Horloogijn Tšoibalsan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Choibalsan.jpg
Horloogijn Tšoibalsan.
Horloogijn Tšoibalsan.
Syntynyt 1895
Kuollut 28. tammikuuta 1952

Marsalkka Horloogijn Tšoibalsan (mong. Хорлоогийн Чойбалсан, 8. helmikuuta 189526. tammikuuta 1952) toimi Mongolian kansantasavallan valtionpäämiehenä (presidiumin puhemiehenä) vuosina 19291930 ja kansankomissaarien neuvoston johdossa 19391952.

”Mongolian Stalininiksi” kutsuttu Tšoibalsan nousi Neuvostoliiton tuella maan johtoon Peljidiyn Gendenin jälkeen tämän kutsuttua Neuvostoliiton politiikkaa ”punaimperialismiksi”. Tšoibalsan harjoitti kovaotteista politiikkaa vastarinnan juurimiseksi niin maan kommunistisesta puolueesta kuin yhteiskunnastakin ja loi vahvan henkilökultin.

Tšoibalsanin hallinnon pyrkimykset maan nopeaan teollistamiseen ja maatalouden kollektivointiin aiheuttivat mittavia uhreja, ja Neuvostoliiton NKVD:n ja mongoliviranomaisten toteuttamissa puhdistuksissa teloitettiin tuhansia puoluevirkailijoita ja kymmeniätuhansia buddhalaisia munkkeja. Useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita luostareita tuhottiin maan tasalle.

Tšoibalsanin henkilökuva Mongoliassa on kiistelty, häntä pidetään edelleen maan uudistajana ja sivistäjänä, toisaalta tämän kuvan sanotaan olevan vain henkilökultin tulosta. Tšoibalsanin oma Mongolian kansanvallankumouksellinen puolue arvosteli häntä virheistä, kuten henkilökultista 1956.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšoibalsan syntyi vuonna 1895 lähellä nykyistä Tšoibalsanin kaupunkia Mongolian itäosissa. Hän oli nuorin perheen neljästä lapsesta. Hänen äitinsä nimi oli Korlô ja hänen isänsä Jamsu oli Sisä-Mongoliasta peräisin oleva daguuri. Isän ja äidin suhde päättyi kuitenkin jo ennen Tšoibalsanin syntymää ja myöhemmin hän väitti, ettei edes tiedä kuka hänen isänsä on. Paikallisesti tarina oli kuitenkin tunnettu ja on mahdollista että hänen isänsä daguuritausta vaikutti sittemmin esimerkiksi Tšoibalsanin politiikkaan koskien Sisä-Mongoliaa ja panmongolialaisuutta. Tšoibalsan muutti luostariin 12-vuotiaana, jossa hän otti nimen Tšoibalsan. 16-vuotiaana hän karkasi luostarista erään ystävänsä kanssa nykyiseen Ulan Batoriin. Viranomaisten saadessa hänet kiinni hänet olisi lähjetetty takaisin luostariin, mutta eräs burjaattitaustainen opettaja järjesti hänelle opiskelupaikan venäläis-mongolialaisesta kääntäjäkoulusta. Vuoden siellä opiskeltuaan hän siirtyi kymnaasiin Irkutskiin. Venäläisissä kouluissa Tšoibalsan oppi puhumaan suhteelisen sujuvasti venäjää,mutta hän ei koskaan oppinut kirjoittamaan sitä.[1]

Vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Damdiny Sühbaatar ja Tšoibalsan (oik.).

Vuodesta 1917 Tšoibalsan työskenteli ulanbatorilaisessa lennätintoimistossa[1]. Kiina poisti Mongolian autonomian vuosina 1919-1920 ja Tšoibalsan liittyi paikalliseen kiinalaisvastaiseen seuraan. Tämä ryhmä muodosti erään toisen ryhmän kanssa Ulko-Mongolian kommunistipuolueen kesäkuussa 1920. Tšoibalsan matkusti puolueen johdon mukana Venäjälle, jossa tarkoitus oli saada paikallisten bolševikkien tuki kiinalaisvallan kukistamiselle. Tämä Irkutskiin siirtynyt ryhmä tunnettiin sittemmin "ensimmäisenä seitsemänä", jonka jäsenet nousivat sittemmin merkittäviin asemiin Mongolaissa. Seitsemän ainoa sotilashenkilö oli Damdiny Sühbaatar, jonka mukana Tšoibalsan kulki osallistuen tämän apuna sotilaiden värväämiseen ja valkoivia venäläisiä vastaan taistelemiseen.[2]

Kommunistien otettua valtaansa Ulan Batorin maan pääministerinä toimi Dogsomyn Bodoo. Tšoibalsan tuki tämän kiistanalaisia uudistuksia ja kun Bodoo näiden johdosta sitten syrjäytettiin ja teloitettiin Tšoibalsan menetti puolueen jäsenyytensä. Hänvältti teloituksenkin vain suhteillaan Sühbaatariin. Tämän avulla hän oli jo vuoteen 1922 mennessä noussut jälleen asemassaan ja toimi nyt erillaisissa armeijan asemissa. Sühbaatariin kuoltua Tšoibalsan lähti sotialskoulutukseen Moskovaan lokakuusa 1923. Palatessaan seuraavan vuoden puolella hän nousi maan asevoimien johtoon tukemalla edeltäjänsä teloitusta. Vuonna 1921 hän oli myös mennyt naimisiin Borotologai-nimisen naisen kanssa. Vuonna 1930 hänestä tuli maan ulkoministeri, jonka jälkeen hän toimi jonkinaikaa Mongolian museon johdossa ja sittemmin maatalousministerinä.[2]

Nousu vallankahvaan ja vainot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšoibalsanin puhdistuksissa tuhotun luostarin rauniot.

Tšoibalsan nousi joulukuussa 1934 maansa varapääministeriksi Neuvostoliiton Josif Stalinin tuella. Borotologai otti hänestä eron vuonna 1935 pelätessään "vanhoilillisen" buddhalaisuudensa hidastavan Tšoibalsanin urakehitystä. Tšoibalsan ottikin sittemmin "uudenaikaisemman" vaimon nimeltä B. Gündegmaa. Hän ei saanut lapsia kummankaan vaimonsa kanssa, mutta vuonna 1937 hän adoptoi Nergüi-nimisen pojan, jonka huhuttiin olleen hänen lehtolapsensa. Urakehityksessä hän nousi jälleen Neuvostoliiton tuella sisäministeriön ja täten turvallisuuselinten johtoon helmikuussa 1936 ja hän sai myös marsalkan arvonimen. Sisäministeriö aloitti luostarien puhdistukset ja marsalkka Gelegdorjiin Demidin mysteerisen kuoleman jälkeen vuonna 1937 myös puoluejohdon puhdistusten valmistelu oli saatu valmiiksi. Syyskuun 1937 ja vuoden 1939 lopun välillä lähes koko Mongolian elliitti tuhottiin. Henkilökohtaisesti Tšoibalsan hyväksyi 20 099 henkilön teloitukset. Omissa kirjoituksissaan hän puhui myös 56 938 vangitusta ja 20 356:ta teloitetusta lamasta. On kuitenkin epäselvää missä määrin nämä uhrit on luettu osaksi hänen henkilökohtaisesti hyväksymiensä teloitusten määrään.[2] Yhteensä vainoissa menetti henkensä yli 30 000 henkilöä ja yli 700 luostaria ja buddhalaista temppeliä tuhottiin[3].

Valtakauden loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1940 mennessä Tšoibalsan oli saanut maan ehdottoman vallan käsiinsä. Hän oli kuitenkin hyvin riippuvainen venäläisistä neuvonantajista kysyen näiden mielipidettä lähes joka asiassa. Venäläisvaikutuksesta esimerkiksi mongolin kirjaimistosta siiryttiin vuosina 1941-1946 mongolin kyrilliseen kirjaimistoon. Mongolia osallistui toiseen maailmansotaan Neuvostoliiton polella. Sodan aikana Tšoibalsan ajoi panmongolialaista liikettä ja maan mediassa julkaistiin kannanottoja Sisä-Mongolian liittämisestä Mongoliaan. Kiinan ja Neuvostoliiton sopimus vuonna 1945 teki kuitenkin tämänajatuksen lopulta mahdottomaksi. Talvella 1951 hän matkusti Moskovaan sairaalahoitoon ja hän kuoli munuaissyövän johdosta 28. tammikuuta 1952.[4]

Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšoibalsanin patsas yliopiston edustalla Ulan Batorissa.

Tšoibalsanin henkilökultti säilyi Mongoliassa aina vuoteen 1956 saakka, jolloin Neuvostoliiton silloinen johtaja Nikita Hruštšov piti Stalinismista luopumiseen johtaneen Stalinin vastaisen puheensa. Tšoibalsanin vastaisen kritiikin tultua tätä kautta hyväksyttäväksi Tšoibalsanin mukaan nimetty provinssi ja teollisuuskeskus nimettiin uudelleen vuonna 1963. Tšoibalsanin menettelyjä 1920-luvun vallankumouksen aikana esitettiin historiankirjoituksessa loistokkaassa valossa kuitenkin aina kommunistivallan romahtamiseen saakka vuonna 1990. Tšoibalsanilla on kuitenkin puolustajansa nyky-Mongoliassakin. Tšoibalsanin kaupunki on edelleen nimetty hänen mukaansa ja hänen patsaansa on Mongolian kansallisen yliopiston edustalla.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Atwood 2004, s. 103
  2. a b c Atwood 2004, s. 104
  3. Mass grave uncovered in Mongolia RTÉ.ie. 12. kesäkuuta 2003. Viitattu 27.11.2014. (englanniksi)
  4. a b Atwood 2004, s. 105