Rautatie (romaani)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rautatie
Juhani Aho Rautatie kansi.jpg
Kirjailija Juhani Aho
Kieli suomi
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1884
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Rautatie on Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt esikoisromaani. Sen tyylilajia on nimitetty kansalliseksi pienoisrealismiksi. Teos kuvaa korvessa elävän pariskunnan hiljaiseloa ja heidän yrityksiään kuvitella rautatien olemusta kuulopuheiden perusteella. Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, josta 2000-luvun alkuun mennessä oli otettu useita kymmeniä painoksia. Sitä on kutsuttu myös Ahon ensimmäiseksi "taiteelliseksi täysosumaksi"[1]. Vuonna 2007 WSOY julkaisi näköispainatteen 1892 ilmestyneestä värillisestä, Eero Järnefeltin kuvittamasta laitoksesta. Romaanin pohjalta valmistui samanniminen televisioelokuva vuonna 1973. Aiheesta on tehty niin ikään lukuisia näyttämösovituksia.

Rautatien keskeisiä aineksia ovat pieneläjien kuvitelmat ja sekä erot syrjäseutujen ja vauraiden rintamaiden välillä että "herrojen" ja "kansanihmisten" välinen sosiaalinen kuilu. Tärkeä elementti on suomalaisessa kirjallisuudessa toistuva hallitsematon alkoholin käyttö turmiollisen tapahtumaketjun alkuunpanijana.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Talvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Pakkanen paukkuu nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin."[3] Aho aloittaa romaaninsa talvisen luonnon kuvauksella. Harakka seurailee ihmisten puuhia maan kamaralla. Siellä rovasti kertoo Matille rautatiestä, joka kulkee "aivan lähitse Lapinlahden kirkon" ja jolla ennättää vaikka Ranskaan viidessä päivässä. Hän yrittää selittää rautatien ja höyryvoimalla kulkevan junan toimintaperiaatetta syvällä korvessa Liisansa kanssa asuvalle miehelle. Matti tietää "höyryvenheen", sellaisen kuin Suomela, jonka pohjalta hän päättelee lokomotiivin eli veturin jonkinkaltaiseksi pyörien päälle nostetuksi höyryveneeksi.

Kotona Matti empii jonkin aikaa, millä tavoin kertoa Liisalle kuulemastaan. Ensin vaimo ei ota miehensä juttuja todesta, mutta kun Matti kertoo että rovasti ja ruustinnakin olivat puhuneet rautatiestä ja "käyneet sitä uutten uhkain katsomassa"[4], hän alkaa pikku hiljaa uskoa. Matin ja Liisan kuvittelussa rautatie muodostuu rautapellillä päällystetyksi tieksi. Talven kuluessa Matti alkaa kuitenkin epäillä moisen rautatien olemassaoloa. Kun Liisa palaa vierailulta ruustinnan luota, hän puolestaan kertoo Matille, mitä on kuullut rautatiestä. Pariskunnan välille syntyy riita aiheesta ja siitä, ovatko rovasti ja ruustinna sittenkään puhuneet totta. Riidan jälkeen Matti ja Liisa vaikenevat koko aiheesta lopputalveksi.

Kesä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä kelirikon aikaan rautatie nousee jälleen puheeksi. Matti ja Liisa päättävät lähteä "Juhannus-lauvantaina" Lapinlahden kirkolle kuulemaan pappia, jolla Liisan mukaan on "paremmat lahjat" kuin oman pitäjän papeilla. Pariskunta lähtee matkaan jalan. He sattuvat törmäämään muiden muassa pappilan herrasväkeen, joille he kertovat olevansa menossa sukulaisia tapaamaan. Oman pitäjän papille ei oikein kehtaa sanoa, että on menossa Lapinlahden "parempilahjaista" pappia kuulemaan. Sitäkään ei voi oikein myöntää, että on menossa katsomaan rautatietä, vaikka se matkan tosiasiallinen syy onkin. "Menkää nyt vaan rautatietä katsomaan", ruustinna kuitenkin innostaa.[5]

