Van Cliburn

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Van Cliburn, oik. Harvey Lavan Cliburn Jr. (s. 12. heinäkuuta 1934 Shreveport, Louisiana Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen pianisti. Hän nousi maailmanmaineeseen 23-vuotiaana voitettuaan ensimmäisen Kansainvälisen Tšaikovski-kilpailun Moskovassa 1958.

Cliburn syntyi Louisianassa, mutta siirtyi lapsena perheensä kanssa Teksasiin. Hän sai varhaisimman pianonsoitonopetuksensa äidiltään ja opiskeli 17-vuotiaasta alkaen Juilliard Schoolissa. Hänen opettajaan toimi venäläinen pianopedagogi Rosina Lhévinne. Cliburn voitti 20-vuotiaana Leventritt-palkinnon ja esiintyi ensi kerran Carnegie Hallissa.

Cliburn on tulkinnut muun muassa Tšaikovskia, Rahmaninovia, Griegiä, Beethovenia ja Prokofjevia. Hänelle myönnettiin vuonna 1958 Grammy Tšaikovskin ensimmäisen pianokonserton levytyksestä.

Cliburn jatkoi esiintymis- ja levytysuraansa koko 1970-luvun. Hän esiintyi Valkoisessa talossa vuonna 1987 sekä Carnegie Hallin 100-vuotisjuhlassa. Hänelle on myönnetty vielä 2000-luvulla Presidential Medal of Freedom sekä Grammy elämäntyöstä musiikin alalla.

Hänen kunniakseen perustettiin vuonna 1962 kansainvälinen Van Cliburn -pianokilpailu, joka järjestetään neljän vuoden välein Forth Worthissä, Texasissa. Kilpailu rinnastetaan nykyisin merkittävyydessä Tšaikovski-kilpailuun. Kilpailun voittajiin kuuluvat muun muassa Radu Lupu (1966), Cristina Ortiz (1969) ja Olga Kern (2001).


Tämä muusikosta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut