Hieroglyfit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee muinaisen Egyptin kirjoitusjärjestelmää. Hieroglyfeiksi on kutsuttu myös mayojen kirjoitusjärjestelmää.
Hieroglyfikirjoitusta kuningatar Nefertarin haudassa. Kirjoitusta luetaan ylhäältä alas ja vasemmalle oikealle. Keltaisessa kartussissa on Nefertarin nimi.

Hieroglyfit ovat muinaisessa Egyptissä käytetty kirjoitusjärjestelmä, jolla kirjoitettiin egyptin kieltä. Sitä pidetään yhtenä maailman vanhimpana kirjoitusjärjestelmänä. Sana "hieroglyfi" on kreikkaa ja tarkoittaa pyhää kaiverrusta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset varsinaiset hieroglyfit otettiin ilmeisesti käyttöön noin 5000 vuotta sitten, jolloin Niilin laaksoon kokoontuneita heimoja alettiin yhdistää yhtenäiseksi valtioksi. Hallinnollisissa asioissa ei puhuttu kieli riittänyt, vaan tarvittiin myös kirjoitusjärjestelmä.

Niilin laaksossa muinoin käytetyt hieroglyfit ovat yksi maailman vanhimmista kirjoitusjärjestelmistä, ainoastaan sumerien nykyisen Irakin alueella kehittämä nuolenpääkirjoitus on vanhempi. Vaikka hieroglyfit poikkeavatkin täysin nuolenpääkirjoituksesta, pidetään todennäköisenä, että sumerien esimerkki vaikutti oleellisesti siihen, että myös egyptiläiset kehittivät oman kirjoitusjärjestelmänsä.[1][2]

Hieroglyfejä käytettiin tuhansien vuosien ajan, ja vaikka ne muuttuivat vuosien saatossa, pysyivät perusteet samoina. Muinaisessa Egyptissä puhuttu kieli kehittyi kirjoitettua huomattavasti nopeammin ja Vanhan valtakunnan kielestä tuskin olisi enää myöhäisempinä kausina ymmärretty mitään. Kirjakieli kuitenkin säilyi pidempään muuttumattomana. Varsinkin uskonnolliset tekstit kirjoitettiin usein vanhalla tavalla. Tätä voidaan verrata latinan asemaan Euroopassa keski- ja uudella ajalla.

Hieraattinen kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monumentaalikirjoituksessa käytetyt hieroglyfit eivät olleet ainoa Egyptissä olleista kirjoitusjärjestelmistä, vaan hallinnollisia asiakirjoja varten kehittyi Keskivaltakunnan aikana myös niin kutsuttu hieraattinen kirjoitus. Hieraattisella kirjoituksella tarkoitetaan hieroglyfeistä kehittynyttä yksinkertaistettua kursiivia, jota on huomattavasti nopeampi ja helpompi kirjoittaa. Hieraattinen kirjoitus oli kuitenkin pääasiassa hallinnollinen kieli, eikä sitä käytetty suuremmin uskonnollisessa yhteydessä.

Demoottinen kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

600-luvulla eaa. hieroglyfikirjoituksesta kehittyi kansanomainen demoottinen kirjoitus. Sillä ei enää ollut suoraa merkkikohtaista vastaavuutta monumentaalikirjoituksen kanssa, vaan yksi demoottinen merkki saattoi korvata useampia hieroglyfimerkkejä. Viimeisenä kehitysvaiheena 200-luvulta alkaen egyptin kieltä alettiin kirjoittaa kreikkalaisilla kirjaimilla lisättynä egyptiläisillä merkeillä. Tällä tavoin kirjoitettua egyptin kielen myöhäistä muotoa nimitetään koptin kieleksi.

Hieroglyfien tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosettan kivi

Kun hieroglyfit olivat jääneet kokonaan pois käytöstä, pian ei kukaan osannut niitä lukeakaan, ja vasta 1800-luvulla Jean-Francois Champollion onnistui tulkitsemaan ne.

