Ludvig XI

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ranskan monarkia
Kapetingi-dynastia
(Valois-haara)
France moderne.svg

Filip VI
Lapset
   Juhana II Hyvä
Juhana II
Lapset
   Kaarle V
   Ludvig I Anjoun kreivi
   Jean Berryn herttua
   Filip Burgundin herttua
Kaarle V
Lapset
   Kaarle VI
   Louis, Orléans’n herttua
Kaarle VI
Lapset
   Isabella de Valois
   Valois'n Katariina
   Kaarle VII
Kaarle VII
Lapset
   Ludvig XI
Ludvig XI
Lapset
   Kaarle VIII
Kaarle VIII

Ludvig XI (3. heinäkuuta 142330. elokuuta 1483) oli Ranskan kuningas vuosina 14611483. Hän oli edellisen kuninkaan Kaarle VII:n poika ja yksi Ranskan menestyksekkäimmistä kuninkaista. Ludvig XI:n poliittisen juonittelutaipumuksen (joidenkin mukaan myös ulkoisen rumuuden) vuoksi hänestä on käytetty lisänimeä Hämähäkki (myös Harkitseva). Ludvig XI aloitti epäonnistuneen kapinan isäänsä vastaan jo 16-vuotiaana, mutta sai kruunun lopulta vasta isänsä kuoltua.

Ludvig XI:n merkittävin saavutus oli feodaaliherrojen vallan kukistaminen ja sitä kautta voimakkaan ja yhtenäisen kuningaskunnan luominen. Ludvig XI:n toimista suuttuneet feodaaliherrat yrittivät Burgundin Kaarlen johdolla vedota kansaan ja alempiin aatelisiin ”yhteishyvän” nimissä, mutta Ludvig XI kukisti nämä kapinayritykset poliittisella juonittelulla ja toisinaan suorilla sotilaallisilla taisteluilla, ja hänen kautensa lopussa Ranska oli yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin. Hän järkiperäisti ja tehosti hallintoa monin tavoin, tuki taiteita ja sivistystä ja sekaantui myös ruusujen sotaan auttaen Englannin Henrik VI:n lyhytaikaiselle uudelle kaudelleen. Hän oli naimisissa ensin Skotlannin Jaakko I:n tyttären Margareetan ja myöhemmin Savoyn Charlotan kanssa. Ludvig XI:tä seurasi valtaistuimelle hänen poikansa Kaarle VIII.

Nousu kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig XI

Jo perintöruhtinaana Ludvig vehkeili isäänsä vastaan ja isä oli hänet joksikin ajaksi karkottanut Dauphinéen, joka siihen aikaan oli Ranskan perintöruhtinasten herttuakuntana. Tosin he sittemmin sopivat riitansa, mutta viimeiset vuotensa Kaarle aina epäili poikaansa ja pelkäsi, että poika tahtoi hänet myrkyttää.

Kuninkaaksi päästyänsä vuonna 1461 Ludvig heti erotti kaikki isänsä neuvonantajat ja kokosi ympärilleen henkilöitä melkein yksinomaan alhaisemmasta säädystä, jonka seurassa hän parhaiten viihtyi. Hänen puvustaan ja elintavoistaan näkyi tämä taipumus. Hän käytti karkeakankaista tunikaa ja vanhaa leveää hattua, jonka reunoista riippui pieniä pyhäinkuvia. Yliteloittaja Tristan oli kertoman mukaan hänen uskollisin ystävänsä. Hän huolellisesti noudatti kaikkia uskonnollisia menoja, antoi runsaasti lahjoja kirkoille ja luostareille ja osoitti pyhille kaikkea mahdollista kunniaa.[1]

Taistelu lääninherrojen liittoa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo hallituksensa alussa näytti hän aikovansa rajoittaa tai lakkauttaa suurten kruunun vasallien itsenäisyyttä. Siksi he yhtyivät häntä vastaan liittoon, sanoen sitä "yhteisen hyvän liigaksi". He johtivat suuren sotajoukon Île-de-Franceen ja alkoivat kuninkaan väkeä vastaan taistelun, jossa voitto kuitenkin jäi ratkaisematta. Mutta liittolaiset eivät olleet pitäneet huolta suuren sotaväkensä muonasta, jonka tähden heitä alkoi ahdistaa puute ja nälänhätä.

Ludvig sitä vastoin pysyi hyvin varustetussa pääkaupungissaan eikä poistunut tarjotakseen nälkäisille vihollisille uuden taistelun tilaisuutta. Siksi liittolaiset alkoivat hieroa sovintoa ja saivat kuninkaalta suuria lupauksia, joten he tulivat rauhaan taipuvaisiksi. Mutta kohta heidän lähdettyään kutsui Ludvig kokoon säädyt ja julistutti heillä useimmat lupaukset laittomiksi.[1]

Kaarle Rohkea ja sota Burgundia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle Rohkea taisteluhaarniskassa Burgundin herttuoiden palatsin museossa olevassa muotokuvassa

Liigan etevimpiä osamiehiä oli Burgundin herttua Kaarle Rohkea, jonka hallussa myös olivat rikkaat Alankomaat. Hän oli ritarillinen, ylpeä ja komeutta rakastava ruhtinas, jonka loistavaa hovia ihmeteltiin koko Euroopassa ja jonka kunnianhimoiset aikeet sisälsivät itsenäisen kuningaskunnan perustamisen niistä monista maista, jotka hänellä oli. Monen riidan ratkaisemista varten ehdotti Ludvig Kaarlelle ystävällistä tapaamista, jonka paikaksi määrättiin Peronne herttuakunnan alueella; mutta samalla hän yllytti alankomaalaisen Liègen kaupungin kapinaan herttuaa vastaan.

Ludvig saapui Peronneen pienen seurueen kanssa ja Kaarle otti vieraanvaraisesti hänet vastaan. Mutta kerran molempien ruhtinaiden juuri istuessa pöydässä, tuotiin ilmoitus kapinasta ja Ranskan lähettilään kiihotuksesta. Herttua vihastui kuninkaaseen ja pistätti hänet synkkään vankitorniin. Ludvigin täytyi sitten seurata herttuaa Liègeen omin silmin näkemään, miten ankarasti herttua hävitti onnetonta kaupunkia. Vasta sen jälkeen pääsi Ludvig kovilla ehdoilla vapaaksi, mutta tapansa mukaan hän piankin selvittäytyi ehtoja täyttämästä.

Ludvig teki suuria varustuksia ja aloitti sitten herttuaa vastaan sodan, jota kuninkaalliset päälliköt kävivät hyvällä menestyksellä. Herttua sai nyt pyynnöstä aselevon ja sen aikana onnistui hänen tehdä liitto kuninkaan veljen Guiennen herttuan kanssa, joka kuitenkin kohta äkisti kuoli erään benediktiiniläismunkin myrkyttämänä.

Kaikki epäilivät Ludvigia murhan toimeenpanijaksi ja Kaarle levitti julistuksen, jossa hän nimenomaan sanoi häntä veljenmurhaajaksi. Ludvig jonkun ajan kuluttua laillisesti tutkitutti murha-asiaa, mutta ennen kuin tutkinta saatiin päätökseen, löydettiin munkki äkisti kuolleena vankilastansa ja myös yksi hänen rikoskumppaninsa oli salaperäisellä tavalla hävinnyt.

Herttua Kaarle Rohkea jatkoi kuitenkin taistelua Ludvigia vastaan, mutta ryhtyi samalla myös muihin laajoihin yrityksiin. Saksan keisarin kanssa hän neuvotteli Trierissä ja esiintyi siellä paljon komeammin kun itse keisari. Hänen tarkoituksensa oli saada keisari korottamaan Burgundin herttuakunta kuningaskunnaksi. Mutta Ludvigin onnistui huomautuksillaan niin muuttaa keisarin mieli, että hän lähti Trieristä täyttämättä herttuan toivetta.

Kaarle ryhtyi myös sotaan Ludvigin liittolaisia sveitsiläisiä sekä Lotringin herttuaa vastaan. Tämä sota päättyi onnettomaksi; viimein joutui hän perin pohjin tappiolle Nancyn luona ja kaatui itsekin vuonna 1477. Ludvig taas heti liitti Burgundin Ranskan kruunun omistuksiin. Jonkun ajan kuluttua onnistui hänen liittää myös Provence.[1]

Ludvigin loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plessisin linna

Viime ikävuosina kiusasi Ludvigia kalvava levottomuus ja kuolemanpelko. Hän sulkeutui Plessis-linnaansa Toursin luo, joka oli ympäröity kolminkertaisilla valleilla ja haudoilla ja johon oli vain yksi portti, sekin turvattu laskettavalla ristikkoseinällä ja nostosillalla. Kuninkaan luvatta ei uskaltanut kukaan, eivät edes hänen omat lapsensakaan, käydä linnassa; vartijat oli määrätty surmaamaan kaikki pimeän aikaan alueella liikkuvat. Luostareille ja kirkoille lähetettiin suuria lahjoja, että siellä pidettäisiin esirukouksia hänen henkensä puolesta. Vanha kuningas kuoli eristyksissä 1483. Pojalleen kerrotaan hänen lausuneen kuolinvuoteellansa, että ken ei kykene teeskentelemään, hänestä ei ole hallitsijaksi.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sjögren, Otto: ”Vanha ja Keski-aika”, Historiallinen lukukirja. WSOY, 1888. Teoksen verkkoversio.
Valois-Orléans.gif
Edeltäjä:
Kaarle VII Voitokas
Ranskan kuningas
 
Seuraaja:
Kaarle VIII