Kristillinen sionismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kristillinen sionismi on eräiden kristittyjen uskomus ja oppirakennelma, jonka mukaan juutalaisten paluu Pyhään maahan ja nykyisen Israelin valtion syntyminen vuonna 1948 ovat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä. Kristillisellä sionismilla on yhteyksiä sitä edeltäneeseen 1800-luvun länsimaiseen kristilliseen ja yhteiskunnalliseen liikkeeseen, joka edisti juutalaisten asuttamista Pyhään Maahan (restoraatio).

Kristilliselle sionismille tyypillinen uskomus on, että juutalaisten kokoaminen Israeliin on edellytyksenä Jeesuksen toiselle tulemiselle. Tämä käsityskanta liittyy läheisesti teologiseen dispensationalismiin. Monien Protestanttisten kirkkojen piirissä on uskonpuhdistuksesta asti ollut yleinen käsitys, että kristittyjen tulee aktiivisesti tukea juutalaisten paluuta Israeliin ja heidän kääntymistään kristityiksi.[1][2][3] Käsite kristillinen sionismi itsessään syntyi 1900-luvun puolivälissä.

Kristityt sionistit uskovat, että juutalaiset ovat edelleen Jumalan valittu kansa yhdessä kristittyjen kanssa (Room. 11:17–24). Tämän vuoksi kristityt sionistit ovat sionismin kannattajia ja tukijoita. Toisin kuin sionismi (joka on juutalaisten poliittinen kansallisuusliike) kristillinen sionismi on uskonnolliselta pohjalta rakentuva ideologia.

Raamatullinen perusta ja historiallinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus juutalaisten paluusta Pyhään Maahan sai alkunsa uskonpuhdistuksessa Raamatun kansankielisten käännösten myötä erityisesti Englannissa puritaanien keskuudessa. Ennen sionismin syntyä puhutaan restoraatiosta, juutalaisten paluusta. Englanninkielisen Raamatun kirjaimellinen tulkinta kristillisen sionismien kannattajien näkemyksen mukaan todistaa,kenen mukaan? että Jumala pitää voimassa erityisen suhteensa juutalaisiin. Erityisesti tämä perustuu Roomalaiskirjeen 11. lukuun (Room. 11:1–2):

Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut.

11. luku jatkuu kertomuksella oksastetusta oliivipuusta, jota tulkitaan niin, että juutalaiset tulevat oksastetuiksi jaloon öljypuuhun so. palautetuiksi Israelin maahan (Room. 11:17–24.[4]

Kristillisen sionismin oppien raamatulliset perusteet juutalaisten asemasta perustuvat profeetallisiin ja didaktisiin teksteihin.lähde? Profeetallisten tekstien katsotaan kuvailevan väistämättömiä Israelia koskevia tulevaisuuden tapahtumia tulkittuina siten, että patriarkka Jaakobin jälkeläiset tarkoittavat juutalaisia ja Juuda uskovaisia juutalaisia. Kirjaimellisen tulkinnan mukaan profetioiden mukaan Pyhällä Maalla tulee olla juutalainen valtio, joka hallitsee hallitsee Jumalan Abrahamille Raamatussa lupaamia alueita. Tämän profetian katsotaan usein täyttyneen nykyisen Israelin valtion synnyttyä. Uuden testamentin kirjeiden didaktisten tekstien tulkitaan sisältävän profetioiden tapahtumien ja niiden merkityksen selityksiä.

Keskeisimpiä kristillisen sionismin käyttämiä profetioita ovat Vanhan testamentin profeettojen ennustukset Danielin kirjassa, Jesajan kirjassa, Hesekielin kirjassa sekä Uudessa testamentissa Johanneksen ilmestys. Näissä Raamatun kirjoissa kuvataan lopun ajan tapahtumia. Johanneksen ilmestys kuvaa alkukristittyjen eskatologisia käsityksiä, joita on tulkittu monin eri tavoin. Katolinen kirkko ja useimmat suuret kirkkokunnat korostavat opetuksissaan Johanneksen ilmestyksen vertauskuvallista luonnetta. fundamentalistisessa tulkinnassa, johon kristillinen sionismi usein pohjautuu, Johanneksen ilmestys tulkitaan kuitenkin profetiaksi, joka kertoo tulevaisuuden ja lopun aikojen tapahtumista.

