Pohjois-Amerikan itäinen metsämaan kausi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksi itäisen metsämaan keskiseltä ajalta peräisin oleva Pinsonin kumpu.

Pohjois-Amerikan itäinen metsämaan kausi oli Yhdysvaltain itäosassa 2500 eaa. – 1000 jaa. vallinnut metsästykseen ja maanviljelyyn perustunut ajanjakso, johon liittyi myös erikokoisten kumpujen rakentaminen uskonnollisia menoja varten. Metsämaan kauden levinnäisyysalue ylettyi Atlantin rannikolta Mississippi-joelle ja Suurilta järviltä aina Meksikon lahdelle. Metsästyksen ja ravintoaineiden keräilyn merkitys väheni maanviljelyn saadessa lisää osuutta ravinnon tuotannossa. Tämä perinne jatkui irokeesien ja monien algonkin-kieliryhmän kansojen kulttuurissa eurooppalaisten tuloon asti.

Itäisen metsämaan kaudella tapahtui kehitystä luu- ja kivityökaluissa, nahkatöissä, tekstiilien teossa, työkalujen teossa, maanviljelyssä ja asumusten rakentamisessa. Samalla tämä ajanjakso oli hidas siirtymävaihe alkukantaisesta arkaaisesta kulttuurista kehittyneempään Mississippin kulttuuriin, jossa oli Mesoamerikan vaikutusta. Itäinen metsämaan kausi tunnetaan muun muassa sen aikana vallinneiden osakulttuurien, Adenan ja Hopewellin kulttuurien rakentamista hautakummuista.[1]

Alkujaan kiertelevä, nomadinen elämäntapa korvautui monin paikoin kiinteällä maatalousasutuksella, vaikka tämä kehitys saavutti päätepisteensä vasta seuraavalla Mississippin kulttuurin kaudella.

Varhainen itäisten metsämaiden jakso 2500 eaa. – 500 jaa.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäisten metsämaiden perinteen alku on sijoitettu ajankohtaan 2200–2500 eaa. Tällöin on käynnistynyt niin kutsuttu "maanviljelyn vallankumous". Todellisuudessa kehittyminen keräilijöistä maanviljelijäksi tapahtui hitaasti ja asteittain. Ensimmäinen viljeltävä kasvi oli auringonkukka (Helianthus annus) ja sen siemenistä puristettiin öljyä moniin tarkoituksiin niinkin varhain kuin 2250 eaa.[2] Samalta aikakaudelta on myös mantelikurpitsan viljely, joka toi maanviljelyn Suurten järvien pohjoispuolelle.[3] Myös maa-artisokkaa (Helianthus tuberosus) ja teksasinsavikkaa (Chenopidium berlandieri) käytettiin ravinnonlähteinä, samoin monia harvinaisempia kasviksia, jotka luokitellaan lähinnä rikkaruohoiksi.[4]

Arkeologien mukaan myös keramiikka alkoi levitä jo 2500 eaa. Floridasta ja Georgiasta itäisten metsämaiden asutuskeskuksiin, jotka olivat tyypillisiä arkaaisen kauden yhteisöjä. (Niin kutsuttu Deptfordin keramiikka säilyi joillakin alueilla, Etelä-Carolinassa ja Georgiassa vuoteen 700 jaa.) Varhaista metsämaan kautta luonnehtivat pysyvän asutuksen ilmestyminen, tehostettu luonnonkasvien keräily, puutarhanviljely ja arvoasteikkojen synty ihmisten välille. Sosiaalinen eriarvoistuminen johti ylimystön syntyyn. Useimmat asutukset olivat rannikon lähellä, monesti suolasoiden tuntumassa. Valkohäntäpeura oli yleinen metsästyksen kohde. Jokien ja merien rannoilla kansat hyödynsivät ravinnokseen simpukoita ja muita vesistöjen eläviä. Suuria simpukankuorista kasattuja röykkiöitä on löydetty muun muassa Tennessee-joen varsilta.[3]

Ikivanha kuparikulttuuri vaikutti lähinnä Suurten järvien alueella vuosina 4000 eaa – 1500 jaa. Kuparia esiintyi alueella melko puhtaana ja kupariesineiden valmistus onnistui ilman monimutkaisia kemiallisia prosesseja.[5]

Keskimmäinen itäisten metsämaiden jakso 500 eaa. – 500 jaa.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adena-kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmakuva Ohion käärmekummusta.

