Valkoailakki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valkoailakki
Ackerpflanze mit weißen Blüten.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Kohokit Silene
Laji: latifolia
Alalaji: alba
Kolmiosainen nimi
Silene latifolia ssp. alba
(Mill.) Greuter & Burdet
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkoailakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkoailakki Commonsissa

Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba, synonyymejä S. pratensis, S. alba, Lychnis alba, Lychnis vespertina ja Melandrium album), on Euroopassa ja Suomessa yleinen valkokukkainen kuivan paikan kohokkikasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoailakki kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).

Valkoailakki kasvaa 30–60 cm korkeaksi. Yläosastaan nystykarvainen ja tahmaton varsi on pysty ja haarova. Kasvin lehtien muoto vaihtelee puikeista puikean suikeisiin. Iltaisin aukeavat, heikkotuoksuiset kukat ovat kaksikotisia, eli heteet ja emit ovat eri yksilöissä. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on ulkoverhiötön. Teriö on valkoinen ja lisäteriöllinen. Terälehtien lavat ovat melko syvään kaksihalkoisia, ja niiden liuskat ovat 3–6 mm leveitä. Valkoailakki kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmä on kymmenliuskaisesti aukeava kota. Valkoailakki on yksi-, kaksi- tai lyhytikäinen monivuotinen kasvi.[1]

Valkoailakki saattaa joskus risteytyä puna-ailakin (S. dioica) kanssa. Risteymä on kantalajejaan kookkaampi ja vankempi. Kukat ovat tavallisesti vaaleanpunaisia tai vaalean violetinpunaisia.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoailakkia tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Portugalia, Espanjaa, entisen Jugoslavian aluetta, Kreikkaa ja Bulgariaa. Laji puuttuu myös aivan pohjoisimmasta Euroopasta. Levinneisyysalue jatkuu läpi Euroopan Keski-Aasiaan asti, ja edelleen satunnaisena Siperiaan saakka. Sitä tavataan satunnaisena myös Turkissa. Valkoailakki on levinnyt laajalle alueelle myös Pohjois-Amerikkaan, mutta on siellä ihmisen mukanaan tuoma tulokaslaji. Paikoitellen sitä tavataan myös Grönlannissa sekä myös Uudessa-Seelannissa ja Tasmaniassa.[3]

Suomessa valkoailakki esiintyy harvinaisena koko maassa, varsinkin Etelä- ja Itä-Suomessa. Runsaimmillaan laji on maan itäosissa.[4] Valkoailakki on Etelä-Lappia myöten vakiintunut uustulokas, pohjoisempana se on satunnaisempi uustulokas.[2] Suomeen laji lienee levinnyt alun perin varsinkin venäläisen sotaväen ja viljan mukana. Myöhemmin laji on levinnyt muun muassa länsieurooppalaisen heinänsiemenen mukana.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoailakki kasvaa erilaisissa ihmisen muovaamissa kulttuuriympäristöissä, kuten pellon- ja tienpientareilla, kuivilla niityillä, kedoilla, asumusten seinustoilla, satama-alueilla, joutomailla ja radanvarsilla.[2]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 118, 121.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 121.
  3. Den virtuella floran: Vitblära (myös levinneisyyskartat) Viitattu 4.9.2012. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Valkoailakin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 4.9.2012.
  5. Helsingin kasvit 1998, s. 170.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]