Lomustiini
| |
| |
Lomustiini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 1-(2-kloorietyyli)-3-sykloheksyyli-1-nitrosourea | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | L01 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C9H16N3ClO2 |
| Moolimassa | 233,698 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 90 °C [2] |
| Liukoisuus veteen | 0,111 g/l[1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | Lähes 100 % |
| Proteiinisitoutuminen | 50 %[1] |
| Metabolia | Hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 1,5 h (lomustiini) 16–48 h (aktiiviset metaboliitit)[1] |
| Ekskreetio | Virtsan mukana |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
D(US) |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen |
Lomustiini (C9H16N3ClO2) on nitrosoureajohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä ja eläinlääketieteessä solunsalpaajana syöpien hoitoon.
Ominaisuudet ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa lomustiini on keltaista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin huonosti veteen ja paremmin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin, asetoniin ja kloroformiin.[2]
Lomustiini kykenee rasvaliukoisena aineena läpäisemään veri-aivoesteen. Yhdistettä käytetään eräiden aivosyöpien, etäpesäkkeitä tekevän melanooman, rintasyövän, Hodgkinin lymfooman, myelooman, keuhkosyövän, munasarjasyövän ja haimasyövän hoitoon. Eläinlääketieteessä sitä käytetään aivokasvaimien ja ruuansulatuselimistön kasvainten hoitoon. Lomustiini kuuluu vaikutusmekanismiltaan alkyloiviin yhdisteisiin. Se alkyloi DNA:ta ja RNA:ta sekä ristisilloittaa niitä. Se estää myös eräiden solutoimintojen kannalta tärkeiden entsyymien toimintaa liittämällä niihin formyyliryhmän. Näiden vaikutusten vuoksi syöpäsolujen lisääntyminen estyy ja syöpäsolut kuolevat. Lomustiini poikkeaa muista nitrosoureoihin kuuluvista solunsalpaajista siten, että sitä annostellaan suun kautta. Usein lääkeainetta käytetään yhdistelmähoitona prokarbatsiinin ja vinkristiinin kanssa. Hoitojakso lomustiinilla kestää noin 4–6 viikkoa. Lisäksi käytetään leikkausta ja sädehoitoa.[3][4][5][6][7][8][9][10]
Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkittävin lomustiinin haittavaikutus on sen luuydintoksisuudesta aiheutuva luuydinsuppressio, neutropenia. trombosytopenia, leukopenia ja anemia. Muita haittavaikutuksia voivat olla huonovointisuus, väsymys, keuhkofibroosi ja maksatoksisuus. Maksatoksisuus on harvinaista ja yleensä ei aiheuta ongelmia hoidon päätyttyä.[3][4][8][5][7][9][11]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lomustiinia voidaan syntetisoida 2-kloorietyyli-isosyanaatin ja sykloheksyyliamiinin välisellä reaktiolla. Muodostuva ureajohdannainen reagoi dityppitrioksidin kanssa muodostaen lomustiinia.[12] Toinen valmistustapa on sykloheksyyli-isosyanaatin reaktio etanoliamiinin kanssa ja muodostuva ureajohdannainen reagoi tionyylikloridin kanssa, jolloin hydroksyyliryhmä korvautuu klooriatomilla. Viimeisessä vaiheessa muodostuu lomustiinia, kun natriumnitriitti reagoi muurahaishappoliuoksessa edellisessä vaiheessa muodostuneen yhdisteen kanssa.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Lomustine DrugBank. Viitattu 27.8.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 949–950. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b Erkki Elonen: 61. Kasvainten kemoterapia Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 25.10.2023.
- ↑ a b Georg F. Weber: Molecular Therapies of Cancer, s. 25. Springer, 2015. ISBN 978-3-319-13277-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ a b David E. Thurston: Chemistry and pharmacology of anticancer drugs, s. 59. CRC Press, 2006. ISBN 9780849392191. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ Kingsley Eghianruwa: Essential Drug Data for Rational Therapy in Veterinary Practice, s. 248–249. Author House, 2014. ISBN 978-14918000031. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 400. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Sotiris Missailidis: Anticancer Therapeutics, s. 146–147. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-0-470-69703-0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Hanna O. Mäenpää: Gliooma kuriin. Duodesim, 2010, 126. vsk, nro 14, s. 1669–1675. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.10.2023.
- ↑ Tiina Jahkola ja Tiina Pelkonen (toim.): Ihosyöpäpotilaan opas (PDF) 2017. Suomen Syöpäpotilaat ry ja Iholiitto ry. Viitattu 25.10.2023.
- ↑ Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Drugs in Cancer and Immunology, s. 36–38. Elsevier, 2010. ISBN 9780080932880. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.8.2015). (englanniksi)
- ↑ Axel Kleemann: Antineoplastic Agents, 1. Nonhormonal, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 27.8.2015