Kanariansaarten historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kanariansaarten historia alkaa alkuperäisasukkaiden saapumisesta 8000 vuotta sitten. Espanjalaiset valtasivat saaret 1496, ja ovat siitä asti hallinneet niitä.

Varhaisasukkaat ja eurooppalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset asukkaat olivat ns. guancheja, jotka saapuivat saarille esihistoriallisella ajalla. Heidän alkuperäksi on tulkittu Pohjois-Afrikan berberiheimot, jotka lähivät Saharasta alueen kuivuttua n. 8 000 vuotta sitten. Guanchit olivat jälkeenjääneitä, sillä heillä ei ollut esimerkiksi osaamista kalastaa ja elivät kivikautisissa oloissa vielä eurooppalaisten saavuttua saarille.

Eurooppalaiset ovat tunteneet Kanariansaaret muinaisista ajoista lähtien ja saaret löysi luultavasti Karthagosta kotoisin oleva Hanno Merenkulkija, joka noin vuonna 510 eaa. teki löytömatkan Afrikan länsirannikolla. Saarisista saattoivat kuitenkin tietää jo foinikialaiset. Guanchien asuttamilla Kanariansaarilla kävivät vuosituhansien aikana myös foinikialaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset. [1] 1290-luvulta lähtien saarilla vieraili useita merimiehiä Mallorcalta, Portugalista ja Genovasta. Lancelotto Malocello asettui asumaan Lanzarotelle vuonna 1312. Mallorcalaiset pitivät saarella lähetysasemaa vuosina 1350-1400 yhdessä piispan kanssa. Vuonna 1344 paavi kruunasi Kastilian Alfonso X:n jälkeläisen Luis de la Gerdan saaren kuninkaaksi, mutta hän ei koskaan ottanut sitä haltuunsa.

Vuonna 1402 ranskalaiset Jean de Bethencourt ja Gadifer de La Salle kiinnostuivat Kanariansaarista, sillä he toivoivat saavansa saarien johtajuuden. He saivat valloitukseen Kastilian kuninkaan tuen ja rahoituksen. He toisivat saaret Espanjan hallinnon alaisuuteen, mutta saisivat itse oikeuden toimia saarten hallitsijoina. [2]

Valloittajat saapuivat Lanzaroteen vuoden 1402 kesällä. He olivat aseistettuja, joten Lanzaroten hallitsija Guadarfía ymmärsi pian, ettei voitto olisi mahdollinen. Lanzaroten asukkaat antautuivat. Espanjalaisilla ei kuitenkaan ollut yhtä hyvää tuuria muiden saarien kanssa. Gran Canarialla, asukkaat vastustivat espanjalaista hyökkäystä raskaasti mutta vuoteen 1483 mennessä Pedro de Vera, joka johti Espanjan joukkoja, oli saattanut loppuun valloituksen. [3]

Muiden saarten valloitus kuitenkin venyi. Kaikki saaret saatiin valloitettua kokonaan Espanjalle vasta vuonna 1496, kun Teneriffa joutui antautua. Valloitus kesti siis lähes sata vuotta.

Valloituksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarten uudet hallitsijat toivat mukanaan sokeriruo’on ja viininviljelyn, espanjalaisten arvokkaat kauppatavarat, ja Kanariansaarten maaperä oli täydellinen niiden viljelyyn. Saarille perustettiin satamia, ja enemmän kauppiaita saapui. Tämä vaurautti saaria entisestään. Rikkaudet houkutteli merirosvojen hyökkäyksiä.

Saarten sokeripohjainen talous kohtasi tiukkaa kilpailua Espanjan Karibian siirtomailta. Sokerin alhaiset hinnat 1800-luvulla aiheuttivat vakavia taantumia saarille. Tänä aikana kehittyi kanarialais-amerikkalainen kauppa, jossa kanarialaisia ​​tuotteita, kuten kokenillia, sokeriruokoa ja rommia, myytiin Amerikkaan. 1800-luvun alusta alkaen Kanariansaarilta muutettiin ahkerasti Amerikan mantereelle, saarien taloudellisen tilanteen huonotessa.

30. marraskuuta 1833 Kanarian saarten maakunta perustettiin ja pääkaupunki julistettiin Santa Cruz de Tenerifeksi. Las Palmas de Gran Canarian ja Santa Cruz de Tenerifen kaupunkien välinen kilpailu saarten pääkaupungin tittelistä johti saariston jakamiseen kahdeksi maakunnaksi 23. syyskuuta 1927.

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Las Palmasin satama vuonna 1912.

Vuonna 1912 infrastruktuuriprojektit kuten lentokenttä ja moottoritiet muodostivat perusteen turistiteollisuuden perustamiselle.

Vuonna 1936 Francisco Franco nimitettiin Kanariansaarten komentajaksi. Franco otti nopeasti saariston haltuunsa Espanjan sisällissodassa, lukuun ottamatta muutamaa vastarintapistettä La Palmassa ja Vallehermoson kaupungissa La Gomeralla. Vaikka saarilla ei koskaan ollut sotaa, sodan jälkeinen poliittisen erimielisyyden tukahduttaminen Kanariansaarilla oli ankaraa.

Toisen maailmansodan aikana Winston Churchill valmisteli suunnitelmia Kanariansaarten valloittamiseksi. Suunniteltu operaatio tunnettiin nimellä Operation Pilgrim.

Ifnin sodan aikana Francon hallinto perusti saarille keskitysleirejä vangitakseen epälojaalisuudesta Espanjalle epäiltyjä. Näille leireille oli ominaista pakkotyövoiman käyttö infrastruktuurihankkeissa ja erittäin epähygieeniset olosuhteet, jotka johtivat tuberkuloosin laajaan esiintymiseen. Saaret avautuivat hiljalleen turisteille 1900-luvun keskiosissa. Francon kuoltua Espanjan kuningaskunta myönsi vuonna 1982 Kanariansaarille itsehallinnon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kanariansaarten historiaa lomakohde.org. Viitattu 26.7.2022.
  2. Kanariansaarten valloitus – miten se tapahtui? Las Palmas. 12.11.2018. Viitattu 26.7.2022.
  3. Gran Canarian historia lyhyesti Spain - Gran Canaria. Viitattu 26.7.2022.