Kävelykatu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kävelykatua tarkoittava liikennemerkki.

Kävelykatu (promenadi) on katu, joka on tarkoitettu jalankulkuun ja pyöräilyyn. Kävelykaduiksi on 1960-luvulta lähtien muutettu katuja varsinkin monien kaupunkien liikekeskuksissa. Joidenkin kaupunkien keskustassa on laaja autoliikenteeltä suljettu jalankulkualue.

Kävelyalue (virolainen kilpi).

Suomen tieliikennelain mukaan kävelykadut merkitään erityisellä liikennemerkillä. Moottoriajoneuvoliikenne kävelykadulla on eräin poikkeuksin kielletty, mutta polkupyörällä ajaminen on sallittu. Moottoriajoneuvon saa kuitenkin kuljettaa kävelykatua pitkin sen varrella olevalle kiinteistölle, jos sinne ei ole muuta kautta ajokelpoista yhteyttä. Ajonopeus ei tällöin saa ylittää 20 kilometriä tunnissa, ja kuljettajan on annettava jalankulkijoille esteetön kulku. Kävelykadulle ei saa pysäköidä moottoriajoneuvoja, paitsi jos kyseessä on huoltoajo ja huoltoajo on liikennemerkillä erikseen sallittu[1].

Varsinaisten kävelykatujen lisäksi Helsingissä on olemassa myös raitiokävelykatu, jota pitkin kulkee raitiolinja. Raitiovaunun asema kävelykadulla on siltä osin epäselvä, ettei laki määrittele tällaista yhteisliikennettä lainkaan. Kävelykatujen lisäksi on pihakatuja, joilla ajoneuvoliikenne on sallittu. Kaupunkikeskustan ulkopuolella olevia kevyen liikenteen raitteja ei myöskään yleensä sanota kävelykaduiksi.[2]

Monet kävelykadut laatoitetaan torikiveyksin, kaduille tuodaan penkkejä ja istutuksia, toisinaan patsaitakin. Jotkin kävelykadut ovat saaneet myös katulämmityksen.

Kävelykatuja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopistonkadun kävelykatuosuus Turussa.

Suomen ensimmäiset kävelykadut avattiin Tammisaaressa 1966 ja Raahessa 1975.[3] Ensimmäinen asemakaavassa vahvistettu kävelykatu oli Porin Yrjönkatu vuonna 1977. [4] Yhteensä kävelykatuja on Suomessa yli 30 kaupungissa.[5]

Kävelykatuja ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kööpenhaminan Strøget muutettiin kävelykaduksi jo vuonna 1962, ja alkujaan pitkälti juuri Kööpenhaminan esimerkki on johtanut kävelykatujen perustamiseen muuallakin.[7]
  • Tukholman vanhassa kaupungissa useimmat kadut, rantaa pitkin kulkevaa Skeppsbronia lukuun ottamatta, ovat kävelykatuja. Vanhan kaupungin ulkopuolellakin Tukholmassa on kävelykatuja, joista tunnetuin on Drottninggatan.
  • Tallinnan koko vanha kaupunki on pyhitetty kevyelle liikenteelle.
  • Roomassa on vanhoja kapeita katuja, jotka usein mielletään kävelykaduiksi, mutta osassa niistä on myös ajoneuvoliikennettä, kuitenkin alle 30 km/h:n nopeusrajoituksella.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267 Tieliikennelaki, 33 a §
  2. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267 Tieliikennelaki, 33 a §
  3. Lemminkäinen, Pokko: Alkusanat. 10 vuotta eläviä keskustoja. Elävä Kaupunkikeskusta -yhdistys ry 1997-2007, , s. 3. Elävä Kaupunkikeskusta –yhdistys. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 15.3.2009.
  4. Kävelykatu kiinnostaa ja kehittyy 21.7.2009. Satakunnan Kansa. Viitattu 20.3.2012.
  5. Jo 33 suomalaiskaupungissa on kävelykatu 21.7.2009. Ilta-Sanomat. Viitattu 21.7.2009.
  6. http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/makkaratalon_uudistus_muuttaa_keskuskadun_kavelykaduksi/
  7. ‘Copenhagenizing' the world, one city at a time - News - The Copenhagen Post

AIheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]