Lapuan ensimmäinen kansalaiskokous

Lapuan ensimmäinen kansalaiskokous oli Lapuan Seurahuoneella 1. joulukuuta 1929 järjestetty kokous, jossa käytännössä perustettiin antikommunistinen ja oikeistoradikaali lapuanliike. Kansalaiskokous oli lapuanliikkeen keulakuvaksi ja johtajaksi nousseen Vihtori Kosolan läpimurto suomalaiseen poliittiseen julkisuuteen.

Suomen kommunistisen nuorisoliitto oli järjestänyt marraskuun lopulla Lapuan työväentalolla niin sanotut Lapuan haastejuhlat, jotka Kosolan johtama kansanjoukko oli hajottanut väkivaltaisesti. Kokouksen jälkeen eri puolilla Suomea järjestettiin lukuisia asialistaltaan identtisiä kansalaiskokouksia, joissa vaadittiin kommunistisen toiminnan kieltämistä maassa. Lapuan ensimmäinen kansalaiskokous oli näistä tärkein.

Kokouksessa vaadittiin kommunistisen toiminnan kitkemistä Suomesta ja päätettiin lähettää Helsinkiin kansalaislähetystö vaatimaan eduskunnalta ja hallitukselta toimia. Toiminta johtikin ensimmäisiin näkyviin tuloksiin jo joulukuussa 1929 kun yhdistyslakiin tehtiin muutoksia.

Taustaa: Lapuan haastejuhlat

Lapuan työväentalo kuvattuna vuonna 1930.

Vuoden 1929 lopussa ilmapiiri Suomessa oli kiristynyt ja oikeistoradikaalin kansanliikkeen syntyyn tarvittiin vain laukaiseva tekijä, jonka tarjosi vasemmisto. Neuvostoliiton Komitern julisti avoimen maailmanlaajuisen taistelun alkaneeksi. Suomessa kehotusta seurasivat Suomen kommunistisen nuorisoliiton jäsenet. Nuorisoliitto vei toiminnan myös Etelä-Pohjanmaalle. Kommunistinen Lapuan Nuorten Työläisten Opintoyhdistys järjesti SKP:n Vaasan päämajan toimeksiannosta 23.–24. marraskuuta 1929 Lapuan haastejuhlat, jonka ohjelmistossa pilkattiin Mannerheimia, itsenäistä Suomea ja kristillisiä arvoja.

24. marraskuuta noin tuhat ihmistä ympäröi työväentalon Vihtori Kosolan johdolla. Saartajat marssivat taloon sisälle ja julistivat miten ”Täällä on jo tarpeeksi pilkattu Jumalaa, harjoitettu maanpetoksellista toimintaa ja halvennettu isänmaata, nyt se leikki loppuu tähän kerta kaikkiaan!” Kommunistien punaiset paidat riisuttiin väkivalloin. Paikalle saapunut kansanedustaja Emil Tabell ajettiin ulos talosta. Välikohtaus muuttui pahoinpitelyiksi, mutta suuremmalta väkivallalta vältyttiin, sillä vain lapualaisilla oli mukanaan aseita. Kommunistit ajettiin pois Lapualta ja tapahtumapaikka työväentalo naulattiin kiinni.

Tapahtumaa ei juuri noteerattu ennen kuin lapuanliikkeen ydinrenkaaseen kuulunut nimismies Yrjö Nikula ryhtyi kertomaan siitä lehdistölle. Helsingin Sanomat haastatteli Kosolaa. Toiminnan hetki oli tullut. Sekä Yhtymä Vientirauhan että Vapaussodan Rintamamiesliiton maanlaajuiset verkostot aktivoitiin järjestämään kansalaiskokouksia, joista ensimmäinen pidettiin Sortavalassa. Ympäri Suomea järjestettiin lukuisia tapaamisia, joissa oli näkyvässä roolissa teollisuuden ja talouselämän edustajia. Usein spontaanina pidetty kansannousu oli siis järjestetty ja suunniteltu, hetki oli vain tullut otolliseksi.

