Kaarle VI (Ranska)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaarle VI, Boucicaut’n mestarin miniatyyrimaalaus.

Kaarle VI Rakastettu (ransk. Charles le Bien-Aimé, myöhemmin Mielipuoli, le Fol tai le Fou; 3. joulukuuta 136821. lokakuuta 1422) oli Ranskan kuningas vuosina 1380–1422. Hän kuului Valois-hallitsijasukuun.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle oli edellisen kuninkaan Kaarle V:n ja tämän puolison Bourbonin Jeannen poika. Kaarlen kruunattiin Ranskan kuninkaaksi Reimsin katedraalissa vuonna 1380 vain 11-vuotiaana. Ennen kuin hänestä tuli täysivaltainen hallitsija, Ranskaa hallitsivat hänen setänsä, pääasiassa Burgundin herttua Filip II. Vuonna 1388 Kaarle uskaltautui erottamaan tämän ja kokoamaan itselleen päteviä neuvontantajia, ”marmosettejä”, joista osa oli toiminut jo hänen isänsä aikana.[1]

Kaarle toimi kuninkaana satavuotisen sodan aikana. Molempien osapuolten valtaistuimelle nousi 1300-luvun lopulla lapsikuningas, Lontoossa Rikhard II ja Pariisissa Kaarle VI. Kumpikin maa oli sisäisesti sekasortoisessa tilassa, joten niiden kyky sodankäyntiin oli heikko. Ranskan kruunu oli rahapulassa, kun kuningas Kaarle V oli lakkauttanut niin sanotun tulisijaveron, joka oli ollut valtion tärkeä tulonlähde.[1]

Kuninkaan mielenterveys järkkyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle sai ensimmäisen psykoosikohtauksensa 24-vuotiaana vuonna 1392.[1] Sairaus piinasi häntä ja vaikeutti hallitsemista läpi elämän. Oireiden perusteella uskotaan, että kuningas kärsi skitsofreniasta, porfyriasta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kuningas esimerkiksi uskoi olevansa lasia tai kieltäytyi peseytymästä. Toisinaan hän ei edes muistanut vaimoaan, perhettään tai olevansa Ranskan kuningas. Kuninkaasta tuli näin ollen kykenemätön johtamaan Ranskaa.[2]

Kaarlen menetettyä kykynsä johtaa maata, hänen setänsä palasivat, karkottivat marmosetit ja käyttivät valtion kassaa sumeilematta omaksi edukseen, mikä johti lopulta sisällissotaan ”burgundilaisten” ja ”orléansilaisten” välillä. Seurasi sekava aika, jolloin maassa ei ollut selvää valtiasta, vaikkakin mielisairas Kaarle jatkoi nimellisesti kuninkaana.

Kaarle VI ja Englanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarlen hallintokautta leimasi jännite suhteessa Englantiin satavuotisen sodan ollessa kesken. Ensimmäinen askel kohti rauhaa tapahtui vuonna 1396, kun Kaarlen kuusivuotias tytär Isabella naitettiin 29-vuotiaalle Englannin Rikhard II:lle.

Ranskassa ei rauha kuitenkaan kestänyt. Kuningasperheen ja Burgundin suvun väliset riidat johtivat kaaokseen ja anarkiaan. Englannin kuningas Henrik V käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi Ranskaan. Vuonna 1415 Ranskan armeija kukistui Agincourtin taistelussa. Vuonna 1420 Kaarle, joka oli jo pahoin sairautensa lamaannuttama, allekirjoitti Troyesin sopimuksen, jolla tunnusti Henrikin seuraajakseen, julisti oman poikansa oikeudettomaksi kruunuun ja antoi tyttärensä Valois’n Katariinan Henrikin puolisoksi. Useat kansalaiset, heidän joukossaan Jeanne d’Arc, uskoivat kuninkaan suostuneen tuhoisiin ja ennenkuulumattomiin ehtoihin vain sairautensa ja heikon mielenterveytensä takia, eikä Ranska näin ollen voisi noudattaa niitä.

Kaarle kuoli vuonna 1422 Pariisissa ja hänet haudattiin vaimonsa Baijerin Isabellan kanssa Saint Denisin basilikaan. Hänen seuraajakseen kohosi lopulta hänen poikansa Kaarle VII. Kohtalon ivaa oli, että hänen tyttärensä Katariinan kautta Kaarlen sairaus siirtyi Henrik VI:een, Katariinan ja Henrik V:n poikaan, jonka kyvyttömyys hallita oli yksi osatekijä ruusujen sodan syttymiseen. Vaikka Henrik myöhemmin tuli järkiinsä, hän oli silloin käytännössä jo hävinnyt Englannin kruunun.

Kaarle VI:n kruunajaiset

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kjersgaard, Erik - Dahlerup, Troels: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 9., s. 93-96. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08056-3.
  2. Historianet - Mielipuolet ja pommit

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Kaarle V Viisas
Ranskan kuningas
 
Seuraaja:
Kaarle VII Voitokas