Epistolateksteistä kristillinen sionismi käyttää roomalaiskirjeen 11. luvun jaetta (Room. 11:25): ...paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen.) lisäksi erityisesti Room. 15:27 ...ja ne ovatkin tämän heille velkaa. Jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä aineellisesti. sekä Heprealaiskirje, joka kuvailee juutalaisuuden historiaa ja asemaa kristillisessä maailmanajassa.

Kristillisessä teologiassa on perinteisesti katsottu, että edellisissä kohdissa esitettyjä näkemyksiä tasapainottavat muut Raamatunkohdat, joiden sanoma näyttäisi olevan päinvastainen. Näitä ovat muiden muassa Jeesuksen opetus Matteuksen evankeliumissa, jossa Jumalan valtakunta annetaan niille jotka tuottavat sen mukaista hedelmää. Tätä vahvistavat heprealaiskirjeen ja 1. Pietarin kirjeen näkemykset, joiden mukaan kristillinen seurakunta on Jumalan valittu kansa. Jos Vanha Liitto oli Jumalan suhde juutalaisiin, Uusi Liitto koskee Paavalin mukaan kaikkia Jeesukseen uskovia: Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.(Gal. 3:28).

Monet kristityt sionistit uskovat, että juutalaisten kääntyminen kristityiksi on Jeesuksen toisen tulemisen edellytys. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä. Poikkeavalla kannalla on esimerkiksi amerikkalainen John Hagee. Juutalaisten kääntymys eskatologisena tapahtumana ei myöskään kuulunut 1800-luvun restoraatioliikkeen perustajan William Eugene Blackstonen näkemyksiin.[4]

Sekä sionistiset, että anti-sionistiset näkemykset ovat saaneet vaikutteita Johanneksen ilmestyksestä, jossa vieseti Filadelfian seurakunnalle kuuluu: Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. (Ilm. 3:9). Tämä kohta loukkaa sionistisia juutalaisia, jotka muuten yleensä löytävät yhteisiä intressejä kristittyjen sionistien kanssa, jotka tukevat juutalaisvaltiota Pyhällä Maalla. Jae on kuitenkin keskeinen perusta kristillisen sionismin eskatologiselle näkemykselle.

Kristillisen sionismin näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isossa Britanniassa David Pawsonin näkemyksen mukaan juutalaisten paluu Pyhään Maahan on Raamatun profetioiden mukainen tapahtumakulku ja kristittyjen tulee teologisista syistä tukea juutalaisvaltiota - ei kuitenkaan ehdoitta. Hänen käsityksensä mukaan profetiat myös kirjaimellisesti tarkoittavat Israelia - eivät esimerkiksi kristillistä kirkkoa, kuten korvausteologia väittää. Hän kuitenkin arvostelee amerikkalaisperäisiä dispensationalismin näkemyksiä.

Amerikkalaisen dispensationalistisen teologian mukaisesti Jeesus ei voi palata maan päälle ennen kuin tiettyjä profetoituja tapahtumia. Kristillinen seurakunta tarjoaa pelastuksen pakanoille, mutta juutalaisille Jumala on varannut oman pelastustien, joka toteutuu lopun aikoina, jolloin kristillinen seurakunta temmataan ylös. Tätä näkemystä muotoili Cyrus Scofield (1843–1921). Hänen näkemyksensä mukaan Raamattu ennustaa juutalaisten paluun Pyhään Maahan ja Jerusalemiin. Scofieldin mukaan islamin pyhät paikat (Kalliomoskeija) tuhotaan ja kolmas temppeli rakennetaan Jerusalemiin. Tämä päättää kristillisen seurakunnan ajan, Antikristus saapuu ja uskovat tunnustuvat Jeesuksen Messiaaksi ja vastustavat Antikristusta.