Adena-Hopewell-kulttuuri levittäytyi Illinoisin ja Ohion laaksoihin ajanjaksolla 500 eaa. – 400 jaa. Adena-kulttuurin ydin koostui erilaisista hautausrituaaleista ja hengellisistä asioista. Kulttuurin näkyvimpänä ulkoisena tunnusmerkkinä olivat ne lukuisat hautakummut, joita rakennettiin lähinnä Ohiolaakson alueelle. (Alue sisälsi myös nykyisen Indianan ja Kentuckyn.) Jälkeenpäin on todettu, että myös Adena-kulttuurin vaikutuspiirin ulkopuolelta kuten Kanadan rannikolta on löydetty joitakin samalla aikakaudella rakennettuja kumpuja.[6]

Erikoisin Ohion kummuista on Serpent Mound (käärmekumpu), joka malliltaan poikkeaa kaikista muista kummuista. Yli 400-metriä pitkä ja ylimmillään metrin korkuinen maamuodostelma on herättänyt lukuisia eriäviä mielipiteitä sen iästä ja muinaisesta käyttötarkoituksesta. Monet tiedemiehet sijoittavat käärmekummun Adena-kulttuurin aikakauteen. Se on mahdollisesti rakennettu pyhäinjäännöksenä muinaisten intiaanien pelkäämille vedennalaisen maailman sarvipäiselle jättiläiskäärmeelle ja pantterille.[7]

Adena-kulttuurin aikakaudella kulkeutuivat Meksikosta ensimmäiset tupakan siemenet. Laajan uskomuksen mukaan kysymyksessä ei ollut yleisemmin tunnetuksi tullut Nicotiana spp., vaan paljon voimakkaampi tuote, jonka vaikutus oli psykoaktiivinen.[8]

Hopewellin perinne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopewellin kauppaverkoston vaikutuspiiri.

Siinä missä Adena pysyi vaikutukseltaan lähinnä paikallisena levittäytyi sen seuraajana toiminut Hopewellin perinne laajoille alueille. Osa tutkijoista ei pidä Hopewelliä varsinaisena kulttuurialueena vaan puhuu siitä mieluummin eri kulttuureja yhdistäneenä uskonnollisena kulttina.[5]

Hopewellin piiriin kuuluvat kansat asuivat pienissä eristetyissä kommuuneissaan samoin kuin edeltäjänsä Adena-kulttuurin ihmiset. Useimmiten nämä kylät sisälsivät vain yhden tai kaksi laajentumaperhettä, jotka pitivät yhteyttä jossakin muualla asuvaan kyläkuntaan. Kaukaisilta alueilta kulkeutuneet esineet olivat tunnusomaisia Hopewell perinteen aikakaudella. Sen vaikutuspiiriin lukeutuneet ihmiset olivat mukana kauppaverkostossa, joka ulottui koillisilta alueilta eteläiseen Kanadaan. Kobolttia saatiin Ontariosta, kissankultaa Appalakkien eteläpuolelta, Kvartsia Arkansasin luolista.[9] Alligaattorin ja hain hampaat on jäljitetty kauas Meksikonlahdelle, merisimpukat Floridaan ja harmaakarhun hampaat Yellowstoneen.[10]

Myös monet muut luonnonmateriaalit ja niistä tehdyt esineet levisivät Hopewellin kauppaverkoston mukana. Vaikka pääosa tavaroista liikkui vesistöjä pitkin kulki alueella myös tuhansia polkuja, joita hyödynnettiin pitkienkin etäisyyksien päähän. Hopewellin kulttuuri jatkoi hautakumpujen rakentamisen perinnettä. Aikakauden mukana shamaanien valta kasvoi taivaan ja maan välisessä yhteydenpidossa. Henkimiehet välittivät jumalilta saamansa viestit kansalle. Useimmat alan tutkijat ovat myös vakuuttuneet siitä, että kummut rakennettiin taivaallisten voimien ilmoittamina ajankohtina tarkoin määriteltyyn paikkaan.[11]

