Japaninhirvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Japaninhirvi
Uros
Uros
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Jalohirvet Cervinae
Suku: Cervus
Laji: nippon
Kaksiosainen nimi
Cervus nippon
Temminck, 1838
Alalajit [2]
  • C. n. nippon
  • C. n. aplodontus
  • C. n. grassianus – shanxinhirvi[3]
  • C. n. hortulorum – dybowskynhirvi[3]
  • C. n. keramae – riukiunhirvi[3]
  • C. n. kopschi – eteläkiinanhirvi[3]
  • C. n. mageshimae
  • C. n. mandarinus – pohjoiskiinanhirvi[3]
  • C. n. mantchuricus – mantšurianhirvi[3]
  • C. n. pseudaxis
  • C. n. pulchellus
  • C. n. sichuanicus
  • C. n. soloensis
  • C. n. taiouanus – taiwaninhirvi[3]
  • C. n. yakushimae
  • C. n. yesoensis
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Japaninhirvi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Japaninhirvi Commonsissa

Japaninhirvi[3][4][5] eli japaninpeura (Cervus nippon) on jalohirvien (Cervinae) alaheimoon kuuluva hirvieläin (Cervidae), joka on alun perin kotoisin Itä-Aasiasta.[2][3] Nykyisin sitä tavataan luontaisen elinalueensa ulkopuolelle istutettuna vieraslajina myös Länsi-Aasiassa, Euroopassa, Afrikassa, Pohjois-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa.[1] Japaninhirvi on saksanhirven (Cervus elaphus) lähin sukulainen, ja muodostaa sen kanssa Cervus-suvun.[6]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tumman värimuodon uros.
Naaraita tanskalaisessa eläinpuistossa.

Japaninhirvi on kooltaan saksanhirveä pienempi, mutta muistuttaa sitä jonkin verran ulkoisesti. Kesäaikaan japaninhirven turkki on ruskeahko ja siinä on valkeita täpliä. Talvisin eläimen väritys on mustanruskea ja osin harmaa. Täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on 80-100 cm[3] ja paino on 50-60 kg. Koko kuitenkin vaihtelee alalajista riippuen: yksi pienikokoisimmista on Japanissa tavattava Cervus nippon nippon -nimialalaji, ja suurimpia ovat pohjoisessa Manner-Aasiassa elävä mantšurianhirvi (C. n. mantchuricus) ja korealainen dybowskynhirvi (C. n. hortulorum).[3] Vain uroksella on sarvet, ja ne tippuvat huhti-toukokuussa ja kasvavat syksyksi takaisin. Sarvissa on yleensä enintään kymmenkunta haaraa[3].

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat japaninhirven luontaisella levinneisyysalueella elävistä alalajeista ovat uhanalaisia.[3] Esimerkiksi taiwaninhirvi (C. n. taiouanus) on hävinnyt alkuperäiseltä elinalueeltaan, ja se on säilynyt vain eläintarhoissa[3] ja nyttemmin palautusistutettuna[1]. Pohjoiskiinanhirvi (C. n. mandarinus) ja shanxinhirvi (C. n. grassianus) ovat saattaneet jo kuolla sukupuuttoon.[1]

Vuoden 1860 tienoilla lajia tuotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jossa sitä nykyisin tavataan Skotlannin ja Englannin seuduilla. Sitä on istutettu myös Tanskaan, Irlantiin, Saksaan, Ranskaan, Itävaltaan, Puolaan ja Venäjälle. Japaninhirvet ovat Euroopassa paikoitellen risteytyneet alkuperäisten saksanhirvien kanssa.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japaninhirvi elää useimmiten tiheissä lehtimetsissä ja liikkuu öisin. Lisääntymisaikana jokainen uros yrittää kerätä itselleen haaremin, jonka naaraiden kanssa se voi paritella. Naaraan tiineys kestää 220 vuorokautta eli noin 7,5 kuukautta. Vasat syntyvät yleensä huhti-toukokuussa.

Dybowskynhirviä (Cervus nippon hortulorum) saksalaisessa tarhassa.

Erityistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japaninhirvi on määritelty Suomen metsästyslainsäädännössä riistaeläimeksi, nimellä japaninpeura.[7]

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta suomenkielistä nimeä japaninkauris.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Harris, R.B.: Cervus nippon IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Cervus nippon Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 12.3.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n Koivisto, Ilkka; Sarvala, Maija; Liukko, Ulla-Maija (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, Matelijat, s. 57–94. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
  4. a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Viitattu 12.3.2011.
  5. Nummi, Petri & Blomqvist, Leif: Maailman luonto: Nisäkkäät 2, s. 180. Espoo: Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3.
  6. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Cervus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 12.3.2011. (englanniksi)
  7. Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 Luettu 12.3.2011