Haltialan kotieläintila
Wikipedia
Haltialan kotieläintila on Helsingin kaupungin omistama kaupunkilaisten virkistys- ja opetuskäyttöön tarkoitettu maatila. Tila sijaitsee Tuomarinkylän Haltialassa, Vantaan Kartanonkoskesta katsoen toisella puolella Vantaanjokea. Tilan varsinainen tehtävä on pitää vuosisatoja viljellyt pellot edelleen viljelykäytössä. Tilalla on historiaa 1500-luvulta asti.
Haltialan maatilalla voi tutustua maksutta yleisiin kotieläimiin kulttuurimaisemassa. Tilalla on lehmiä, lampaita, sikoja, vuohia, hevosia, kalkkunoita ja kanoja. Siellä viljellään myös perinnekasveja. Maatilalla järjestetään erilaisia tapahtumia, muun muassa joulun aikaan läheinen koulu on pitänyt lampolassa joulukuvaelmaa. Tilalla on ollut myös rekiajelua ja kesätapahtumia, kuten rivitanssi-iltoja. Alueella on myös ravintola ja leikkipuisto.

