500-luvulta alkaen, ja niissä on tyypillisesti noin 150–200 merkkiä. Usein pikakirjoitusta käytettiin juuri liturgisten tekstien kirjoittamiseen.[3]
Rohoncin koodeksin kirjoitusmerkit ovat kuitenkin hitaita ja työläitä piirtää, mikä sotii pikakirjoituksen ajatusta vastaan. Osa merkeistä koostuu useista erillisistä vedoista, mutta yksittäisillä vedoilla ei näytä olevan itsenäistä merkitystä, kuten niillä pikakirjoituksessa yleensä on. Useimmiten pikakirjoituksessa sitä paitsi esiintyy siellä täällä tavanomaista kirjoitusta ja arabialaisia numeroita.[3]
Keinotekoinen kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keinotekoiset kielet olivat verrattain yleisiä 1500- ja 1600-luvuilla. Usein tavoitteena oli kehittää ”täydellinen kieli”, joka johdonmukaisesti heijastelisi luonnon rakennetta ja filosofisia ajatusrakennelmia. Toisten tavoitteena oli palauttaa Aadamin ammoin puhuma kieli tai kehittää kansainvälinen apukieli. Okkultistit kehittivät omia kieliään maagiseen tai uskonnolliseen käyttöön. Monet varhaismodernit keinotekoiset kielet käyttivät erikoismerkkejä, jotka vastasivat tiettyä sanaa, ajatusta tai kieliopillista rakennetta.[3]
Muutoin tuntemattoman keinotekoisen kielen kääntäminen on äärimmäisen vaikeaa ja vaatii arvailua. Kääntäminen ei kuitenkaan ole täysin mahdotonta. ”Täydelliset kielet” olivat tyypillisesti erittäin kaavamaisia, mikä helpottaa niiden kääntämistä. Rohoncin koodeksin merkkijärjestelmästä ei kuitenkaan löydy ilmeistä johdonmukaisuutta. Jos sen kieli tosiaan on keinotekoinen, se saattaisi muistuttaa 1600-luvun yleiskirjoituksia, jotka oli tarkoitettu luettavaksi millä tahansa kielellä. Tällaisessa kirjoitusjärjestelmässä on suuri määrä erilaisia merkkejä, sillä eri ajatuksille tarvittiin erilliset symbolit. Esimerkiksi Francis Bacon, John Webster ja John Wilkins katsoivat, että kirjoituksen ei tulisi ilmaista kirjaimia tai sanoja vaan asioita, käsitteitä ja ilmiöitä. Tällaisen keinotekoisen kielen tulkitseminen ei muistuta niinkään kielen kääntämistä vaan koodin purkamista.[3]
Koodi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koodissa yksittäisillä kirjaimilla ei ole itsenäistä merkitystä, vaan tekstiä täytyy tarkastella laajempina kokonaisuuksina. Koodin murtamisessa on välttämätöntä tuntea tekstin alkuperäinen kieli. Purkaminen kannattaa aloittaa kaikkein yleisimmistä merkkijonoista, joita ovat esimerkiksi päivämäärät ja numerot. Rohoncin käsikirjoituksen kohdalla näitä sanoja voisivat olla esimerkiksi ”Jumala”, ”Kristus” ja ”Aamen”. Koodin purkua vaikeuttaa se, ettei tekstin lajia ja alkukieltä tunneta.[3]
Varhaismodernissa Euroopassa keinotekoisia kieliä kehitettiin lähinnä latinan, saksan, ranskan ja italian pohjalta. Rohoncin käsikirjoituksen kohdalla ei kuitenkaan voida sulkea pois useimpia Euroopan kieliä. Jos teksti oli toisaalta tarkoitettu täydelliseksi yleiskieleksi, alkuperäisen kielen tunteminen ei liene aivan niin tärkeää kuin se muuten olisi.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ibsen, Sisse K.: 7 mystistä kirjoitusta, jotka ovat haastaneet koodinmurtajat. Historia 14.2.2019. (tilaajille) Viitattu 2.1.2022.
- ↑ a b c d e Bobory, Dóra: Reviewed Work: A rohonci kód [The Rohonc Code] by Benedek Láng. The Hungarian Historical Review, 2013, 2. vsk, nro 4, s. 938–946. Institute of History, Research Centre for the Humanities, Hungarian Academy of Sciences. JSTOR. Viitattu 10.1.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Láng, Benedek: Why Don’t We Decipher an Outdated Cipher System? The Codex of Rohonc. Cryptologia, vsk 34, nro 2, 2010. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Király, Levente Zoltán & Tokai, Gábor: Cracking the code of the Rohonc Codex. Cryptologia, 2018, 42. vsk, nro 4, s. 285–315. Doi.. Viitattu 10.1.2022. (englanniksi)