Puna-ailakki
Sivulta puuttuu | Puna-ailakki | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Silene dioica (L.) Clairville |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Puna-ailakki Wikispeciesissä |
Puna-ailakki (Silene dioica, synonyymejä Melandrium rubrum, M. silvestre, M. diurnum ja M. dioicum), on Euroopassa ja Suomessa yleinen magentanpunainen kuivan paikan kasvi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Puna-ailakki kasvaa 20–60 cm korkeaksi. Yläosastaan tummanpunainen ja pehmeäkarvainen varsi on pysty tai koheneva, haaraton tai vähähaarainen. Kasvin lehdet ovat soikeita tai vastapuikeita, 3–8 cm pitkiä. Kukat ovat magentanpunaiset tai joskus harvoin valkoiset, 2 cm halkaisijaltaan. Verhiö on punakarvainen soikea pallo. Puna-ailakki kukkii Suomessa kesä-elokuussa.[1]
Puna-ailakki saattaa joskus risteytyä valkoailakin (S. latifolia) kanssa. Risteymä on kantalajejaan kookkaampi ja vankempi. Kukat ovat tavallisesti vaaleanpunaisia tai vaalean violetinpunaisia.[1]
[muokkaa] Levinneisyys
Puna-ailakkia tavataan lähes koko Pohjois-, Länsi- ja Keski-Euroopassa. Pohjois-Amerikassa se on tulokaslaji.[2] Suomessa puna-ailakkia tavataan yleisenä lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.[3] Se on alkuperäinen kasvi Länsi-Suomessa, mutta levinnyt 1900-luvulla itään ja pohjoiseen ihmisen mukana sekä heinänsiemenen joukossa että koriste- ja rohdoskasvina.[4][5]
[muokkaa] Elinympäristö
Puna-ailakki kasvaa monenlaisilla paikoilla. Sitä tavataan esimerkiksi aurinkoisilla kedoilla ja niityillä, tervaleppäkorvissa ja -lehdoissa, metsänlaidoilla, tunturijyrkänteillä, pihoilla, joutomailla, radanvarsilla ja tienpientareilla.[1]
[muokkaa] Muuta
Puna-ailakki on monen perhosen toukkien ravintokasvi. Kimalaiset ja päiväperhoset juovat sen kukkien mettä. Puna-ailakin siemeniä myydään koristekasviksi.[5]
[muokkaa] Lähteet
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 121.
- ↑ Arne Anderberg: Den virtuella floran: Rödblära Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 21.11.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Puna-ailakin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 21.11.2010.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 58.
- ↑ a b Pratensis siemenkaupan luettelo