Egypti oli länsimailta suljettu valtio ennen vuotta 1798, jolloin sen valloitti Napoleon. Muun muassa Roomaan oli kuitenkin jo aikaisemmin tuotu egyptiläisiä obeliskeja, joihin kaiverrettuja tekstejä muutamat tutkijat yrittivät tulkita. Tulkinnat olivat useimmiten kuitenkin täysin virheellisiä; esimerkiksi 1600-luvulla Athanasius Kircher selitti erään Roomassa olevan obeliskin tekstin näin: "Jotta Osiris suostuisi suojelemaan Tyfonan väkivallalta, on suoritettava asianmukaiset riitit ja seremoniat uhreineen ja kutsuttava suojeleva kolminkertaisen maailman Genii sen varmistamiseksi, että Niilin antama hyvinvointi ei joudu vihollisen, Tyfonin väkivalloin tuhoamaksi." Todellisuudessa on tässä obeliskissa kuitenkin vain Egyptin 26. dynastian faarao Aprieksen nimi.[3]

Napoleonin armeijan mukana tuli joukko tutkijoita ja maalareita dokumentoimaan muinaismuistoja. Tästä voidaan lukea egyptologian alkaneen tieteenä. Vasta Napoleonin retkikunnan myötä päästiin hieroglyfejä kunnollisesti tutkimaan. Koska muinaisegyptin kieli oli kuollut, ei sitä kuitenkaan pystytty tulkitsemaan.

Vuonna 1799 Napoleonin Egyptin retkellä löydetty Rosettan kivi kuitenkin mahdollisti hieroglyfien arvoituksen ratkaisemisen. Kiveen oli kaiverrettu teksti demoottisella kirjoituksella, hieroglyfein sekä muinaiskreikaksi.[4] Nuori ranskalainen egyptologi, Jean-François Champollion, ratkaisi viimein hieroglyfien arvoituksen vuonna 1823.[5] Hän osasi sujuvasti arabiaa ja koptin kieltä, joka on muinaisegyptin viimeinen muoto, mikä auttoi häntä suuresti. Tämä oli kuitenkin vielä varsin pieni edistysaskel, sillä opittavaa oli valtavasti. Hieroglyfien tutkimuksessa tehdään edelleenkin uusia löytöjä ja kehitellään uusia kielioppikäsityksiä.

Mitä hieroglyfit ovat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfit ovat sekoitus kuva-, tavu- ja äännemerkkejä.[6] Kirjoitusmerkeistä osa on tunnistettavissa joksikin konkreettiseksi esineeksi, kun taas osan alkuperä on hämärän peitossa. Johtuen Egyptin sivilisaation pitkäkestoisuudesta, hieroglyfijärjestelmäkin koki käyttöaikanaan monia muutoksia. Konservatiivisina ihmisinä egyptiläiset eivät missään vaiheessa kuitenkaan luopuneet kuvamerkeistä ja siirtyneet puhtaaseen äännekirjoitukseen, vaikka jokaiselle egyptin kielen konsonantillekin oli olemassa oma merkkinsä.[7]

Champollion laski, että erilaisia hieroglyfimerkkejä on olemassa 864. Nykyään varhaisten hieroglyfien määrän arvellaan olleen noin 1000. Noin vuoden 2000 eaa. tienoilla merkkien määrä kuitenkin väheni alle kahdeksaansataan. Myöhäisempinä kausina merkkien määrä alkoi taas lisääntyä aina useisiin tuhansiin. Yleisimmin käytettyjä merkkejä on kuitenkin vain noin 500.

Hieroglyfejä ei voi opetella kuten moderneja aakkosia. Merkkien jaotteluun käytetään aivan erityistä menetelmää. Vuonna 1927 englantilainen egyptologi Sir Alan Gardiner julkaisi kirjan "Egyptian Grammar. Being an Introduction to the Study of Hieroglyphs". Tämä teos on yksi tärkeimmistä hieroglyfejä käsittelevistä teoksista. Gardiner esittelee siinä tavan luokitella hieroglyfit. Tätä Gardinerin luokitusta käytetään hieroglyfien luokitteluun vielä tänäkin päivänä.

Gardinerin luokituksessa hieroglyfit jaotellaan ryhmiin sen perusteella mitä niissä olevat merkit esittävät. Esimerkiksi osio D sisältää ihmisen ruumiinosia. Osiossa olevat merkit on lisäksi numeroitu. Esimerkiksi merkki D2

D2

kuvaa ihmisen kasvoja. Vastaavasti merkki D18

D18

kuvaa korvaa. Osa merkeistä on kuitenkin huomattavasti abstraktimpia, kuten esimerkiksi N23

N23

, joka esittää kastelukanavaa. Erikoisemmat merkit on onnistuttu selvittämään huolellisen hieroglyfien tutkimuksen ja hyvän muinaisegyptiläisen elämäntavan tuntemuksen avulla. Gardinerin luokitus estää sekaannuksien syntymisen eri merkkien välillä, sillä jotkut merkeistä ovat lähes identtisiä. Gardinerin luokitusta käytetään ympäri maailmaa.

Kuinka hieroglyfit toimivat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfimerkit toimivat pääasiallisesti viidessä eri tehtävässä:

  • piktogrammeina, joissa merkki edustaa sanaa
  • ideogrammeina, joissa merkki edustaa jotain käsitettä
  • foneettisina symboleina, joissa merkki edustaa äännettä
  • determinatiiveina, joiden avulla samankaltaiset sanat erotellaan toisistaan
  • foneettisina komplementteina, joiden avulla ilmaistaan, mitä äännettä edeltävä merkki vastaa

Useat hieroglyfit voivat toimia useissa yllä mainituista tehtävistä. Hieroglyfimerkki

N14

kuvaa tähteä. Se voi toimia joko determinatiivina tähteä tarkoittavan sanan lopussa, ideogrammina sanan unut (tunti) yhteydessä tai foneettisena symbolina ilmaisten äännettä dua tai seba.

Piktogrammit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfit olivat kuvia egyptiläisten ympärillään näkemistä todellisista esineistä. Yksinkertaisin muoto käyttää niitä, oli yhdistää joku merkki johonkin sanaan. Esimerkiksi merkki

N5

kuvaa aurinkoa ja voi tarkoittaa "aurinkoa". Mikäli hieroglyfi tuli tulkita piktogrammina, sen perään liitettiin usein viiva, esimerkiksi

D21

esittää suuta. Jos tämä tuli tulkita piktogrammina, kirjoitettiin se yleensä:

D21
Z1

Kirjoitus pelkin piktogrammein ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä eri merkkejä olisi tarvittu tuhansia.

Ideogrammit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ideogrammit eli "käsitekirjoitus" on tapa ilmaista yleisiä käsitteitä hieroglyfeillä. Esimerkiksi vanhaa miestä kuvaava hieroglyfi

A19

tarkoittaa ideogrammina käytettynä pelkästään "vanhaa" käsitteenä. Ideogrammit sijoitetaan sanan loppuun.

Foneettiset symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa hieroglyfeistä toimi foneettisina symboleina. Foneettiset symbolit ilmaisevat jotain äännettä. Useimpien nykykielien kirjoitus perustuu nimenomaan tähän menetelmään. Foneettiset hieroglyfimerkit jaetaan kolmeen ryhmään:

  • yksinäiskonsonanttimerkit (unilitteraalit), joissa on yksi konsonantti
  • bilitteraalit, joissa on kaksi konsonanttia
  • trilitteraalit, joissa on kolme konsonanttia

Hieroglyfejä kirjoitettaessa vokaalit kirjoitettiin näkyviin hyvin harvoin. Esimerkiksi suomenkielinen sana koira kirjoitettaisiin vastaavalla kirjoitustavalla kr

Determinatiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Determinatiiveilla, joita joskus kutsutaan myös semogrammeiksi, ilmaistaan sitä edeltävän sanan merkitys. Ne eivät kuulu sanan äännemerkkeihin, eikä niitä äännetä. Determinatiivit liitetään sanan loppuun kertomaan lukijalle, mitä sana todella merkitsee. Tämä on erittäin tarpeellista, varsinkin, jos kyseessä ovat sanat, jotka muuten kirjoitetaan samalla tavalla. Esimerkiksi

D21 N35 N35 A2

rnn tai renen tarkoittaa 'ylistää', mutta kun siihen liitetään toinen determinatiivi

D21 N35 N35 B6

sana on yhä renen, mutta sen merkitys on nyt 'kasvattaa lasta'. Koska monet hieroglyfit toimivat pelkästään determinatiiveina, toimivat ne oivallisena tapana nähdä missä kohdin sana vaihtuu, sillä hieroglyfikirjoituksessa ei sanojen väliin jätetty tyhjää. Determinatiivit osoittavat myös, että edellä olevat merkit ovat foneettisia symboleja. Determinatiiveja ei koskaan yhdistetty piktogrammeihin.

Foneettiset komplementit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foneettisia komplementteja käytettiin bi- ja trilitteraalimerkkien yhteydessä kertomaan lukijalle miten merkin kuvaama äänne tulisi ääntää. Jos esimerkiksi nb oli kirjoitettu bilitteraalimerkillä, sen yhteyteen liitettiin yksittäiskonsonanttimerkit n ja b, joko sanan eteen tai jälkeen. Ajan mittaan vakiintuneeksi tavaksi tuli ilmaista vain bilitteraalin toista konsonanttia ja trilitteraalin kahta viimeistä konsonanttia. Esimerkiksi trilitteraalin

R4

htp perään liitettiin usein yksinäiskonsonanttimerkit

X1 Q3

, jotka merkitsevät konsonantteja t ja p.

Yksinäiskonsonanttimerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Unilitteraalihieroglyfit

Yksinäiskonsonanttimerkit ovat yleisimmin käytettyjä hieroglyfejä ja ne muodostavat pohjan hieroglyfien ymmärtämiselle. Monet ulkomaiset nimet kirjoitettiin käyttämällä yksinäiskonsonanttimerkkejä.

Bilitteraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Bilitteraalihieroglyfit

Bilitteraalit ovat merkkejä, jotka vastaavat kahta konsonanttia. Translitteraatioon on lisätty vokaaleja ääntämisen helpottamiseksi. Bilitteraalimerkkejä on yhteensä yli 80.

Trilitteraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Trilitteraalihieroglyfit

Trilitteraalit ilmaisevat kolmen konsonantin sarjaa. Monet niistä merkitsevät kokonaista sanaa. Translitteroituun versioon on lisätty vokaaleja ääntämisen helpottamiseksi. Trilitteraaleja on yhteensä noin 70.

Lukusuunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfejä voidaan kirjoittaa vaihtoehtoisesti joko ylhäältä alas, vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle, mutta ei koskaan alhaalta ylös. Jos hieroglyfimerkit on jaoteltu pystysuuntaisiin sarakkeisiin, tulee niitä lukea ylhäältä alas.

Osa hieroglyfeistä esittää eläinten kuvia tai ihmisten profiilikuvia. Ne osoittavat myös, kumpaan suuntaan tekstiä on luettava. Jos niiden kasvot osoittavat oikealle, vaakasuoraan kirjoitettu teksti on luettava oikealta vasemmalle, ja jos kasvot osoittavat vasemmalle, teksti on luettava vasemmalta oikealle. Vastaavalla tavalla ne osoittavat pystysuoraan kirjoitetuissa teksteissä, kumpaan suuntaan teksti etenee eri sarakkeissa.[8] Joistakin merkeistä ei voi päätellä miten päin ne ovat, mutta tekstissä on lähes aina mukana sellaisia merkkejä joista lukusuunta näkyy. Esimerkiksi lintujen kuvista tämä on helppo päätellä.

Lukusanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfikirjoituksessa lukusanat toimivat hyvin yksinkertaisesti. Yhtä, kymmentä, sataa, tuhatta, kymmentä tuhatta ja sataa tuhatta varten on oma hieroglyfinsä. Muut luvut esitettiin additiivisesti eli yhdistämällä näitä siten, että niiden summa on tarkoitettu luku. Jos haluttiin ilmaista esimerkiksi "20", kirjoitettiin kaksi lukua kymmenen vastaavaa hieroglyfiä. Esimerkiksi luku 3214 kirjoitettaisiin hieroglyfeillä muotoon

M12 M12 M12 V1 V1 V20 Z1 Z1 Z1 Z1

Myös numerot voitiin lukea oikealta vasemmalle, jolloin ne sijoiteltiin päinvastaiseen järjestykseen. Lukusanojen suunta on kuitenkin helppo päätellä, sillä suurimpia numeroita vastaavat hieroglyfi merkit ovat aina ensimmäisenä.

Perusluvut:

hieroglyfimerkki translitteraatio vastaava luku
Z1
wa 1
V20
medju 10
V1
shet 100
M12
kha 1 000
D50
djeba 10 000
I8
hefen 100 000
C11
heh miljoona tai ääretön

Kirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjurin työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjurit olivat varsin arvostettuja muinaisessa Egyptissä, sillä arviolta vain noin 2-3 % kansasta osasi lukea hieroglyfejä Uuden valtakunnan aikaan ja vielä harvempi kirjoittaa niitä. Hieraattista kirjoitusta osattiin hieman paremmin, mutta sitäkään ei osattu laajemmin kansan keskuudessa. Monet ylhäiset kuvasivat joskus itsensä kirjureina, vaikkeivät sellaisia koskaan olleetkaan.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska hieroglyfit ovat kirjoitusjärjestelmänä varsin monimutkainen, vaadittiin hyvin pitkiä koulutusaikoja. Koulutus aloitettiin jo hyvin nuorena ja se koostui pääasiassa erilaisten tekstien kopioinnista ruukunsirpaleille ja kalkkikiven paloille. Papyrus oli niin kallista, ettei sitä tuhlattu kirjoitusharjoituksiin. Monilta löydetyiltä ruukunsirpaleilta on löytynyt kirjoitusvirheitä ja opettajien tiedetään rangaisseen oppilaitaan.

Useimmat kirjurit koulutettiin vain lukemaan ja kirjoittamaan hieraattista kirjoitusta. Varsinaisia hieroglyfejä osasivat vain hyvin harvat. Kaikki temppelien kirjanpito hoidettiin hieraattisella kirjoituksella. Usein temppeliin kirjurikoulusta valmistunut kirjuri sai aluksi varsin vaatimattomia työtehtäviä ja vasta useiden kymmenten vuosien jälkeen hänet saatettiin päästää kopioimaan tärkeitä uskonnollisia tekstejä.

Kirjoitusvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieroglyfeja kirjoitettiin pääasiassa kiviseinille, kivisiin sarkofageihin sekä patsaisiin. Hieraattista kirjoitusta taas kirjoitettiin pääasiassa papyrukselle sekä kiven- tai ruukunsirpaleille.

Kirjurin tärkein väline oli paletti. Paletissa oli yleensä kouru, johon kynät sai säilöön. Lisäksi siinä oli kaksi reikää mustalle ja punaiselle värikakulle. Näitä välineitä kutsutaan nimellä:

Y5
N35
O4
D46
Y3

menhed. Sanan viimeinen hieroglyfi toimii determinatiivina ja kuvaa kirjurin tarvikkeita. Merkkiä voitiin käyttää ilmaisemaan sanaa "ses", joka tarkoittaa sekä "kirjuria" että "kirjoittaa".

Translitteraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Champollionin onnistui tulkita muinaiset hieroglyfit, koska hän muunsi ne ensin koptin kielen aakkosille ja siitä edelleen moderneille aakkosille. Tätä prosessia kutsutaan translitteraatioksi. Esimerkiksi merkki

R4

translitteroidaan moderneille aakkosille muotoon "htp". Yleensä translitteroituun muotoon lisätään vokaaleja helpottamaan sanan lausumista. Esimerkiksi htp kirjoitettaisiin useimmiten muotoon hetep tai hotep.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaakko Anhava <: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 119-120. 3. painos. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  2. Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 251. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
  3. Andrew Robinson: The Story of Writing: Alphabets, Hieroglyphs & Pictograms, s. 23. Thames & Hudson, 2007. 978-0-500-28660-9.
  4. Robinson, s. 26
  5. Robinson, s. 28
  6. Robinson, s. 34
  7. Robinson, s. 97
  8. Robinson, s. 94

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hieroglyfit.
  • Adkins, Lesley & Adkins, Roy: Hieroglyfikirja: Opi lukemaan ja kirjoittamaan muinaisten egytiläisten tapaan. (The little book of Egyptian hieroglyphs, 2001.) Suomentanut Jaana Toivari-Viitala. Jyväskylä: Atena, 2003. ISBN 951-796-322-X.