Maine (Ranska)
.svg)
Maine on vanha ranskalainen kreivi- ja herttuakunta. Kreivikunta on saanut alkunsa Karolinkien vallan aikana, ja se muodostettiin Mainen hiippakunnan alueesta, jonka muodostivat Le Mans’in ja Jublains'n kaupungit. Vuonna 1790 alueelle syntyi kaksi departementtia Sarthe ja Mayenne. Kreivikunnan pääkaupunki oli Le Mans.
Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mainen nimi johtuu muinaisen gallialaisen heimon nimestä cenomanit.[1][2]. Ranskankielisessä muodossa Maine se on ollut käytössä ainakin 1100-luvulta saakka. Se kehittyi latinalaisesta nimestä Cenomana regio ("cenomanien seutu" ensin muotoon Cen(o)maine, joka myöhemmin lyheni muotoon Cemaine. Nimen alkutavu ce- jäi 1100-luvulla pois koska se virheellisesti tulkittiin ranskan kielen demonstratiivipronominiksi ce ("tämä"), jolloin sen sijasta alettiin käyttää artikkelia le: Le Maine.[3]. Samaan tapaan on cenomanien nimestä syntynyt myös alueen suurimman kaupungin nimi Le Mans.[3].
Mainen alueelta alkaa myös Maine-niminen lyhyt Loiren sivujoki, joka muodostaa Mayennen ja Sarthen yhteisen alajuoksun. Sen nimi on kuitenkin täysin eri alkuperää kuin provinssin:[4][5], se on alkujaan lyhentynyt muoto Mayenne-joen nimestä.[6] Ranskan kielessä nimet ovat eri sukuakin: Mainen provinssin nimi on maskuliininen: le Maine, joen sen sijaan feminiininen: la Maine.[7]
Maine-et-Loiren departementti on, kuten useimmat muutkin Ranskan departementit, saanut nimensä jokien, ei historiallisen maakunnan mukaan.[6] Maakunnan nimen vaikutuksesta tämän departementin nimen yhteydessä käytetään kuitenkin maskuliinista artikkelia: le Maine-et-Loire (ei la Maine-et-Loire).[8]
Yhdysvaltojen Mainen osavaltion otaksutaan saaneen nimensä Ranskan Mainen provinssin mukaan. Tämä selitys sai eräänlaisen virallisen vahvistuksen, kun osavaltion senaatti vuonna 2002 päätti, että maaliskuun 6. päivänä oli ensimmäisen kerran vietettävä ranskalais-amerikkalaista päivää (engl. Franco-American Day.[9]
Kreivikunta keskiajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mainen kreivikunta ja Mansin herttuakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarle Suuren vävy Rorgon eli Roricon I sai itselleen kreivikunnan vuosien 833 ja 839 välisenä aikana. 800-luvun loppupuolella kreivikunta sai strategista merkittävyyttä, koska se oli esteenä normannien ja bretonnien hyökkäyksille. Rogonin poika, Mainen kreivi Gauzfrid, taisteli Bretangen kuningasta Salomonia vastaa ja osallistui Brissarthen taisteluun vuonna 866 normanneja vastaan yhdessä Robert Vahvan kanssa, joka on tulevan Kapetingien dynastian ensimmäinen merkittävä sotilas.
700- ja 800-luvulla oli olemassa myös Le Mansin herttuakunta (ducatus Cenomannicus), joka oli useiden karolingiruhtinaiden apanaasina. Tämä herttuakunta oli todennäköisesti muodostettu useista kreivikunnista, joista yksi oli juuri Maine. Vuonna 748 palatsimestari Pipin Pieni antoi herttuakunnan velipuolelleen Grifonille, ja vuonna 790 Kaarle Suuri teki samoin poikansa Kaarle Nuoren kanssa. Tuleva keisari Kaarle Kaljupää ja nuori Ludvig Änkyttäjä saivat Le Mansin herttuakunnan isältään. Kun viikinkien hyökkäykset olivat voimakkaimmillaan vuonna 885, sai surmansa Ragenold, joka tunnettiin nimeltä Ragnoldus dux Cinnomanicus[10].
Vuoden 895 kuluessa Mainen kreivikunta riistettiin Rorgonidesien suvulta, ja sen teki Kaarle Kaljupään vävy Roger, joka oli Robertien-suvun eli myöhemmän Kapetingien suvun liittolainen.
Puskurimaakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.svg)
Frankkien kuningas Rudolf antoi vuonna 923 Mainen kreivikunnan Normandian herttualle Rollolle.[11]. Hugo Capet antoi kreivikunnan Hugues II:lle, jonka jälkeläiset hallitsivat kreivikuntaa 1100-luvulle saakka.
1000-luvun alussa Mainen kreivikunta oli leikkikaluna kahden nousevan mahdin välissä: Anjoun kreivikunnan ja Normandian herttuakunnan. Hughues III piti tunnustaa Anjoun kreivin Foulque III suvereniteettiin alistuminen, mutta hänen poikansa Herbert II puolestaan pakotettiin tunnustamaan Normandian herttuan Vilhelm Valloittajan suvereniteetti alueella. Vuonna 1063 Vilhelm valloitti lopullisesti Mainen kreivikunnan, vaikka useat alueen haltijat sitä vastustivat. Vilhelmin poika Robert II avioitui Mainen Margueriten kanssa, joka oli Herbert II:n sisar. Robertista tuli vaimonsa kuoleman jälkeen Mainen kreivi, tosin nimellisesti, sillä koko alue oli isä Vilhelmin vallan alla.
Normanneilla oli vaikeuksia hallita aluetta, sillä he törmäsivät paikallisten paronien tiukkaan vastustukseen. Vuonna 1070 alueen herrat nousivat kapinaan, kutsuivat Italiasta Azzo d’Esten, joka oli avioitunut erään Mainen entisen kreivin jälkeläisen kanssa, ja yhdessä he ajoivat normannit alueelta. Useita kertoja normannit kuitenkin saapuivat sotaretkillään aina alueen hallintokaupunkiin saakka. Azzo s’Esten vaimon serkku Élie de Beaugency onnistui saamaan itselleen Mainen kreiviyden, ja tämän tytär avioitui Anjoun kreivin Foulque V:n kanssa. He onnistuivat saamaan asemalleen Normandian herttuan Henrikin hyväksynnän Mainen kreiveinä, kun he samalla tunnustivat Normandian herttuoiden vallan alueellaan.
Foulque V jätti kreivikuntansa pojalleen Geoffroylle, jota kutsuttiin nimellä Plantagenêt. Tämän kuoltua vuonna 1151 tämän pojasta Henristä, joka oli ollut jo Normandian herttua vuodesta 1150 lähtien, ja hänestä tuli myöhemmin myös Englannin kuningas nimellä Henrik II. Hän yhdisti nämä usein kiistanalaiset alueen keskenään.
Kapetingien apanaasi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1204 Ranskan kuningas Filip Augustus hyökkäsi Plantagenêt-valtakuntaa vastaan, jota tuolloin johti Juhana Maaton. Filip II miehitti Normandian herttuakunnan, ja Guillaume des Roches valloitti Anjoun, Tourainen ja Mainen.
Mainen kreivikunta tulisi osaksi Ranskan kuninkaan Ludvig VIII Paksun nuoremman pojan Kaarle Anjoulaisen apanaasiläänitystä (apanage), joka puolestaan siirtyi vuonna 1290 hänen pojantyttärelleen ja tämän miehelle Valois’n kreiville Kaarlelle. Tämän poika Filip VI yhdisti tultuaan kuninkaaksi alueen kuninkaan omiin läänityksiin. Tämän jälkeen Mainen kreivikunta siirtyi Kaarle VI:n pojan Juhana Hyvän nuoremmalle pojalle Ludvig I Anjoulaiselle, ja tällöinkin kyseessä oli apanaasiläänitys.
Verneuilin taistelun jälkeen englantilaiset valtasivat vuonna 1424 Mainen kreivikunnan, ja Jean of Lancaster otti itselleen kreivin tittelin. Englantilaiset luopuivat alueesta vasta vuonna 1448, vähän ennen satavuotisen sodan päättymistä.
Vuonna 1481 Mainen ja Provencen kreivi Kaarle IV määräsi testamentissaan kuolemansa jälkeen maittensa siirtyvän Ranskan kuninkaalle Ludvig XI:lle. Tämä oli viimeinen apanasiläänitys, joka palautui takaisin Ranskan kruunulle.
