Penélope Cruz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Penélope Cruz
Penélope Cruz vuonna 2008
Penélope Cruz vuonna 2008
Syntymäaika 28. huhtikuuta 1974 (ikä 37)
Syntymäpaikka Espanjan lippu Madrid, Espanja
Aktiivisena 1992–
Oikea nimi Penélope Cruz Sánchez
Ammatti näyttelijä
Puoliso Javier Bardem (2010-)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Parhaan naissivuosan Oscar-palkinto (2008)

Penélope Cruz Sánchez (s. 28. huhtikuuta 1974 Madrid, Madridin maakunta, Espanja) on espanjalainen näyttelijä. Hän teki debyyttinsä vuonna 1992 elokuvassa Kinkkua, kinkkua. Vuonna 2006 Cruzista tuli ensimmäinen espanjalainen näyttelijätär, joka oli ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnon voittajaksi. Ehdokkuuden Cruz sai elokuvasta Volver – paluu. Vuonna 2009 hän voitti Oscarin parhaasta sivuosasta Woody Allenin elokuvassa Vicky Cristina Barcelona.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nuoruus

Cruz syntyi 28. huhtikuuta vuonna 1974 Espanjan Madridissa. Hänen isänsä Eduardo oli ammatiltaan kauppias ja äitinsä Encarna kampaaja. Nimen Penélope hän sai espanjalaisen laulajan Joan Manuel Serratin samannimisen kappaleen mukaan. Lapsena ja teini-ikäisenä Cruz harrasti tanssia. Hän kävi kaksi vuotta lukiota, mutta jätti sen kesken 15-vuotiaana voitettuaan 300 muuta tyttöä kykyjenetsintätoimiston koe-esiintymisessä. Hän opiskeli yhteensä yhdeksän vuotta klassista balettia Madridin Conservatorio Nacionalissa, neljä vuotta näytöstanssia New Yorkissa Cristina Rotan opetuksessa ja kolme vuotta espanjalaista balettia Ángela Garridon opetuksessa. Hänellä on pikkusisko Mónica Cruz ja pikkuveli Eduardo Cruz.

[muokkaa] Ura

Cruz sai ensi kertaa kuuluisuutta esiintyessään madridilaisen synthpop-yhtye Mecanon musiikkivideolla La fuerza del destino. 1990-luvun alussa hän juonsi teini-ikäisille suunnattua La quinta marcha -televisio-ohjelmaa yhdessä Jesús Vázquezin kanssa.

Cruzin ensimmäiset suuremmat elokuvat olivat Kinkkua, kinkkua (1992) ja Belle epoque – muutosten aika (1992), joista jälkimmäinen palkittiin Oscarilla parhaana vieraskielisenä elokuvana. Hän näytteli myös elokuvassa Kaikki kauniit hevoset Matt Damonin kanssa.

Vuonna 1999 hän esiintyi Pedro Almodóvarin ohjaamassa elokuvassa Kaikki äidistäni, joka voitti myös Oscarin parhaana vieraskielisenä elokuvana. Cruz oli myös Oscar-ehdokkaana helmikuussa 2007 elokuvasta Volver – paluu, vaikkei Oscaria tällä kertaa saanutkaan. Sen sijaan Cannesin elokuvajuhlilla 2006 Cruz voitti parhaan naispääosanäyttelijän palkinnon samasta elokuvasta.

Euroopan elokuva-akatemia palkitsi Cruzin joulukuussa 2006 parhaana eurooppalaisena naisnäyttelijänä.[1] Cruz sai palkinnon Pedro Almodóvarin elokuvasta Volver – paluu, josta hän sai myös ensimmäisen Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuutensa.[2]

Cruz esittää Mustaparran tytärtä ja Jack Sparrow’n rakastettua Pirates of the Caribbean -merirosvoelokuvasarjan neljännessä osassa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä, jonka kuvaukset alkoivat kesällä 2010.[3]

[muokkaa] Yksityiselämä

Vuonna 2001 Cruz näytteli Tom Cruisen kanssa elokuvassa Vanilla Sky, josta seurasi kolmivuotinen suhde näyttelijään. Suhteen kariuduttua Cruz seurusteli näyttelijä Matthew McConaugheyn kanssa. Cruzin nykyinen elämänkumppani on espanjalainen Javier Bardem, joka on voittanut Oscarin, ja muita lukuisia palkintoja. Bardem ja Cruz näyttelivät yhdessä jo Kinkkua, kinkkua -elokuvassa. Cruz ja Bardem näyttelivät yhdessä Woody Allenin romanttisessa komediassa Vicky Cristina Barcelona vuonna 2008. Cruz sai roolistaan sivuosa-Oscarin. Bardem on saanut saman palkinnon vuoden 2007 rikostrilleristä No Country for Old Men. Cruz ja Bardem avioituivat heinäkuussa 2010. [4]

Penelopella ja Javier Bardemilla on yhteinen poika, joka on syntynyt vuoden 2011 alkupuolella.

Cruz tunnetaan aktiivisena hyväntekijänä. Hän muun muassa lahjoitti koko Minne tuuli kuljettaa -elokuvan palkkionsa Äiti Teresan lastenkodille Kolkatassa vietettyään siellä viikon vapaaehtoisena. Vuonna 1997 hän vietti kaksi kuukautta vapaaehtoistyössä Ugandassa.

Cruzin nuorempi sisko Mónica Cruz muistuttaa häntä läheisesti. Yhdennäköisyyttä on joskus käytetty hyväksi espanjalaisissa televisiomainoksissa. Mónica päätti tanssiuransa 2000-luvun alussa ja nousi kuuluisuuteen nuorisosarjassa Un paso adelante.

[muokkaa] Elokuvat

  • Kinkkua, kinkkua (Jamón, jamón, 1992)
  • Belle epoque – muutosten aika (Belle epoque, 1992)
  • El laberinto griego (1993)
  • La ribelle (1993)
  • Alegre ma non troppo (1994)
  • Todo es mentira (1994)
  • Entre rojas (1995)
  • Brujas (1996)
  • La celestina (1996)
  • Más que amor, frenesí (1996)
  • El amor perjudica seriamente la salud (1996)
  • Et hjørne af paradis (1997)
  • Per amore, solo per amore (1997)
  • Lihan värinä (Carne trémula, 1997)
  • Avaa silmäsi (Abre los ojos, 1997)
  • Don Juan (1998)
  • Olipa kaksi kertaa eilinen (The Man with Rain in His Shoes, 1998)
  • Talk of Angels (1998)
  • Unelmiesi tyttö (La niña de tus ojos, 1998)
  • Minne tuuli kuljettaa (The Hi-Lo Country, 1998)
  • Kaikki äidistäni (Todo sobre mi madre, 1999)
  • Volavérunt (1999)
  • Woman on Top (2000)
  • Kaikki kauniit hevoset (All the Pretty Horses, 2000)

[muokkaa] Lähteet

  1. Iltalehti STT-DPA: Penélope Cruz palkittiin (2. joulukuuta 2006)
  2. Finnish.imdb.com
  3. Exclusive: Penelope Cruz To Play Johnny Depp’s Love Interest In New ’Pirates’ 19.3.2010. MTV. Viitattu 7.5.2010. (englanniksi)
  4. Penelope Cruz ja Javier Bardem menivät naimisiin Bahamalla 14.7.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.8.2010. (suomeksi)

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä