Koivistonkylä (Tampere)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koivistonkylässä oli Eka-Market, myöhemmin Euromarket, vuosina 1977–2009. Nykyisin rakennuksessa on Prisma.

Koivistonkylä on Tampereen eteläinen kaupunginosa, joka rajoittuu pohjoisessa Nekalaan, lännessä Rautaharkkoon, etelässä lähinnä Taatalaan ja idässä Veisuun. Koivistonkylän lempinimi on Koikkari, ja sieltä ovat kotoisin monet tamperelaiset jääkiekkoilijat, muun muassa Raimo Helminen.

Historiaa [muokkaa]

1960-luvulla Koivistonkylä rajautui suuriin metsiin ja Lempääläntien varressa Sulkavuoreen. Vuoren päällä oli jatkosodan aikana sijainnut ilmatorjuntapatteri, ja sen betoniperustoja on edelleen jäljellä. Sähkölinjaa pitkin kulki talvisin latu, jota myöten saattoi hiihtää nykyisen Hervannan kaupunginosan keskellä sijaitsevan Ahvenisjärven hiihtomajalle. Siitä johti latu edelleen pitkälle Valkeakosken suuntaan Taivalpirtin majalle.

Kuljun moottoritien rakentamisen yhteydessä 60-luvun puolivälissä osa Sulkavuoresta leikattiin vanhan Lempääläntien liittämiseksi Koivistontiehen. Jäljelle jäänyt kuusikkorinne Taatalan puolella hävitettiin 1977 valmistuneen Eka-Marketin, nykyisen Prisman tieltä. Koivistonkylän Eka-Market oli Suomen ensimmäinen varsinainen automarketti. Samaan rakennukseen tuli myös Suomen ensimmäinen itsepalvelu-Alko.[1]

Koivistonkylässä sijaitsi Länsilinjat Oy:n vuonna 1947 valmistunut autohalli, joka jäi tyhjilleen yrityksen muuttaessa uusiin tiloihin Sarankulman kaupunginosaan vuonna 1984. Vanha autohalli purettiin 1990-luvun lopulla.

Viitteet [muokkaa]

   

Tämä Suomeen tai Suomen maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.