Louis Palander
Adolf Arnold Louis Palander (vuodesta 1880 Palander af Vega; 2. lokakuuta 1842 Karlskrona – 7. elokuuta 1920 Djursholm)[1][2] oli ruotsalainen meriupseeri ja naparetkeilijä, joka toimi Vega-laivan kapteenina Adolf Erik Nordenskiöldin johtamalla ensimmäisellä Koillisväylän-purjehduksella vuosina 1878–1880. Palander sai myöhemmin amiraalin arvon Ruotsin merivoimissa ja toimi Ruotsin meriministerinä vuosina 1901–1905.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palanderin sukujuuret olivat Suomessa, mutta hän ei kuulunut tunnetuimpaan suomalaiseen Palander-sukuun.[3] Palanderin vanhemmat olivat komentajakapteeni Axel Fredrik Palander ja Emilie Jacquette Constance du Rées. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1868 Anna Catharina Grischotti, jonka kanssa hän meni naimisiin Glasgow’ssa.[1]
Palander otettiin vuonna 1856 merikadettina Karlbergin sotakorkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 1864.[2] Koulutusaikanaan hän palveli muun muassa korvetti Jarramasilla. Palander osallistui 1864–1865 korvetti Geflen purjehdukseen Välimerellä ja Atlantilla, minkä jälkeen hän oli vuoden kauppalaivastossa. Palatessaan merivoimiin vuonna 1866 hän sai aliluutnantin arvon.[1]
Naparetket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palanderin ensimmäinen naparetki oli A. E. Nordenskiöldin johtama vuoden 1868 Huippuvuorten-tutkimusretki, johon hän osallistui Fredrik von Otterin komentamalla höyrylaiva Sofialla. Osallistuessaan vuonna 1869 fregatti Vanadiksen Välimeren-purjehdukseen Palander oli läsnä Suezin kanavan vihkimisseremoniassa. Hänet ylennettiin 1870 luutnantiksi.[2][1] Palander oli mukana myös Nordenskiöldin vuosien 1872–1873 Huippuvuorten-retkellä, jonka tavoitteena oli Pohjoisnavalle pääsy. Palander toimi retkikunnan kolmeen alukseen kuuluneen Polhemin kapteenina, ja osoitti kyvykkyytensä sekä omistautumisensa retken tieteellisille tavoitteille. Hän oli yksi kymmenestä miehestä, jotka Wijdevuonolla vietetyn talven jälkeen vaelsivat touko–kesäkuussa 1873 Nordenskiöldin kanssa jalan pohjoiseen Koillismaan halki.[1][2] Palander piti tiedemies Nordenskiöldiä liian ”epäkäytännöllisenä” vaarallisen retken johtoon, mutta he tulivat toimeen keskenään.[1] Palander erosi vuonna 1874 merivoimista ja palveli seuraavat vuodet kauppalaivojen kapteenina.[2]
Palander palasi vuonna 1877 laivaston palvelukseen ja tarjoutui kapteeniksi Nordenskiöldin suunnittelemalle historialliselle Koillisväylän-purjehdukselle.[2] Retken rahoittajan Oskar Dicksonin toimeksiannosta Palander hankki retkeä varten valaanpyyntialus Vegan ja värväsi sille miehistön.[1] Matka alkoi kesäkuussa 1878 Karlskronasta, joskin Nordenskiöld astui laivaan vasta kuukautta myöhemmin Tromssassa.[2] Palander oli Vegan kapteeni, mutta Nordenskiöld käytti ylivaltaansa retken aikana kahdesti: Tšeljuskininniemen ohittamisen jälkeen Nordenskiöld määräsi kääntämään kurssin pois rannikolta tuntemattoman merialueen kartoittamiseksi ja myöhemmin hän halusi vierailla Karhusaarilla, mutta kummallakin kerralla jäät pakottivat lopulta kääntymään takaisin Palanderin kannattamalle turvallisemmalle reitille.[1] Kierrettyään Euraasian mantereen kahdessa vuodessa Vega saapui Tukholmaan huhtikuussa 1880.[2]
Sankarina kotimaahan palannut Palander aateloitiin vuonna 1880 nimellä Palander af Vega, hänet kutsuttiin Göteborgin kuninkaallisen tiede- ja kirjallisuusakatemian jäseneksi ja Ruotsin valtiopäivät myönsivät hänelle sekä Nordenskiöldille 4 000 kruunun vuotuisen palkan.[2] Viimeisen naparetkensä Palander teki vuonna 1882 saattaessaan tykkivene Urdilla ja Verdandella ruotsalaisen meteorologiretkikunnan Huippuvuorten Kap Thordseniin.[1]
Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palander oli vuodesta 1881 laivaston Karlskronan telakan päällikkönä toimineen von Otterin adjutanttina sekä eri alusten kapteenina.[1] Hänet ylennettiin vuonna 1889 toisen ja 1892 ensimmäisen luokan komentajakapteeniksi, 1896 kommodoriksi, 1900 kontra-amiraaliksi ja 1903 vara-amiraaliksi. Hän oli vuodesta 1892 kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen ja vuosina 1896–1907 kuningas Oskar II:n yliadjutantti. Palander oli vuosina 1897–1899 Karlskronan telakan johtajana ja vuosina 1899–1901 meriasiain ylihallituksen (marinförvaltningen) pääjohtajana.[1][2]
Ruotsin pääministeriksi kohonnut von Otter kutsui toukokuussa 1901 Palanderin hallituksensa meripuolustusministeriksi (sjöförsvarsminister), ja Palander jatkoi tässä tehtävässä yhtäjaksoisesti neljä vuotta hallitusten vaihtuessa. Hänen ministerikautenaan Ruotsin rannikkotykistö erotettiin omaksi aselajikseen, Ruotsin laivasto sai ensimmäisen sukellusveneensä, uusien alusten hankintaan myönnettiin varoja ja kantahenkilökuntaa lisättiin ja heidän palkkojaan nostettiin. Palander vastusti jyrkästi Ruotsin ja Norjan unionin purkamista ja vaati vuonna 1905 Johan Ramstedtin hallitusta käynnistämään liikekannallepanon Norjan itsenäistymisen estämiseksi, mutta jäi vähemmistöön. Hän erosi Ramstedtin hallituksen mukana elokuussa 1905 ja jätti politiikan.[1] Viimeksi hän oli vuosina 1905–1910 Tukholman laivastotukikohdan komentajana. Jäädessään eläkkeelle hän sai 1910 amiraalin arvon.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Wilhelm Odelberg: A A Louis Palander af Vega (ruotsiksi) Svenskt Biografiskt Lexikon (1992–1994). Ruotsin valtionarkisto. Viitattu 5.10.2019.
- ↑ a b c d e f g h i j k Nordisk familjebok (1914), s. 1264–1265 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 5.10.2019.
- ↑ Anto Leikola: Palander (1600-) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006 (päivitetty 13.2.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Palander Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