Klaanit nousivat valtaan ja alkoivat hallita tiettyjä alueita ja ylellissystavaroina pidettyjä tuotteita kaupan avulla. Vertauskuvalliset ihmiskätten tekemät taide-esineet nousivat merkittävään asemaan hengellisissä rituaaleissa ja lisäsivät omistajansa yhteiskunnallista merkitystä.[10] Nämä taide-esineet haudattiin aina omistajansa mukana. Klaanien tai heimojen päälliköt haudattiin suurimpiin kumpuihin. Hopewellin perinteen aikoihin syntyi pieniä erillisiä paikalliskulttuureja: Swift Creekin kulttuuri 1–400 jaa. ja Santa Rosan kulttuuri Länsi-Floridassa 150–500 jKa. ja myös Marksvillen ja Copenan kulttuurit Alabamassa.[12]

Myöhäinen itäisten metsämaiden jakso 500 eaa. – 1000 jaa.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän aikakauden kuluessa luolien ja kalliosuojien käyttö väliaikaisena asuntona yleistyi. Monien luolien on todettu toimineen sekä metsästys- että talviasuntona. Lähes kaikista tutkimuksen kohtena olleista luolista on löydetty kalliopiirustuksia varsinkin Ohiolaakson alueella.[13]

Monien uudistukset muuttivat metsämaan myöhäiskauden elämää ensimmäisen vuosituhannen puolivälin jälkeisenä ajanjaksona. Suurin mullistus oli maissin saapuminen etelästä. Tämä tapahtuma on ajoitettu vuoden 600 jaa. tienoille. Naisten vastuu-alue kasvoi maissipeltojen lisääntymisen myötä. Maissin menestyminen edellytti 120 vuorokauden hallatonta ajanjaksoa. Pääosin sadot onnistuivat lukuunottamatta pohjoisimpia alueita, joiden ilmasto ei ollut paras mahdollinen maissinviljelyyn. Tämän kylmemmän vyöhykkeen rajalla asuivat monet algonkinien kielikunnan metsästäjät. Heidän elämänsä suurimpia innovaatioita oli tuohon ajanjaksoon sisältynyt tuohikanootin tulo. Tämä kevytrakenteinen ja nopea kulkuneuvo mullisti jokiliikenteen ja mahdollisti uudenlaisen liikkumisen aiemmin jäätikön peittämässä maastossa. Kanoottien avulla pääsi keräämään villiriisiä, jota kasvoi tiheinä vettyneinä heinämuodostelmina vesistöjen vaikeakulkuisilla alueilla. Yhden soutaessa muut kanootissa olijat poimivat kypsät siemenet, jotka säilöttiin talveksi.[14]

Tämä aikakausi päättyi monilla alueilla romahdukseen, jonka syytä ei ole täysin kyetty selvittämään. Hajallaan olevat kylät, joita yhteinen seremoniakeskus ja samat rituaalit olivat yhdistäneet toisiinsa, lopettivat keskinäisen kanssakäymisensä. Heidän välilleen on arveltu syntyneen kiistoja maanviljely- ja metsästysmaista. Kylien ympärille kaivetut ojat ja suojamuurit kertovat hyökkäyksien pelosta. Ihmisten väkivaltaiset kuolemat lisääntyivät merkittävästi.[15]

