Lituruoho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lituruoho
Arabidopsis thaliana.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Brassicales
Heimo: Ristikukkaiskasvit Brassicaceae
Suku: Lituruohot Arabidopsis
Laji: thaliana
Kaksiosainen nimi
Arabidopsis thaliana
(L.) Heynh.
Levinneisyyskartta
Valtiot, joiden alueella lituruoho esiintyy (ei varsinainen levinneisyysalue). Vihreä = alkuperäinen, sininen = vieraslaji.
Valtiot, joiden alueella lituruoho esiintyy (ei varsinainen levinneisyysalue). Vihreä = alkuperäinen, sininen = vieraslaji.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lituruoho Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lituruoho Commonsissa

Lituruoho (Arabidopsis thaliana) on vaatimaton yksivuotinen ristikukkaiskasvi, joka on tullut tunnetuksi solubiologian tutkimuskohteena. Hyvin hento lituruoho kasvaa 10–30 senttimetriä korkeaksi. Laji kasvaa alkuperäisenä lähinnä palearktisella alueella, mutta on levinnyt vieraslajiksi muille alueille. Lituruoho on valittu biologian tutkimiseen, koska sillä syntyy nopeasti uusia sukupolvia.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lituruohon kukkia.

Lituruoho kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Kasvi on hyvin hento ja niukkakarvainen. Se on yksi- tai monivartinen ja tavallisesti haarova. Kaikki lehdet ovat ehyitä ja kapeahkoja. Lehtiruusukkeena olevat aluslehdetkin ovat lähes hampaattomia. Varsilehtiä on vähän, ja ne ovat kapeatyvisiä. Kukkien verholehdet ovat usein sinipunertavia, uloimmat kapeatyvisiä. Valkoiset terälehdet ovat 2–4 mm pitkiä. Suomessa lituruoho kukkii touko-kesäkuussa. Lituruohon ohuet lidut ovat tavallisesti 10–15 mm pitkiä ja noin kaksi kertaa lituperän pituisia. Lidun kärkiota on lidun leveyttä lyhyempi. Lidut ovat kohtisuoraan valeväliseinää vasten litteähköjä. Siemenet ovat noin 0,5 mm pitkiä.[1]

Lituruohon ja hietapitkäpalon (Cardaminopsis arenosa) risteymästä on aikanaan syntynyt uusi laji ruotsinpitkäpalko (Arabidopsis suecica).[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lituruoho on levinnyt laajalle alueelle, ja se esiintyy alkuperäisenä lähes koko Euroopassa aivan pohjoisimpia ja itäisimpiä osia lukuun ottamatta, Marokossa, Etiopiassa, Turkissa, Keski-Aasiassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Vieraslajina se esiintyy Etelä-Australiassa ja Uudessa Seelannissa, Afrikan keski- ja eteläosissa sekä Pohjois-Amerikassa, missä se esiintyy yleisenä itärannikolla ja Appalakkien alueella sekä paikoin länsirannikolla.[3]

Suomessa lituruoho on melko yleinen etelässä noin VaasaJoensuu-tasalle ja esiintyy Oulun korkeudelle asti.[4] Laji on maan eteläosissa alkuperäislaji. Muualla maata se on muinaistulokas levinneisyysalueen pohjoisrajoja lukuun ottamatta, jossa se on uustulokas.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lituruoho on kuivien kasvupaikkojen laji, joka tavallisesti on kulttuurin seuralaislaji. Sitä tavataan paisteisilla kallioilla, laiduntöyräillä, kedoilla, kiviaidoilla, hietikoilla ja ulkosaariston luodoilla. Toisinaan se kasvaa myös hiekkaisilla syysviljapelloilla sekä ratapihoilla ja satamissa.[5]

Lituruoho biologian tutkimuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lituruohon viljelyä laboratoriossa.

Lituruoho oli ensimmäinen kasvilaji, jonka geenikartta selvitettiin kokonaan vuonna 2000. Lituruoho valittiin aloituskohteeksi, koska siitä syntyy lyhyen elinkaaren ansiosta uusia sukupolvia nopeasti ja jälkeläisiä tulee runsaasti.[6] Lituruoholla arvioidaan olevan noin 25 000 geeniä viidessä kromosomissa, mikä on pienin tunnettu määrä kukkakasveilla.[3][6]

Lituruohoa tutkitaan moneen tarkoitukseen, koska siihen on helppo siirtää geenejä muista, monimutkaisemmista kasvilajeista. Lituruohon avulla pyritään muun muassa selvittämään, miten kasvit suojautuvat erilaisia taudinaiheuttajia vastaan ja kuinka kasvit soveltuvat kylmään. Sitä on hyödynnetty myös puun muodostumisen tutkimuksessa.[6] Lituruoho kasvaa hyvin myös maassa, jossa on paljon raskasmetalleja. Niinpä on tutkittu, voisiko kasvin tätä ominaisuutta käyttää maaperän puhdistamiseen eli biopuhdistukseen. Lituruoho itse on liian pieni, mutta sopivan geenin voisi ehkä siirtää toiseen lajiin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Welling, Annikki: Lituruoho. Teoksessa Luonnossa: Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 42.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 163–165, 167–168.
  2. Helsingin kasvit 1998, s. 204.
  3. a b Anderberg, Arne: Backtrav (Arabidopsis thaliana) (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1998–2004. Naturhistoriska riksmuseet, Tukholma. Viitattu 22.6.2013. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2012: Levinneisyyskartat (Lituruoho, Arabidopsis thaliana) Kasviatlas 2012. 2013. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 22.6.2013. (suomeksi)
  5. a b Retkeilykasvio 1998, s. 168.
  6. a b c Welling 2008, s. 42.
  7. Ulla Lund: Kasvi korjaa saasteet maasta 2004. Tieteen Kuvalehti 3/2004. Viitattu 28.5.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]