Martti Rousi
Martti Arvo Henrik Rousi (s. 2. marraskuuta 1960 Piikkiö) on suomalainen sellisti, Turun musiikkijuhlien pitkäaikainen taiteellinen johtaja (1993-2009) ja Sibelius-Akatemian sellomusiikin professori. Sibafest-2010 taiteellinen johtaja.
Martti Rousi voitti Turun sellokilpailun 1982 ja Indiana Universityn konserttokilpailun 1986 sekä sai 2. palkinnon kansainvälisessä Tšaikovski -kilpailussa 1986. Hän on esiintynyt orkesterisolistina eurooppalaislavojen lisäksi New Yorkissa ja Tokiossa, ollut kysytty kamarimuusikko festivaaleilla Euroopassa ja USA:ssa sekä tehnyt monia levytyksiä.
Martti Rousi on toiminut vuodesta 1998 Sibelius-Akatemian sellomusiikin professorina. Sellistinä hänet tunnetaan ennen kaikkea kamarimuusikkona ja hän on esiintynyt usein yhdessä pianisti Juhani Lagerspetzin kanssa. Hän toimi myös Lemin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.
Rousin opettajana Sibelius-Akatemiassa oli professori Arto Noras. Lisäksi hän on opiskellut Indiana Universityssa ASLA Fulbright -stipendiaattina vuonna 1985-86.
Rousin oppilaat ovat saavuttaneet huomattavaa menestystä sellokilpailuissa. Rousi on toiminut myös laajalti musiikkikilpailujen tuomaristoissa.
Martti Rousin puoliso on sopraano ja sellisti Piia Komsi.[1] Hänen veljensä on kapellimestari Tuomas Rousi ja isänsä Turun yliopiston kasvitieteen emeritusprofessori Arne Rousi.[2] Martti Rousin aiempi puoliso oli viulisti-kapellimestari Jaana Haanterä.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Turun Sanomat
- ↑ Rousi, Arne Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Sivulta puuttuu