Margot Honecker
Margot Honecker (o.s. Feist; 17. huhtikuuta 1927 Halle, Saksa[1] – 6. toukokuuta 2016 Santiago, Chile[2][3]) oli itäsaksalainen kommunistipoliitikko ja Itä-Saksan presidenttinä ja puoluejohtajana toimineen Erich Honeckerin puoliso. Margot Honecker oli Itä-Saksan opetusministeri vuosina 1963–1989.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margot Feistin isä oli suutari ja äiti mattotehtaan työntekijä. Isä kannatti kommunismia ja oli Natsi-Saksan aikana seitsemän vuotta keskitysleirillä.[1] Margot kuului nuorena Natsi-Saksan viralliseen tyttöjärjestöön Bund Deutscher Mädeliin,[3] mutta oli nuoresta saakka vakaumuksellinen kommunisti. Hän liittyi Saksan kommunistiseen puolueeseen (KPD) sodan jälkeen vuonna 1945. Työskenneltyään jonkin aikaa konekirjoittajana hänet värvättiin vuonna 1947 Saksan vapaan nuorison (FDJ) järjestötyöntekijäksi. Margot Feist eteni jo ennen avioliittoaan varsin korkealle sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) hierarkiassa. Hänet valittiin vuonna 1949 Itä-Saksan parlamentin Volkskammerin jäseneksi ja nuoret pioneerit -järjestön toiminnanjohtajaksi. Margot tutustui työnsä kautta FDJ:n johtajana tuolloin toimineeseen Erich Honeckeriin. Honecker erosi vuonna 1953 ensimmäisestä vaimostaan Edith Baumannista ja meni naimisiin Margotin kanssa. Heidän ainoa lapsensa Sonja oli tuolloin jo syntynyt.[1]
Ministerinä ja ensimmäisenä naisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margot Honecker opiskeli vuosina 1953–1954 Moskovan puoluekoulussa. Hän toimi vuosina 1955–1958 kansanopetusministeriön opettajankoulutusosaston päällikkönä, vuosina 1958–1963 apulaiskansanopetusministerinä ja marraskuusta 1963 alkaen kansanopetusministerinä. Tammikuusta 1963 alkaen hän oli myös SED:n keskuskomitean jäsen. Häntä ei koskaan valittu kaikkein ylimpään puoluejohtoon eli politbyroohon. Hänen miehensä Erich oli SED:n pääsihteeri vuosina 1971–1989.[1]
Margot Honecker edusti ideologisesti tiukkaa linjaa, joten hänen ministerikaudellaan poliittisen valveutuneisuuden vaalimisesta tuli yksi koulutusjärjestelmän pääpainopisteistä. Opetus oli myös autoritaarista ja militanttia. Vuodesta 1978 kaikille keskikoululaisille alettiin opettaa pakollisena oppiaineena sotilastaitoja kuten aseiden käyttöä.[1][3] Torgauhun perustettiin ”Margotin keskitysleiriksi” kutsuttu kasvatuslaitos, jossa kurittomia koululaisia pidettiin vankilamaisissa parakeissa.[1] Pahamaineisin Honeckeriin yhdistetty päätös oli maasta pakenemista yrittäneiden toisinajattelijoiden lasten pakkoadoptointi luotettavien kommunistien perheisiin,[1][3] tosin hänen syyllisyyttään siihen ei ole voitu varmasti osoittaa.[4] Myös käytännöllisiä uudistuksia toteutettiin, kun korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa siirryttiin painottamaan asiantuntemusta proletaarisen luokkataustan sijasta.[1]
Kansan parissa Margot Honecker tunnettiin liikanimellä ”violetti noita”, sillä hänellä oli tapana värjätä hiuksensa violeteiksi. Hänen kerrottiin myös viettäneen ylellistä yksityiselämää.[3] Margotin on sanottu olleen itäsaksalaisten keskuudessa vihatumpi kuin Erich. Heidän avioliittoaan pidettiin 1970-luvulta alkaen lähinnä kulissina.[1] Eräs saksalainen toimittaja kutsui Margotia miestään älykkäämmäksi mutta myös vaarallisemmaksi.[3]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margot Honecker joutui eroamaan ministerinvirastaan 2. marraskuuta 1989, kaksi viikkoa miehensä syrjäyttämisen jälkeen. Seuraavana vuonna heitä molempia vastaan alettiin puuhata syytteitä. Margotia oli tarkoitus syyttää pakkoadoptoinneista ja Torgaun ojennuslaitoksen toiminnasta. Honeckerit pakenivat vuonna 1991 Moskovaan Neuvostoliittoon, jossa he siirtyivät Neuvostoliiton romahdettua Chilen Moskovan-lähetystön turviin. Erich luovutettiin vuonna 1992 oikeuden eteen Saksaan, Margot pakeni Chileen, jossa heidän aikuinen tyttärensä asui. Myös Erich vapautettiin myöhemmin terveyssyistä ja hän kuoli vaimonsa luona Chilessä vuonna 1994. Margot vaati turhaan Saksan valtiota maksamaan hänelle leskeneläkettä, mutta hän hävisi oikeusjutun vuonna 1996.[1]
Margot Honecker eli elämänsä viimeiset vuosikymmenet hiljaiseloa Chilessä. Hän näyttäytyi vielä silloin tällöin julkisuudessa Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten valtionpäämiesten seurassa, esimerkiksi vuonna 2008 Nicaraguan presidentin Daniel Ortegan ja vuonna 2011 Kuuban presidentin Raoul Castron kanssa.[3] Honeckerin Luis Corvalánille antamia haastatteluita julkaistiin vuonna 2000 muistelmakirjana.[4] Hän antoi myös vuonna 2012 saksalaiselle ARD-televisiokanavalle paljon paheksuntaa herättäneen haastattelun, jossa hän kutsui Berliinin muurin yli pakoa yrittäneitä itäsaksalaisia tyhmiksi, koska nämä olivat riskeeranneet henkensä. Syöpää sairastanut Honecker kuoli 89-vuotiaana toukokuussa 2016.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j John Haag: Honecker, Margot (1927—) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 30.6.2019.
- ↑ a b Raisa Pöllänen: DDR:n kommunistijohtajan leski Margot Honecker on kuollut Yle 7.5.2016. Viitattu 30.6.2019.
- ↑ a b c d e f g Tarja Kuittinen: Tällainen oli DDR:n ”violetti noita” Margot Honecker – kantoi käsilaukussaan pistoolia Ilta-Sanomat 7.5.2016. Viitattu 30.6.2019.
- ↑ a b Matt Schudel: Margot Honecker, unrepentant widow of East Germany’s last leader, dies at 89 (englanniksi) Washington Post 7.5.2016. Viitattu 30.6.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Margot Honecker Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