Lapuan ensimmäinen kansalaiskokous

Verkoston aktivoinut Yhtymä Vientirauhan Lapuan asiamies maanviljelijä Kustaa Tiitu otti yhteyttä sanomalehti Ilkan päätoimittajaan Artturi Leinoseen, josta tuli myöhemmin yksi lapuanliikkeen alkuvaiheen keskeisistä hahmoista. Ilkassa ja Vaasa-lehdessä julkaistiin ilmoitus: "Etelä-Pohjanmaan käsittävä kansalaiskokous Lapuan Seurahuoneella ensi sunnuntaina joulukuun 1. päivänä alkaen kello 13. Kokouksen käsiteltäväksi esitetään kommunistien yhä yltyvä kiihotustoiminta. Joukko lapualaisia".

Lapuan ensimmäiseen kansalaiskokoukseen tuli lopulta jopa 3 000 henkeä ja runsaasti lehtimiehiä. Kokouksen oli Vihtori Kosolan läpimurto poliittisena toimijana Suomessa. Järjestäneeseen toimikuntaan kuuluivat Tiitun, Leinosen ja Kosolan lisäksi kokoomuslaiset rehtori Hilja Riipinen ja Lapuan kirkkoherra K. R. Kares. Lapuan kokous kesti yli kolme tuntia ja sen aikana käytettiin yli 80 puheenvuoroa. Leinonen ilmaisi puheessaan, että kansan yhteinen tahto oli murskata kommunismi ja kysyi, voiko sen toteuttaa laillisin keinoin. Kosola viittasi vuoden 1925 korkeimman oikeuden päätökseen lakkauttaa kommunistien peitejärjestö ja arvosteli, etteivät kommunistit "kunnioita Suomen kansan pyhänä pitämää uskontoa ja yhteistä isänmaata, Suomen lakeja, eikä muuta, mikä on pyhänä pidetty meillä sukupolvesta toiseen". Kaikki puheenvuorot eivät kuitenkaan myötäilleet Leinosen ja Kosolan tapaan laillisuutta, esimerkiksi helsinkiläinen aktivisti Ahto Sippola kehotti kokouksen osallistujia ottamaan aseet mukaan ja marssimaan Helsinkiin.

Kansalaiskokouksen yhdeksi merkittäväksi puhujaksi nousi ylistarolainen herännäisjohtaja Vihtori Herttua, joka sanoi: "On vallalla itsekkäät pyyteet ja niitä eivät ymmärrä vuoden 1918 miehet. Ei eduskunta meitä pelastanut 1918, oli vain juonitteluja ja lörpöttelyjä. Kenet Jumala tahtoo hukuttaa, sen hän lyö sokeudella". Kokouksessa ilmaistiin pettymys epävakaisen sisäpoliittiseen tilanteeseen ja siihen, että puolueet, erityisesti porvaripuolueet, toistensa kanssa kilpaillessaan eivät välittäneet, minne suuntaan Suomi oli menossa. Lopulta kokous päätti yksimielisesti, että kaikki SKP:n toimintamuodot oli lakkautettava tai muuten syttyisi sisällissota. Loppulausunnossaan se ei ymmärtänyt, "miksi sananvapautta voi käyttää kaiken sen herjaamiseksi ja häpäisemiseksi, mikä Suomen kansan siveellisen ja oikeudellisen tietämisen pohja ja perustus". Lisäksi se ihmetteli, miten maanpetollisen puolueen annettiin noin vapaasti toimia kaiken sen järjestelmän purkamiseksi, mikä mahdollisti koko tämän maanpetollisen puolueen olemassaolon. Kokous antoi kuitenkin kaiken tukensa valtiovallalle kommunismin hävittämiseksi.

Kansalaiskokoukset eri puolella Suomea

Vaikka Lapuan kokous 1. joulukuuta 1929 olikin vaikuttavin, ei se suinkaan ollut ainoa tai ensimmäinen. Ilmeisesti yleisporvarillista rintamaa tavoitellut Karjalan Kansalaisliitto järjesti ensimmäisen kansalaiskokouksen 29. marraskuuta 1929 Sortavalan Seurahuoneella. Viipurin seudulla toiminut vuonna 1917 perustettu Karjalan Kansalaisliitto oli suunnitellut jo syksyllä 1929 kommunisminvastaista kansalaistoimintaa ja oli saanut tehtäväkseen järjestää kansalaiskokouksia. Kokous yhdisti alkavan liikehdinnän vuoden 1918 taisteluun ja ilmaisi kaiken tukensa pohjalaisille: "Toivoton olisi kansamme tulevaisuus, ellei suomalainen veri kuohahtaisi nähdessään isänmaan rienaajien kataluuksia. Tammikuussa 1918 sykkivät Pohjanmaan ja Karjalan miesten sydämet voimakkain yhteistunnoin. Niin vieläkin. Kunnian laki on miehen laki".

