Reclaim the Streets

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Reclaim the Streets on Englannissa 1990-luvun alussa alkanut ympäristö- ja kapitalismikriittinen kansalaisliike. Liike järjesti vuonna 1995 ensimmäiset kadunvaltausjuhlat, eli Street Partyt.

Toiminta tuli Suomeen vuonna 1999, jolloin järjestettiin ensimmäiset kadunvaltausjuhlat Helsingissä. Tapahtumia on järjestetty Suomessa jo 10 vuoden ajan, useimmissa suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Kadunvaltaukset ovat mielenosoituksia, joiden tarkoituksena on vallata yksi kaupungin kaduista pois autoliikenteeltä ja antaa se "takaisin ihmisille", hauskanpidon ja itsensä toteuttamisen tilaksi. Kadunvaltauksilla kritisoidaan kaupunkien autoistumista ja julkisen tilan kaupallistumista. Tapahtumissa on yleensä dj soittamassa musiikkia sekä erilaisia kansalaisjärjestöjä esittelemässä toimintaansa. Kadunvaltaukset ovat kansalaistottelemattomuuden muoto.

Yksittäisten kadunvaltausten lisäksi RTS on muun muassa vallannut 1996 Lontoossa sijaitsevan kuusikaistaisen M41-moottoritien, porannut asvalttiin reikiä ja istuttivat reikiin puun taimia.[1]

[muokkaa] Lähteet

Aura Yliselä: Kadut tanssien ihmisille (Sosiologian pro gradu-tutkielma.) Syksy 2006. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 2. toukokuuta 2007.

[muokkaa] Viitteet

  1. Klein, Naomi: ”Luku 13: Ei Logoa”, No Logo: Tähtäimessä brändivaltiaat, s. 285. Suom. Liisa Laaksonen & Maarit Tillman. , 2001. ISBN 951-0-26275-7.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä