Italo Gariboldi
Italo Gariboldi (20. huhtikuuta 1879 Lodi – 9. helmikuuta 1970 Rooma)[1][2] oli italialainen kenraali, joka toimi komentajana toisessa maailmansodassa. Hän komensi Italian Pohjois-Afrikan-joukkoja helmikuusta heinäkuuhun 1941 ja toimi samalla Libyan kenraalikuvernöörinä, sekä Neuvostoliiton alueella sotineita italialaisjoukkoja vuosina 1942–1943.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gariboldi aloitti sotilasuransa Italian jalkaväessä vuonna 1898.[2] Hän osallistui vuosien 1911–1912 Italian–Turkin sotaan ja vuosina 1915–1918 esikuntaupseerina ensimmäiseen maailmansotaan. Hänestä tuli 1926 jalkaväkirykmentin ja 1931 jalkaväkiprikaatin komentaja sekä jalkaväki- ja ratsuväkiakatemian johtaja.[2][1] Hänet ylennettiin 1918 everstiksi ja 1931 prikaatikenraaliksi.[2] Gariboldi oli vuodesta 1935 Italian sotaneuvoston jäsen. Italian–Etiopian sodassa 1935–1936 hän komensi Sabauda-jalkaväkidivisioonaa, joka valtasi Etiopian pääkaupungin Addis Abeban toukokuussa 1936. Sen jälkeen hän toimi Addis Abeban sotilaskuvernöörinä ja Italian Itä-Afrikan varakuninkaan esikuntapäällikkönä.[2][1] Gariboldi haavoittui varakuningas Rodolfo Grazianin salamurhayrityksen yhteydessä helmikuussa 1937.[2]
Vuonna 1938 Gariboldi nimitettiin armeijakunnan komentajaksi Triesteen ja seuraavana vuonna Italian 5. armeijan komentajaksi Pohjois-Afrikkaan, missä tehtävässä hän jatkoi Italian liityttyä kesäkuussa 1940 toiseen maailmansotaan. Toista kahdesta Libyaan sijoitetusta italialaisesta armeijasta komentaneesta Gariboldista tuli heinäkuussa 1940 Italian Pohjois-Afrikan joukkojen ylipäällikön, marsalkka Grazianin varakomentaja.[2][1] Gariboldi osallistui tappiolliseksi kääntyneeseen Italian hyökkäykseen Egyptiin.[2]
Liittoutuneiden vallattua vastahyökkäyksellä Kyrenaikan Gariboldi nimitettiin 11. helmikuuta 1941 Grazianin tilalle Pohjois-Afrikan joukkojen ylipäälliköksi ja 25. maaliskuuta myös Libyan kenraalikuvernööriksi.[2][1] Gariboldi vastusti avukseen lähetetyn saksalaisen kenraali Erwin Rommelin päätöstä aloittaa uusi hyökkäys Kyrenaikaan ja Egyptiin.[3][2] Gariboldi vapautettiin 19. heinäkuuta 1941 komentajuudesta ja kutsuttiin takaisin reserviin, jolloin hänen seuraajakseen tuli kenraali Ettore Bastico.[2][1]
Keväällä 1942 Gariboldi nimitettiin komentamaan Italian 8. armeijaa, joka osallistui Saksan sotaretkeen Neuvostoliitossa. Hän menetti puolet armeijastaan tappiollisessa Stalingradin taistelussa. Jäljelle jääneet joukot vetäytyivät Homeliin, mistä ne lähetettiin takaisin Italiaan. Saksan johtaja Adolf Hitler myönsi Gariboldille huhtikuussa 1943 rautaristin ritariristin.[2][1]
Gariboldi oli Padovassa Italian irtautuessa sodasta. Saksalaiset vangitsivat hänet syyskuussa 1943 ja luovuttivat hänet Italian sosiaalisen tasavallan hallinnolle, jonka tuomioistuin tuomitsi hänet vuonna 1944 valtiopetoksesta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Hän vapautui sodan lopulla.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Mirko Harjula: Saksan liittolaiset toisessa maailmansodassa 1939–1945 – Poliitikkojen ja sotilaiden elämäkertoja, s. 84–85. Books on Demand (omakustanne) 2009. Google Books
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Lucio Ceva: Gariboldi, Italo (italiaksi) Dizionario Biografico degli Italiani (1999), Enciclopedia Treccani. Viitattu 27.7.2020.
- ↑ Anthony Beevor: Toinen maailmansota, s. 209–210 (suom. Jorma-Veikko Sappinen). WSOY, Helsinki 2012. Google Books
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Italo Gariboldi Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