1. joulukuuta 1929 järjestettiin satojen osanottajien kansalaiskokoukset Lapuan lisäksi aktivisti, maisteri Antti Sarven ja neuvosmies Eero Hämäläisen johdolla Kuopiossa, varatuomari K. A. Raevaaran ja asessori Onni Heinonkosken johdolla Mikkelissä, maanviljelijä, kansanedustaja Evert Nukarin ja Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkö Ernesti Suolahden johdolla Hämeenlinnassa, johtaja K. Brofeldtin johdolla Kotkassa sekä piirilääkäri W. Vartiovaaran johdolla Savonlinnassa. Kaikki kokoukset ilmoittivat tukevansa kaikkia päätöksiä, mitä ikinä Lapualla tultaisiin tekemäänkään. Ilmeisesti kansalaiskokouksia oli suunniteltu jo paljon aiemmin niiden yhtaikaisuudesta päätellen. Lisäksi kokousten asioiden käsittelyjärjestys oli kaikilla paikkakunnilla sama.

Kansalaislähetystöt

Lapuan kokous päätti lähettää Helsinkiin 20-henkisen Artturi Leinosen johtaman lähetystön pyytämään hallitusta toimimaan kommunistien kiihotustyön lopettamiseksi. Lähetystön ottivat vastaan kaikki eduskuntaryhmät, paitsi kommunistit. Lisäksi lähetystö kävi tasavallan presidentti Lauri Kristian Relanderin luona. Presidentti liikuttui kyyneliin, kun puhemiehenä toiminut Hilja Riipinen ilmoitti kansan vaativan valtiovallalta enemmän tekoja kuin puheita. Relander antoi kaiken tukensa kansanliikkeelle ja kirjoitti, että kansanliike "on ollut siunaukseksi tälle maalle ja kansalle, siitä olen varma". Saman päivän iltana lähetystö kutsuttiin AKS:n järjestämiin itsenäisyyspäivän juhliin. AKS antoi liikkeelle täyden tukensa ja Urho Kekkonen ilmoitti tukensa järjestön äänenkannattajassa Suomen Heimossa. Kekkonen ilmoitti, että työläisten olojen parantamista kannatetaan, mutta Neuvostoliiton myötäilyä ei. Osa lähetystöstä kävi vielä itsenäisyystaistelija, valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmarin luona, joka samoin ilmaisi tukensa liikkeen tavoitteille.

Lapuan lähetystön jälkeen Helsinkiin alkoi saapua lähetystöjä eri maakunnista ja uusia kokouksia järjestettiin. Tilanne kehittyi joulukuun 1929 alussa todella nopeasti. Valtiovalta otti tämän kansanliikkeen ensimmäisen vaiheen vastaan erittäin mielellään ja piti sitä valtiollista elämää tervehdyttävänä sekä ryhdistävänä aavistaessaan samalla sen voiman. Tuolloin reilusti sosialistisia olleet sosiaalidemokraatitkin hyväksyivät kommunisminvastaisen liikehdinnän, eivätkä pitäneet sitä haittana, vaan pikemmin hyötynä. Lähetystöjen vaatimukset tuottivat kansanliikkeen ensimmäisen voiton. Juuri ennen joulua 1929 hyväksyttiin uusi yhdistyslaki, joka kielsi uuden yhdistyksen perustamista lakkautetun tilalle. Lain perusteella kommunistien opintoyhdistykset voitiin lakkauttaa.

Lähteet

• Niinistö, Jussi: Lapuan Liike – Kuvahistoria kansannoususta 1929–1932. Helsinki: NIMOX KY, 2003.
• Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 9511087169. (suomeksi)
• Silvennoinen, Oula & Tikka, Marko & Roselius, Aapo: Suomalaiset fasistit : mustan sarastuksen airuet. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 9789510401323. (suomeksi)

Aiheesta muualla

• YLEn Elävä arkisto –Kun Lapuan liike ravisteli
• Yle Arkivet: Lapporörelsen ville kuva vänstern med våld och terror