James Caan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Caan
James Caan vuonna 2000.
James Caan vuonna 2000.
Syntymäaika 26. maaliskuuta 1940 (ikä 74)
Syntymäpaikka New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 1961–
Oikea nimi James Langston Michael Caan
Ammatti näyttelijä
Merkittävät roolit Paul Sheldon (Piina)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

James Langston Michael Caan (s. 26. maaliskuuta 1940 New Yorkissa) on yhdysvaltalainen näyttelijä, jonka vanhemmat olivat saksanjuutalaisia siirtolaisia.[1]

Caan valmistui New Yorkin Neighborhood Playhouse -teatterikoulusta ja aloitti uransa televisionäyttelijänä[2] muun muassa menestyssarjassa Lahjomattomat. Hänen ensimmäinen merkittävä elokuvaroolinsa oli vuonna 1964 Kiikissä, jossa hän näytteli uhkaavaa rikollista. Vuonna 1967 Caan esiintyi John Waynen rinnalla elokuvassa El Dorado. Asemansa elokuvanäyttelijänä hän vakiinnutti Sonny Corleonen roolilla Francis Ford Coppolan ohjaamassa elokuvassa Kummisetä[2]. Tästä väkivaltaisen rikollisen esittämisestä hän oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi parhaasta miessivuroolista. Vuosina 2003–2007 Caan näytteli kasinopomo Ed Delinea Las Vegas -draamasarjassa.

Eräs studio tarjosi suurta palkkiota Sylvester Stallonelle Rocky-elokuvan käsikirjoituksesta vuonna 1976, kunhan pääosan näyttelisi James Caan, mutta Stallone kieltäytyi.[3]

James on ollut neljä kertaa naimisissa ja hänellä on viisi lasta, joista kuuluisin on Scott Caan, joka on seurannut isänsä jalanjälkiä näyttelijänä.[4]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Muuta
1963 Irma la Douce – pikku pariisitar Irma la Douce sotilas radion kanssa kreditoimaton
1964 Kiikissä Lady in a Cage Randall Simpson O’Connell
1965 Kunniakkaat kaverukset The Glory Guys Anthony Dugan
Vauhtihurjat Red Line 7000 Mike
1966 El Dorado El Dorado Mississippi
1967 Paholaisen kolmikko Games Paul Montgomery
1968 Askel avaruuteen Countdown Lee Stegler
Poikien sota Journey to Shiloh Buck Burnett
1969 Sukellusvene X-1 Submarine X-1 Richard Bolton
Sadeihmisiä The Rain People Jimmy Kilgannon (Killer)
1970 Rabbit, Run Rabbit, Run Rabbit Angstrom
1971 Rakasta minua, rakasta minua T.R. Baskin Larry Moore
Ystäväni Brian Brian’s Song Brian Piccolo televisioelokuva
1972 Kummisetä The Godfather Sonny
1973 Slither Slither Dick Kanipsia
Iltaloma Cinderella Liberty John Baggs Jr.
1974 Piru pakassa The Gambler Axel Freed
Jästipääjeparit Freebie and the Bean Freebie
Kummisetä osa II The Godfather: Part II Sonny Corleone
1975 Funny Lady Funny Lady Billy Rose
Rollerball Rollerball Jonathan E.
Raakaa peliä villissä lännessä Gone with the West Jud McGraw
Tapporyhmä The Killer Elite Mike Locken
1976 Kunnon konnat Harry and Walter Go to New York Harry Dighby
1977 Yksi silta liikaa A Bridge Too Far kersantti Dohun
Uusi mies, uusi elämä Un autre homme, une autre chance David Williams
1978 Tuli ratsain vieras mies Comes a Horseman Frank ”Buck” Athearn
1979 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood? 1941 merimies kreditoimaton
Toinen luku Chapter Two George Schneider
1980 Vahvemman oikeudella Hide in Plain Sight Thomas Hacklin
1981 Suurkaupungin hait Thief Frank
Les uns et les autres Les uns et les autres Jack Glenn/Jason Glenn
1982 Suutele minua jäähyväisiksi Kiss Me Goodbye Jolly
1987 Kiviset puutarhat Gardens of Stone Clell Hazard
1988 Muukalaiset Alien Nation Matthew Sykes
1990 Dick Tracy Dick Tracy Spaldoni
Piina Misery Paul Sheldon
1991 The Dark Backward The Dark Backward tohtori Scurvy
Eilen, tänään, ikuisesti For the Boys Eddie Sparks
1992 Kuherruskuukausi Vegasissa Honeymoon in Vegas Tommy Korman
1993 The Program The Program Sam Winters
Flesh and Bone Flesh and Bone Roy Sweeney
1995 A Boy Called Hate A Boy Called Hate Jim
1996 Kätketyn kullan maa North Star Sean McLennon
Lurjukset Bottle Rocket Henry
Eraser – suojelija Eraser Robert Deguerin
Bulletproof – luodinkestävä Bulletproof Colton
1998 Isän jäljillä This Is My Father Kieran Johnson
Poodle Springs – kuolema aavikolla Poodle Springs Philip Marlowe televisioelokuva
1999 Sinisilmä-Mickey Mickey Blue Eyes Frank Vitale
The Yards The Yards Frank Olchin
2000 Luckytown Luckytown Charlie Doyles
Tuhon tiellä The Way of the Gun Joe Sarno
2001 A Glimpse of Hell A Glimpse of Hell Fred Moosally televisioelokuva
Red Rockin vankila Warden of Red Rock John Flinders televisioelokuva
Viva Las Nowhere Viva Las Nowhere Roy Baker
Määrätty murhattavaksi In the Shadows Lance Huston
Night at the Golden Eagle Night at the Golden Eagle vankilanjohtaja kreditoimaton
2002 Lathe of Heaven Lathe of Heaven tohtori William Haber televisioelokuva
City of Ghosts City of Ghosts Marvin
Blood Crime – salattu rikos Blood Crime Morgan McKenna televisioelokuva
2003 House of Jericho Jericho Mansions Leonard Grey
Dogville Dogville gangsteri
This Thing of Ours This Thing of Ours Jimmy
Elf Elf Walter
2004 The Incredible Mrs. Ritchie The Incredible Mrs. Ritchie Harry Dewitt televisioelokuva
2005 Santa’s Slay – Paholaispukki Santa’s Slay Darren Mason kreditoimaton
2008 Wisegal Wisegal Salvatore Palmeri televisioelokuva
Salainen agentti 86 Get Smart presidentti
2009 New York, I Love You New York, I Love You Riccoli
Mercy Mercy Gerry Ryan
Middle Men Middle Men Jerry Haggerty
Poutapilviä ja lihapullakuuroja Cloudy with a Chance of Meatballs Tim Lockwood ääni
2010 Henry’s Crime Henry’s Crime Max Saltzman
2011 Minkow Minkow Paul Vinsant
Detachment Detachment Seaboldt
2013 Blood Ties Blood Ties

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jakso(t) Muuta
1961 Alaston kaupunki Naked City Marty Feketi ”Bullets Cost Too Much” nimellä Jimmy Caan
Valtatie 66 Route 66 Johnny ”And the Cat Jumped Over the Moon” nimellä Jimmy Cahn
1962 Alcoa Premiere Alcoa Premiere Arch Williams ”The Masked Marine”
Lahjomattomat The Untouchables Keir Brannon ”A Fist of Five”
1963 The Wide Country The Wide Country Buddie Simpson ”A Cry from the Mountain”
Tohtori Kildare Dr. Kildare Charley Johnson ”The Mosaic”
Tohtori Ben Casey Ben Casey tohtori Keith Gregory ”Justice to a Microbe”
Death Valley Days Death Valley Days Bob
Jim McKinney
”Shadow of Violence”
”Deadly Decision”
Combat! Combat! Beckman ”Anatomy of a Patrol”
Kraft Suspense Theatre Kraft Suspense Theatre Rick Peterson ”The Hunt”
1964 Channing Channing Jeff Brubaker ”My Son, the All-American”
Hitchcock esittää The Alfred Hitchcock Hour Jay Shaw/Phil Beldone ”Memo from Purgatory”
1965 Wagon Train Wagon Train Paul ”The Echo Pass Story”
1969 The F.B.I. The F.B.I. Eugene David Holt ”A Life in the Balance”
Salainen agentti 86 Get Smart Rupert of Rathskeller ”To Sire, with Love: Part 1”
”To Sire, with Love: Part 2”
kreditoimaton
1977 The Godfather: A Novel for Television The Godfather: A Novel for Television Santino ”Sonny” Corleone
1981 Les uns et les autres Les uns et les autres Glenn Sr./Glenn Jr. minisarja
2003–2007 Las Vegas Las Vegas Ed Deline 88 jaksossa
2004 Yli synkän virran Crossing Jordan Ed Deline ”What Happens in Vegas Dies in Boston”
2012 Havaiji 5-0 Hawaii 5-0 Tony Archer Tuotantokausi 2 Jakso 18 "Lekio" (Radio) Vain yksi jakso

Nettikomediasarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jaksot Muuta
2010 The Annoying Orange Jalapeño

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Betsy Model: The Ultimate Caan Cigar Aficionado. Viitattu 31.7.2013. (englanniksi)
  2. a b Tv.com
  3. Reelviews.net
  4. Mgmchannel.com

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]