Väkiluvun laskun myötä ylellisyystavaroiden kauppa katkesi, väestö hajaantui ja kumpujen rakentaminen väheni. Uudenlainen aseistus syrjäytti entisen, jousien ja nuolien korvatessa asteittain aiemmin käytetyt keihäät ja keihäslingot, atlatlit. Jos uudet aseet lisäsivät metsästysintoa, niin samoin uskotaan käyneen sodankäynnin suhteen. Monet uskovat varsinkin riistan ylimetsästyksen olleen eräs tuon ajanjakson pahoista ongelmista. eräiden näkemysten mukaan väkiluvun kasvusta aiheutunut elintarvikepula ajoi paikalliset heimot tai klaanit tuhoisiin sotiin keskenään. Myös ilmaston viilenemisellä on arveltu olleen vaikutuksensa kasvien ja eläinten elinoloihin. Lopputuloksena ihmisten saama ravinto väheni ja siten aiheutunut nälkä tuhosi suuret keskukset. On esitetty arveluita, että yhtenäisen, samoja kasveja viljelevän maanviljelykulttuurin synty alueelle hävitti ruokatarvikkeilla käytävän kaupan tarvetta. Samalla kauppaa ohjaavien päälliköiden valta pieneni ja tarve rakentaa heidän menestykselleen suuria hautakumpuja hävisi.

"Kolme sisarusta", maissi, pavut ja kurpitsa kasvattivat suosiotaan itäisen metsämaan loppukaudella. Maissi oli sisaruskolmikon kuningatar, papujen ja kurpitsojen toimiessa hovineitoina.[16] Tätä ajanjaksoa seurannut Mississippin kulttuurikausi toi mukanaan väestökeskittymien uuden lisääntymisen. Keskusten koko ei yleisesti kasvanut niin suuriksi kuin keskisellä metsämaan kaudella. Poikkeuksena voidaan mainita Cahokia, joka elvytti kaupankäynnin, ja josta kasvoi 30 000–50 000 asukkaan metropoli.[5]

Irokeesit jatkoivat pohjoisessa itäisten metsämaiden perinteitä eurooppalaisten tuloon asti. Delaware-intiaanien vanhan perimätiedon mukaan allegewien nimellä kulkenut heimo oli muinoin tuonut Meksikosta vaikutteita Ohion kummunrakentajien kulttuuriin. Irokeesien auttamina delawaret olivat karkottaneet allegewit pois alueelta.[17] Tutkijat uskovat myös, että muinaisilla intiaaneilla on ollut omat tutkimusmatkailijansa, jotka ovat kulkeneet mantereen joka kolkassa ja tuoneet mukanaan uusia virikkeitä eri alueilta.[18]

Metsämaiden hautakumpukaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

("Kolme sisarusta")

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku "Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia)" Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
  • Fagan, Brian. The First North Americans, Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-02120-1
  • Lepper, Bradlet T. Ohio Archeology, Orange Frazer Press, 2005. ISBN 978-1882203390
  • Lewis, Thomas and Madeline. Prehistory Chickamauga V1: Basin Tennessee: 001 (Prehistory of the Chickamauga Basin in Tennessee, Univ of Tennessee, 1995. ISBN 978-0870498633
  • Mann, Charles C, "1491, The Americas Before Columbus", Granta Books, 2005. ISBN 978-1-86207-876-5
  • Pauketat, Timothy R. Ancient Cahokia ant the Mississippians, Cambridge University Press, 2010. ISBN 978-0-521-52066-9
  • Kowtko, Stacy: Nature and the Environment in Pre-Columbian American Life (Greenwood Press Daily Life Through History, Greenwood Press, 2006, ISBN 978-0313334726

Viittee t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pauketat 2010, s. 76.
  2. Fagan 2011, s. 130.
  3. a b Andersson & Henriksson 2010, s. 45.
  4. Fagan 2011, s. 129.
  5. a b c Andersson & Henriksson 2010, s. 51.
  6. Fagan 2011, s. 203.
  7. Lepper 2005, s. 219–220.
  8. Mann 2005, s. 256.
  9. Fagan 2011, s. 210.
  10. a b Fagan 2011, s. 212.
  11. Mann 2005, s. 118.
  12. Lewis 1995, s. 37.
  13. Lepper 2005, s. 186.
  14. Fagan 2011, s. 236.
  15. Lepper 2005, s. 191–192.
  16. Lepper 2005, s. 196.
  17. Kowtko 2006, s. 139
  18. Lepper 2005, s. 219.