Dispensationalismi sai ilmaa siipiensä alle juutalaisen Israelin valtion syntyessä vuonna 1948. Fundamentalististen kristittyjen mielestä Raamatun profetioiden toteutumisesta saatiin nyt lukea sanomalehtien etusivuilta. Aatteen yhtymäkohdat ajan poliittisiin tapahtumiin, vaikuttivat kannattajiin niin, että näistä tuli Israelin valtion aktiivisa tukijoita. Eräs tunnetuimmista amerikkalaisista dispensationalisteista, Hal Lindsey, on esittänyt tulkinnan, että laakso Galileasta Eilatiin täyttyy verellä ja 144 000 juutalaista kääntyy Jeesuksen puoleen ja pelastuu. Muut juutalaiset ja naapurikansat tuhoutuvat suuressa Harmageddonin taistelussa.

Yhdysvaltojen politiikassa kristillisellä sionismilla on merkittävä vaikutus erityisesti republikaanipuolueen poliitikkojen kautta, jotka kannattavat fundamentalistisia uskonnollisia näkemyksiä. Demokraattisessa puolueessa, missä valtaosa Amerikan juutalaisista vaikuttaa, Israelin tukemiseen liittyy vähemmän uskonnollisia sävyjä. Yhdysvaltojen uskonnollisen oikeiston piiristä on annettu jyrkkiä lausuntoja:

Israelin vastustaminen on sama kuin asettuisi Jumalaa vastaan. Uskomme kirjoitusten ja historian todistavan, että kansakuntia kohdellaan sen perusteella miten ne kohtelevat Israelia.

—Jerry Fallwell, 1981

Kristillisten sionistien kansainväliseksi yhdyssiteeksi on muodostunut Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö, joka on kristittyjen sionistien kansainvälinen järjestö. Myös Israelin hallitus on hiljaisesti tukenut järjestön toimintaa, koska se kanavoi kristittyjen tukea Israelin valtiolle muun muassa tukemalla Länsirannan siirtokuntien rakentamista. Järjestön kolmas kongressi Jerusalemissa julisti:

Kaikkivaltias Jumala valitsi muinaisen kansan Israelin, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset, paljastaakseen suunnitelmansa maailman pelastamiseksi. He pysyvät Jumalan valittuina ja maailma ei voi pelastua ilman juutalaisia

Jeesus nasaretilainen on Messias, joka on luvannut palata Jerusalemiin, Israeliin ja maailmaan.

Juutalaisten kokoontuminen Israelin maahan (Eretz Israel) ja Israelin valtion syntyminen ovat Raamatun profetioiden täyttymys Vanhan ja Uuden testamentin mukaan

Kirjoitusten mukaan kristittyjen on kunnioitettava uskonsa heprealaisia juuria ja osallistuttava Jumalan suunnitelman toteuttamiseen. Tämä tarkoittaa kaikkien juutalaisten kokoamista yhteen ja Israelin valtion perustamista meidän aikanamme

Kristillinen sionismi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lähellä kristillisen sionismin ajatusmaailmaa ovat erityisesti herätyskristilliset piirit Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa sekä vapaista suunnista erityisesti helluntailaisuus. Kristillissionistiset järjestöt toimivat yleensä yhteiskristillisellä pohjalla. Niitä ovat Jerusalemin kansainvälisen kristityn suurlähetystön Suomen osasto ja Patmos Lähetyssäätiö, jonka työn keskiössä ovat olleet Israel ja juutalaiset perustamisesta lähtien. Patmos vetoaa raamattuun, jonka mukana "Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia" (1 Moos. 12:3) ja "Israel on Jumalan silmäterä" (Sak. 2:12). [5]

Evankelisluterilaisen kirkon puitteissa aktiivisesti toimivia järjestöjä, jotka tukevat Israelia ja kristillisen sionismin aatemaailmaa, on Israelin Ystävät, jonka tavoitteena on "toimia Israelin "kansan ja valtion hengellisen, henkisen ja aineellisen jälleenrakentamisen edistämiseksi Jumalan sanan pohjalta." Suomen Karmel-yhdistys ja sen koulutuksellinen yksikkö Karmel-instituutti tekevät[6] Suomessa julistustyötä pitämällä Evan­keliumin lisäksi esillä Raamatun ope­tusta Israelin maan ja kansan keskeisestä ase­masta Jumalan pelastushistoriassa. Tavoitteena on myös edistää suomalaisten ja israelilaisten ystävyyttä ja yhteistyötä. Järjestöt toimivat kirkossa tiiviissä yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa, käyttäen toiminnassaan muun muassa seurakuntien tiloja ja ilmoittaen tapahtumista seurakunnallisissa ilmoituksissa.

Timo Stewart on pro gradu -tutkielmassaan päätynyt näkemykseen, että Suomen Kristillinen Liitto oli 1970-luvulla kristillissionistinen puolue, koska se puolueen lehdessä, kannattajiensa ja johtajiensa kautta ja ohjelmassaan otti voimakkaasti kantaa Israelin valtion puolesta uskonnollisin perustein.[7]

Kriittisiä näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pawsonin kriitikko Isossa Britanniassa on ollut erityisesti Stephen Sizer, joka on kansainvälisesti tunnetuin kristillisen sionismin kriitikko. Kriitikkojensa mukaan kristillinen sionismi on teologisesti kestämätöntä, koska se kumoaa pelastuksen Jeesuksessa uuden liiton mukaan ja asettaa ehtoja Jeesuksen sovitustyölle. Käytännön sovellutuksena politiikassa se sulkee pois kristinuskon humaanien periaatteiden toteuttamisen Lähi-idässä. Paikalliset kirkot Pyhällä Maalla vaativat eskatologisten näkyjen kehittelyn sijaan kristittyjä toimimaan rauhantekijöinä ja vaalivan oikeudenmukaisuutta.[8]

Jerusalemin julistus kristillisestä siionismista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Me ehdottomasti hylkäämme kristillisen siionismin opit vääränä opetuksena joka turmelee raamatullisen sanoman rakkaudesta, vanhurskaudesta ja sovituksesta.»
(Jerusalemin julistus kristillisestä siionismista.[9] )

Jerusalemin latinalainen patriarkka Michel Sabbah katolisesta kirkosta, syyrialais-ortodoksisen kirkon Jerusalemin patriarkka Swerios Malki Mourad, Lähi-idän episkopaalinen kirkko ja sen arkkipiispa Riah Abu El-Assal, sekä Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko ja sen piispa Munib Younan julkaisivat vuonna 2006 yhteisen julistuksen, joka otti kantaa kristillistä sionismia vastaan. Kirkot edustavat Pyhän Maan paikallisia kristittyjä. Julistuksen mukaan kristillinen sionismi on väärää oppia, joka vääristää kristinuskon opetuksen rauhasta, armahduksesta ja oikeudenmukaisuudesta. Julistuksen mukaan Jumalaa vaatii oikeudenmukaisuutta kaikille ihmisille. Kristillinen sionismi käytännössä levittää rasismia ja imperialismia ja vaikeuttaa Lähi-idän rauhanprosessia.[9]

Yhdysvaltojen kirkkojen neuvoston kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvoston yleiskokous julkaisi vuonna 2007 kannanoton, jonka mukaan kristillisen sionismin teologisisten näkemysten soveltaminen käytäntöön haittaa:lähde?