Sunnuntaina Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden kirkonkylään, "Matti kappaleen edellä, Liisa kokien perästä tulla".[6] He tapaavat kirkonkylän miehiä ja ihastelevat komeaa asemarakennusta. Liisa ei oikein tiedä, kuinka moista isolasista ja lasiovista taloa pitäisi lähestyä. Suurin yllätys on itse rautatie. "Kaksi kapeata rautakaistaletta...ja pölkkyjä poikkitelaisin...vieri-vieressään...yhtä suoraa silmän kantamattomaan...".[7] Matti ja Liisa päättävät kokeilla junalla matkustamista. Markalla he pääsevät seuraavalle asemalle, ja sieltä sitten kävellen takaisin. Junamatkan kuluessa alkujännitys väistyy ja pariskunta alkaa kiinnittää huomiota myös kanssamatkustajiin. "Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan"[8], Matti tuumailee junan vauhdista. Pian mies innostuu juomaan viinaa erään matkustajan kanssa. Ja Liisan varoitukset kaikuvat kuuroille korville! Kun pullon hengetär saa vallan, pariskunta ajaa ohi sen aseman, johon asti matka oli maksettu.

Juopunut Matti joudutaan taluttamaan ulos junasta. Paluumatka sujuu kävellen radan viertä. Matin ja Liisan välille syntyy sanakopua ja lisäksi alkaa sataa. Pariskunta tulee siihen johtopäätökseen, ettei sellaista ihmettä enää tulekaan, jota he varta vasten lähtisivät katsomaan. Ja harakka räkättää seuratessaan kulkijoiden taivallusta sateen pieksämällä maantiellä. "Ei ne meitä varten ole semmoiset...ei sekään rautatie..."[9], Matti ja Liisa tuumivat kotiin päästyään. Lopulta kumpaisenkin mieliala kohenee ja sade väistyy "aamun kuluessa yhä korkeammalle"[10].

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatie valmistui keväällä ja kesällä 1884 ja painettiin saman vuoden joulukuussa. Aho oli tutustunut "rahvaaseen" kotipappilassaan Iisalmen Vieremällä vuodesta 1876 alkaen. Ylioppilaskeväästään 1880 lähtien hän oli säännöllisesti matkannut junalla kotiseutunsa ja Helsingin väliä. Syrjäseutujen ihmisten mielissä rautateihin liittyi fantasiaa. Rautatiet olivat poliittinen kiistan aihe 1880-luvun valtiopäivillä, joita lehtimies Aho tiiviisti seurasi.

Ahon lähimpään ystäväpiiriin kuului Järnefeltin perhe, jolta saatu kritiikki vaikutti oleellisesti Rautatien taiteelliseen muotoon. Kasper Järnefelt eritoten oli mukana korjaamassa pienoisromaania sivu sivulta. Minna Canth ylisti Rautatietä jo tuoreeltaan mestariteokseksi. Hän sai käsikirjotuksen luettavakseen elokuussa 1884.[11]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatietä on painettu alkuperäiskielellään useita satoja tuhansia kappaleita. Se on käännetty ruotsiksi (Järnvägen), viroksi (Raudtee), saksaksi (Die Eisenbahn) ja neljälle muulle kielelle. Suomenkielistä laitosta on julkaistu myös nimellä Rautatie eli Kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet. Rautatie on julkaistu niin ikään vapaana äänikirjana[12].

Savon radan osuus KuopioIisalmi avattiin vuonna 1902, jolloin myös Lapinlahden rautatieasema otettiin käyttöön. Kun Aho kirjoitti esikoisromaaniaan, rataosuus oli vielä suunnitteluasteella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia, sivu 236
  2. Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia, sivu 238
  3. Aho, Juhani: Rautatie, neljäskymmenesneljäs painos, WSOY, Juva 1998, sivu 5
  4. Rautatie, 44. painos, sivu 60
  5. Rautatie, 44. painos, sivu 105
  6. Rautatie, 44. painos, sivu 120
  7. Rautatie, 44. painos, sivu 126
  8. Rautatie, 44. painos, sivu 150
  9. Rautatie, 44. painos, sivu 165
  10. Rautatie, 44. painos, sivu 166
  11. Juhani Aho I osa, sivu 563
  12. http://tuhatsanaa.net/juhani_ahon_rautatie_nyt_vapaana_aanikirjana

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]