Pariisin parlamentin presidentti tuli henkilökohtaisesti Le Mansiin vuonna 1508 ja luki sinne kokoontuneille kolmelle säädylle alueellisten erioikeuksien päättymistä koskevan julistuksen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jacques Lacroix: Les noms d'origine gauloise:La Gaule des combats. Pariisi: Errance, 2003. ISBN 2-87772-264-3. (ranskaksi).
- ↑ Pierre-Louis Augereau: Éditions Cheminements, s. 20. {{{Julkaisija}}}, 2004. .
- ↑ a b Ernest Nègre: Toponymie générale de la France : Tome 1, Formations préceltiques, celtiques, romanes : étymologie de 35 000 noms de lieux, s. 153. Librairie Droz, 1990. ISBN 978-2-600-02883-7. Teoksen verkkoversio. .
- ↑ Pierre-Louis Augereau: Les secrets des noms de communes et lieux-dits du Maine-et-Loire, s. 227. Éditions Cheminements, 2004.
- ↑ Abert Dauzat, Gaston Deslandes, Charles Rostaing: Dictionnaire étymologique des noms de rivières et de montagnes en France. Klincksieck, 1978.
- ↑ a b C. L.: Maine-et-Loire: d'où vient le nom de ce département. Le Parisien, 23.6.2016. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Tämä ei liity siihen, että toinen niistä on maakunnan, toinen joen nimi. Sekä Ranskan historiallisten maakuntien että jokien nimistä osa on maskuliinisia, osa feminiinisiä.
- ↑ Collectivités territoriales françaises (pdf) Commission nationale de toponymie. Arkistoitu 22.5.2015. Viitattu 24.4.2021.
- ↑ ”Joint Resolution recognizing Franco-American Day”, Legislative Record - Senate, Wednesday, March 6, 2002, s. 1591. Mainen osavaltion senaatti, 2002. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Elisabeth Deniaux, Claude Lorren, Pierre Bauduin, Thomas Jarry, La Normandie avant les Normands, de la conquête romaine à l'arrivée des Vikings, Rennes, Ouest-France, 2002, s. 276 ja p.389.
- ↑ Flodoard annaalien mukaan Rollo sai Cinomannis- ja Baiocae-alueet, ja historioitsijat ovat tulkinneet näiden tarkoittavan Bessinin ja Mainen alueita. Heidän joukossaan Lucien Musset olettaa olevan hyvin vähän mahdollista, että kyseessä olisi Mainen luovuttaminen, sillä normannit kontrolloivat jo aluetta, jota tällöin kutsuttiin nimellä Hiémois. Joka tapauksessa normandialainen historioitsija François Neveux toteaa, että "tämä Mainen ja sen alueen hypoteettinen luovutus normanneille olisi tapahtunut myöhemmin XI vuosisadan aikana, tätä tukevan herttuan vaatimukset Mainen alueeseen. Katso: François Neveux, La Normandie des ducs aux rois, Rennes, Ouest-France, 1998, s.31
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Régine Le Jan: Famille et pouvoir dans le monde France (VIIe-Xe siècle), Publications de la Sorbonne, Pariisi, 1995.
- Pierre Riché: Les Carolingiens. Une famille qui fit l'Europe, éd. Pluriel
- Louise Gérard: « La seigneurie de Bellême Xe-XIIe siècles », Le pays bas-Normand, 1990, N° 3 (199), s. 161-175
| Maakunnat vuonna 1789: |
Alsace • Angoumois • Anjou • Artois • Aunis • Auvergne • Basse-Navarre • Béarn • Beaujolais • Berry • Bourbonnais • Bourgogne • Bretagne • Champagne • Korsika • Dauphiné • Flanderi/Hainaut • Foix • Forez • Franche-Comté • Gascogne • Guyenne • Île-de-France • Languedoc • Landau • Limousin • Lorraine • Lyonnais • Maine • Marche • Nivernais • Normandia • Orléanais • Perche • Picardie • Poitou • Provence • Roussillon • Saintonge • Touraine • Trois-Évêchés |
|---|---|
| Vallankumouksen jälkeen: |
Avignon ja Comtat Venaissin • Montbéliard • Mulhouse • Savoiji • Comté de Nice |