Mallorca

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mallorca
Sijainti Välimeri
Saariryhmä Baleaarit
Pinta-ala 3 624,08 [1] km²
Väkiluku 846 210 [1] (2008)
Kielet espanja, katalaani
Suurin kaupunki Palma de Mallorca
Valtio Espanja

Mallorca eli Majorca on Espanjalle kuuluva saari Baleaareilla, Välimerellä. Mallorca on erittäin suosittu matkakohde. Saksassa ja Isossa-Britanniassa kiinnostuttiin Mallorcasta jo 1950-luvulla, ja nykyään Mallorcaa pidetään massaturismikohteena. Mallorcan suurin kaupunki on Palma de Mallorca (usein tunnetaan myös Palmana).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Mallorca satelliittikuvassa.

Mallorca on ollut asuttu jo Antiikin ajoilta saakka. Saaren omistaja on kuitenkin vaihtunut tiuhaan tahtiin historian aikana. Vuonna 1716 järjestö nimeltä Decretos de Nueva Planta järjesti Mallorcan Espanjan provinssiksi nimeltä Baleaarit. Nykypäivään saakka Illes Balears on provinssi, ja autonominen yhdyskunta.

1950-luvulta lähtien, massaturismi muutti saaren ja Palman olemusta, tehden paikasta vetovoimaisemman sekä matkailua, että manner-Espanjasta tulevia työntekijöitä kohtaan. Saarelle suuntautuva matkailu on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 1960 Mallorcalla kävi 500 000 matkailijaa ja 1997 6,7 miljoonaa matkailijaa. Vuonna 2001 19,2 miljoonaa matkailijaa kävi Son Sant Joan Airportilla Palmassa. Tähän lukuun lisättäessä vesitse tulleiden matkailijoiden määrän, eli 1,5 miljoonaa ihmistä, tulokseksi nousee kirkkaasti yli 20 miljoonaa.

14. marraskuuta 2005, paikallinen sanomalehti Diario de Mallorca kertoi CIA:n käyttäneen saaren lentokenttää kuljettaessaan terroristeja.

[muokkaa] Väestö

Mallorcan kunnat

Kuuluisiin Mallorcalaisiin kuuluu kirjailijoita ja filosofeja, kuten Ramon Llull ja Junípero Serra. 2000-luvulta lähtien, armeijan komentaja Joaquin Jovellar y Soler sekä kaksinkertainen Espanjan pääministeri Antonio Maura Montaner ovat asuneet saarella. Kuuluisia Mallorcalaisia urheilijoita ovat esimerkiksi Rafael Nadal ja Carlos Moya. Rafael Nadalin setä, Miguel Ángel Nadal, on entinen Espanjan jalkapallomaajoukkueen pelaaja. 2006 Mallorcalainen Jorge Lorenzo voitti 250-kuutioisten moottoripyörien maailmanmestaruuden.

Useat kuuluisat ovat asuneet saarella. Frédéric Chopin sekä George Sand ostivat molemmat maata saarelta. Robert Graves asui saarella elämänsä loppuun saakka, julkaistuaan ensin Good bye to All That -teoksensa. Joan Miró kuoli Son Abrinesissa, Palma de Mallorcalla 25. joulukuuta 1983, vietettyään jo useita vuosia saarella.

Nykyisistä julkisuuden henkilöistä Catherine Zeta-Jones ja Michael Douglas omistavat talon saaren pohjoispäästä. Myös Michael Schumacher, Claudia Schiffer, Annie Lennox, Julian Lennon, Cynthia Charles, tennispelaaja Boris Becker, Steve McManaman sekä Felipe González omistavat oman talon saarella.

[muokkaa] Urheilu

Jalkapallojoukkue RCD Mallorca pelaa Espanjan pääsarjassa. Koripallojoukkueet CB Alcúdia ja CB Inca pelaa Espanjan pääsarjassa. Lentopallojoukkue CV Pòrtol pelaa niinikään Espanjan pääsarjassa.

[muokkaa] Aluejako

Saari on jaettu seuraaviin osiin:

[muokkaa] Ruoka

Ensaïmada

Tyypillisiä Mallorcalaisia ruokia ovat ensaïmada, saïm ja sobrassada. Mallorcalla syödään myös paellaa.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. 1,0 1,1 Instituto Nacional de Estadística
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mallorca.
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut