Kansainvälinen Tšaikovski-kilpailu
Kansainvälinen Tšaikovski-kilpailu on yksi maailman tunnetuimmista ja korkeatasoisimmista kansainvälisistä musiikkikilpailuista. Kilpailu on nimetty säveltäjä Pjotr Tšaikovskin mukaan, ja on järjestetty Moskovassa neljän vuoden välein vuodesta 1958 lähtien. Vuonna 2006 kilpailua lykättiin vuodella, koska Moskovan konservatorion konserttisalia kunnostettiin ja samalla päästiin eroon kilpailun suosiota varjostaneesta päällekkäisyydestä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen kanssa.
Tšaikovski-kilpailu alun perin perustettiin kylmän sodan aikana vuonna 1962 pönkittämään Neuvostoliiton mainetta huippumuusikoiden kasvattajana. Alun perin kilpailu oli vain pianisteille ja viulisteille, ja ensimmäisen pianokilpailun Neuvostoliiton pettymykseksi voitti kuin voittikin Yhdysvaltain Van Cliburn. Kun tuomaristo kysyi Nikita Hruštšovilta, voidaanko amerikkalainen palkita, hän vastasi kysymällä: "Onko hän paras?"
Nykyään Tšaikovski-kilpailussa kilpaillaan myös sellonsoitossa (vuodesta 1962 alkaen) ja laulussa (vuodesta 1966), ja viulunrakentamisessa (vuodesta 1990 lähtien).
Kilpailu on toiminut ponnahduslautana kansainväliselle huippu-uralle Van Cliburnin lisäksi mm. Vladimir Aškenazille, Viktoria Mullovalle ja Jevgeni Nesterenkolle.
Huippukorkean tason ja kansainvälisen maineensa ylläpitämiseksi kilpailun luonnetta on muutettu merkittävästi vuoden 2007 kilpailua varten. Kilpailutoimikunta sitoutuu auttamaan voittajia järjestämään konsertteja niin Venäjällä kuin maailmallakin kahden vuoden ajan kilpailun päätyttyä. Lisäksi tuomarikäytäntö on muutettu suljetusta äänestyksestä avoimeksi. Samalla kilpailun budjettia on kasvatettu rajusti (vuoden 2007 pääsponsori oli Toyota) ja osallistujien määrää on karsittu entisestään. Kuhunkin sarjaan valitaan vain kolmisenkymmentä maailman huippuesiintyjää.
Kilpailun esikarsinta on tammikuussa. Loppukilpailu järjestetään kesäkuussa. Kunkin sarjan (piano, viulu, laulu: naiset, laulu: miehet, sello) kuusi parasta palkitaan. Joskin tuomaristo voi päättää olla jakamatta palkintoja, tai jakaa palkintosijan (1. sijaa lukuun ottamatta) useamman kilpailijan kesken.
Sisällysluettelo |
Voittajat[muokkaa]
Kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa ensimmäisen palkinnon ovat saaneet:
Pianistit[muokkaa]
- 1958: Van Cliburn
- 1962: Vladimir Aškenazi & John Ogdon
- 1966: Grigori Sokolov
- 1970: Vladimir Krainev & John Lill
- 1974: Andrei Gavrilov
- 1978: Mihail Pletnev
- 1982: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Peter Donohoe & Vladimir Ovtšinnikov
- 1986: Barry Douglas
- 1990: Boris Berezovski
- 1994: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Nikolai Luganski
- 1998: Denis Matsuev
- 2002: Ayako Uehara
- 2007: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Miroslav Kultyshev
Viulistit[muokkaa]
- 1958: Valeri Klimov
- 1962: Boris Gutnikov
- 1966: Viktor Tretjakov
- 1970: Gidon Kremer
- 1974: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Eugene Fodor, Ruben Agaranyan & Rusudan Gvasalija
- 1978: Elmar Oliveira & Ilja Grubert
- 1982: Viktoria Mullova & Sergei Stadler
- 1986: Raphaël Oleg & Ilja Kaler
- 1990: Akiko Suwanai
- 1994: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Anastasia Tšebotareva & Jennifer Koh
- 1998: Nikolai Sachenko
- 2002: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Tamaki Kawakubo & Chen Xi
- 2007: Mayuko Kamio
Sellistit[muokkaa]
- 1962: Natalia Šahovskaja
- 1966: Karine Georgjan
- 1970: David Geringas
- 1974: Boris Pergamenshtšikov
- 1978: Nathaniel Rosen
- 1982: Antonio Meneses
- 1986: Mario Brunello
- 1990: Gustav Rivinius
- 1994: Ei ensimmäistä, toista eikä kolmatta palkintoa. Neljäs palkinto: Eileen Moon & Georgi Gorjunov
- 1998: Denis Šapovalov
- 2002: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Johannes Moser
- 2007: Sergei Antonov
Mieslaulajat[muokkaa]
- 1966: Vladimir Atlantov
- 1970: Jevgeni Nesterenko
- 1974: Ivan Ponomarenko
- 1978: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Valentin Pivovarov & Nikita Storožev
- 1982: Paata Burtštšuladze
- 1986: Grigori Gritsjuk
- 1990: Hans Choi
- 1994: Yuan Cheng-ye
- 1998: Besik Gabitašvili
- 2002: Mihail Kazakov
- 2007: Alexander Tzimbaluk
Naislaulajat[muokkaa]
- 1966: Jane Marsh
- 1970: Jelena Obraztsova
- 1974: Ei ensimmäistä palkintoa. Toinen palkinto: Ljudmila Sergienko, Sylvia Sass & Stefka Evstatieva
- 1978: Ljudmila Shemtšuk
- 1982: Lidija Shemtšuk
- 1986: Natalia Erasova
- 1990: Deborah Voigt
- 1994: Marina Lapina
- 1998: Mieko Sato
- 2002: Aitalina Afanasieva-Adamova
- 2007: Albina Shagimuratova
Sivulta puuttuu