Jeesuksen viimeinen ateria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fritz von Uhden maalaus vuodelta 1886.
Osa artikkelisarjaa
Jeesuksen elämä
evankeliumien mukaan
Jeesuksen elämä

Jeesuksen viimeinen ateria on Uudessa Testamentissa kuvattu tilanne, jossa Jeesus syö viimeisen kerran illallista opetuslastensa kanssa. Tapahtuma mainitaan kaikissa evankeliumeissa, joskin kertomukset ovat hieman erilaisia. Matteus, Markus ja Luukas kertovat, että ateria oli juutalaisen pääsiäisen, eli pesahin, juhla-ateria. Johanneksen mukaan ateria kuitenkin vietettiin jo ennen pääsiäisateriaa.[1] Ruokailun yhteydessä Jeesus pesee opetuslasten jalat, asettaa ehtoollisen sakramentin ja ennustaa Juudaksen pettävän hänet. Tapahtumien järjestyksestä tai päivämääristä ei kertomusten erojen vuoksi ole yksimielisyyttä.[2]

Varhaiset kristityt alkoivat todennäköisesti viettää muistoateriaa hyvin pian Jeesuksen kuoleman jälkeen. Noin vuonna 55 jaa. kirjoitetussa Korinttilaiskirjessä Paavali viittaa jo silloin olemassa olleeseen korinttolaisten perinteeseen ja muistuttaa korinttolaisia siitä, miten ateriaa tulisi hänen mielestään viettää. Nykyään miljoonat kristityt ympäri maailman muistavat ateriaa joka viikko erilaisissa jumalanpalveluksissa, messuissa ja ehtoollistilaisuuksissa.[1]

Aihe on ollut hyvin suosittu taiteessa, ja yksi kuuluisimmista teoksista on Leonardo da Vincin seinämaalaus Pyhä ehtoollinen, joka sijaitsee Santa Maria delle Grazien kirkossa Milanossa.[2]

Aterian ajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesuksen viimeinen ateria oli juutalainen pääsiäisateria. Toisaalta Johanneksen evankeliumin mukaan ateria syötiin jo ennen pääsiäistä[1][3] ja Johannes sijoittaa Jeesuksen kuoleman hetkeen, jolloin juutalaiset uhrasivat lampaita temppelissä ennen pääsiäisateriaa.[3] Vaikka synoptikoiden ja Johanneksen ateriakuvaukset on sijoitettu eri ajanhetkiin, kertomusten yksityiskohdista voidaan päätellä, että kyseessä on kuvaus samasta ateriasta.[1] Paavali ei omassa kuvauksessaan mainitse juutalaista pääsiäistä.[3]

Useiden kriitikoiden mielestä joko Johannes tai synoptikot ovat väärässä. Monet kristityt kuitenkin uskovat Raamatun olevan inspiroitua kirjoitusta, joten ristiriitaa aterian ajankohdasta on yritetty harmonisoida eri tavoin.[2] Kertomusten erot voidaan selittää erilaisilla kalenteriteorioilla, esimerkiksi niin että synoptikot käyttivät Qumranin seudulla käytössä ollutta auringon kiertoon perustuvaa 364 päivän kalenteria ja Johannes puolestaan virallista juutalaista kuukalenteria.[1] Eri kalentereissa juutalainen pääsiäisjuhla sattuu eri viikonpäiville, mikä voi selittää kertomusten erot.[3] Joidenkin näkemysten mukaan Johanneksen evankeliumia on mahdollista tulkita myös niin, että ateria olisikin pääsiäisateria kuten synoptisissa evankeliumeissa tai vastaavasti synoptisia evankeliumeita on joskus tulkittu niin, että kyseessä ei olisikaan pääsiäisateria vaan pääsiäisateriaa muistuttava ateria ennen pääsiäistä, jolloin kuvaus sopisi yhteen Johanneksen kuvauksen kanssa.[1]