  • oikeudenmukaisuuden ja rauhan toteutumista Lähi-idässä ja viivyttää aikaa, jolloin sekä israelilaiset että palestiinalaiset voivat elää turvassa kotiseudullaan
  • Lähi-idän kristittyjen yhteyttä (viittaus Jerusalemin julistukseen)
  • kristittyjen ja juutalaisten välisiä suhteita, koska näkee juutalaiset vain eskatologisten tapahtumien välikappaleena
  • kristittyjen suhteita muslimeihin, joiden oikeudet kristillinen sionismi sivuuttaa täysin
  • levittämällä mustavalkoista maailmankuvaa, häiritsee uskontojen välistä vuoropuhelua[10]

Tunnettuja kristittyjä sionisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oren, Michael, Power, Faith and Fantasy: America in the Middle East: 1776 to the Present, W.W. Norton, 2007
  2. Boyer, Paul S., When Time Shall Be No More: Prophecy Belief in Modern American Culture, Cambridge, MA: Harvard University Press, 1992.
  3. Berlet, Chip, and Nikhil Aziz. “Culture, Religion, Apocalypse, and Middle East Foreign Policy,” IRC Right Web, Silver City, NM: Interhemispheric Resource Center, 2003, online (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Christian Zionism (zionism-israel.com)
  5. Jumalan silmäterä Verkkosivu. Patmos Lähetyssäätiö. Viitattu 27.8.2021. FI
  6. Suomen Karmel-yhdistys: Karmel-instituutti Suomen Karmel-yhdistys ry. Arkistoitu 27.8.2021. Viitattu 27.8.2021. FI
  7. Stewart, Timo R: Siionin puolesta : Kristillinen sionismi Suomen Kristillisessä Liitossa 1970-luvulla 2007. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 23.7.2009.
  8. An Ethical Critique of Christian Zionism. Jerusalem: The Evangelical Lutheran Church of Jordan and Holy Land, 2007. englanti
  9. a b Jerusalem Declaration on Christian Zionism 31. elokuuta 2006. The Electronic Intifada. Viitattu 18.8.2018. (englanniksi)
  10. http://www.ncccusa.org/NCCpolicies (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. a b c d e f Brog, David, Standing with Israel, FrontLine, 2006.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paul Richard Wilkinson. For Zion's Sake: Christian Zionism and the Role of John Nelson Darby ISBN 9781842275696, Paternoster Press, Authentic, Carlisle 2008.
  • Zev Chafets. "A Match Made in Heaven: American Jews, Christian Zionists, and One Man's Exploration of the Weird and Wonderful Judeo-Evangelical Alliance" 2007 HarperCollins
  • Victoria Clark. "Allies for Armageddon: The Rise of Christian Zionism" 2007
  • Rammy Haija. The Armageddon Lobby: Dispensationalist Christian Zionism and the Shaping of US Policy Towards Israel-Palestine. Holy Land Studies 5(1):75-95. 2006. The Armageddon Lobby
  • Irvine Anderson. Biblical interpretation and Middle East policy: the promised land, America, and Israel, 1917-2002. University Press of Florida. 2005. ISBN 0-8130-2798-5.
  • Tony Campolo. The Ideological Roots of Christian Zionism. Tikkun. January-February 2005.
  • Stephen Sizer. Christian Zionism: Road map to Armageddon? InterVarsity Press. 2004. ISBN 0830853685. Review (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Gershom Gorenberg. The End of Days: Fundamentalism and the Struggle for the Temple Mount. Oxford University Press. 2002. ISBN 0195152050
  • Paul Charles Merkley. The Politics of Christian Zionism 1891 – 1948. Frank Cass. 1998. ISBN 0714648507
  • Lawrence Jeffrey Epstein. Zion’s call: Christian contributions to the origins and development of Israel. University Press of America. 1984.
  • Michael Oren. Power, Faith and Fantasy. New York, 2007.
  • Barbara W. Tuchman. Bible and Sword.New York, 1956.
  • David Pawson. "Defending Christian Zionism" Terra Nova Publications, 2008. ISBN 9781901949629

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]