Aterian tapahtumapäivä on ollut vuosisatojen ajan teologisen kiistelyn aiheena. Tämä näkyy ehtoollisleivän valinnassa. Nykyään noin puolessa maailman kirkoista käytetään ehtoollisleipänä happamatonta leipää, jollaista Jeesuskin olisi syönyt pääsiäisaterialla. Toisessa puolessa kirkoista ehtoollisella käytetään hapatetaikinasta tehtyä leipää, jollaista Jeesuskin olisi syönyt, jos viimeinen ateria olisi ollut jo ennen varsinaista pääsiäisateriaa.[1]

Ehtoollisen asettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristittyjen ehtoollinen tai eukaristia juontuu Jeesuksen viimeisen ateriaan ja siihen liittyviin juutalaistyyppisiin siunauksiin. Tärkeä teologinen elementti on Jeesuksen veri, joka mainitaan kaikissa neljässä ehtoollisen asettamisen kuvauksessa. Jeesuksen veri kuvastaa uutta liittoa, joka korvaa aiemman liiton ja siihen liittyvän juutalaisen pääsiäisuhrin. Toisin kuin kaste, joka suoritetaan vain kerran, ehtoollinen on aina ollut useaan kertaan toistettava tapahtuma. Toistokäsky on mainittu Luukkaan evankeliumin ja Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen kuvauksissa. Ehtoollisen leivän ja viinin merkitys sekä ehtoollistavat ymmärrettiin kuitenkin jo 300-luvulta lähtien eri tavoin idän ja lännen kirkoissa. Historian aikana eri kirkoissa onkin syntynyt suuri määrä erilaisia variaatioita ehtoollisen viettotavoista.[4]

Kirjoittaja Leivästä Maljasta
Luukas[5] Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.
Matteus[6] Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
Markus[7] Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille, ja he kaikki joivat siitä. Hän sanoi: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta.
Paavali[8] Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Markuksen ja Matteuksen kertomukset ovat saaneet vaikutteita palestiinalaisesta perinteestä, kun puolestaan Paavalin ja Luukaan kertomuksissa on nähtävissä viitteitä antiokialaisesta liturgisesta perinteestä.[3]

Muista poiketen Luukkaan versiossa kerrotaan kahdesta maljasta. Yhdestä ennen leipää ja toisesta leivän jälkeen. Jälkimmäinen maljakuvaus puuttuu kuitenkin joistakin vanhimmista käsikirjoituksista, kuten 400-luvun kreikankielisestä Codex Bezaesta sekä muutamista latinankielisistä käännöksistä 300- ja 400-luvuilta. On epäselvää onko tämä jälkimmäinen maljakuvaus alun perin Luukkaan kirjoittama vai ei. Tekstikritiikin kannalta molemmille kannoille on olemassa hyvät perustelut.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g Humphreys, Colin J.: The Mystery of the Last Supper – Reconstructing the Last Days of Jesus, s. 4-6 ja 26-33. New York: Cambridge Universty Press, 2011. ISBN 978-0-521-73200-0. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Mershman, Francis: “The Last Supper”, kirjassa The Catholic Encyclopedia. Vol. 14. New York: Robert Appleton Company, 1912. The Last Supper (viitattu 25.12.2014). (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Kodell, Jerome: ”The Accounts of the Last Supper”, The Eucharist in the New Testament, s. 53-67. Michael Glazier, inc., 1988. ISBN 0-89453-663-X.
  4. ↑ Stevenson, Kenneth (kappale); Houlden, Leslie (kirja): ”Eucharist”, Jesus, The Complete Guide, s. 265-270. Continuum International Publishing Group, 2003. ISBN 0-8264-8011-X. (englanniksi)
  5. ↑ Luuk.22:19–20
  6. ↑ Matt.26:26–28
  7. ↑ Mark.14:22–24
  8. ↑ 1.Kor. 19:23–25

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jeesuksen_viimeinen_ateria&oldid=22283755”