Härjedalenin kunta
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Valtio | ||
| Lääni | Jämtlandin lääni | |
| Maakunta | Härjedalen, Hälsingland ja Taalainmaa | |
| Keskustaajama | Sveg | |
| Kuntakoodi | 2361 | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 11 286,10 km² | |
| Väkiluku | 10 341 | |
| – Tiheys | 0,9 as./km² | |
Härjedalen on Ruotsin kunta. Se sijaitsee pääosin Härjedalenin maakunnassa Jämtlandin läänissä. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 10 341 asukasta ja sen maapinta-ala oli 11 286,10 km².[1][2] Kunnan keskustaajama on Sveg, joka on entinen kauppala.
Kunnassa sijaitsee Sånfjälletin kansallispuisto.
Vuonna 2007 kunnassa oli 15,29 km² peltoa,[3] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[4] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,1 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Sisällysluettelo |
Kuntajaon kehitys [muokkaa]
Härjedalenin kunta ja Gotlannin kunta ovat ainoat Ruotsin kunnat, jotka ovat saaneet nimensä jonkin Ruotsin maakunnan mukaan. Gotlannin kunta kattaa koko samannimisen Gotlannin maakunnan, mutta Härjedalenin kunta ei vastaa täysin historiallista Härjedalenin maakuntaa.
Nykyinen Härjedalenin kunta koostuu yhdeksästä aiemmasta maalaiskunnasta, jotka olivat Hede, Lillhärdal, Linsell, Sveg, Tännäs, Vemdalen, Ytterhogdal, Älvros ja Överhogdal. Näistä Överhogdal sijaitsi aluksi Gävleborgin läänissä, mutta se liitettiin Jämtlandin lääniin vuonna 1864. Vuonna 1895 osa Heden maalaiskunnasta erotettiin Storsjönin maalaiskunnaksi, joka on nykyään osa Bergin kuntaa. Lisäksi Ängersjön maalaiskunta erotettiin Överhogdalin maalaiskunnasta vuonna 1925. Svegin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1908 Svegsmonin taajaväkinen yhdyskunta, joka erotettiin vuonna 1937 Svegin kauppalaksi.
Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seuraavat "suurkunnat":
- Hede (Hede ja Vemdalen)
- Hogdal (Ytterhogdal, Ängersjö ja Överhogdal)
- Lillhärdal (ei muutosta)
- Tännäs (ei muutosta)
- Svegin maalaiskunta (Linsell, Svegin maalaiskunta ja Älvros)
Svegin kauppalaan tämä kuntauudistus ei vaikuttanut.
Vuonna 1967 Svegin maalaiskunta liitettiin Svegin kauppalaan. Vuonna 1971 Ruotsissa siirryttiin yhtenäiseen kuntamuotoon, jolloin kauppala ja maalaiskunnat muutettiin kunniksi. Nykyinen Härjedalenin kunta muodostettiin vuonna 1974 yhdistämällä Heden, Hogdalin, Lillhärdalin, Tännäsin ja Svegin kunnat. Entinen Svegin kauppala toimii kunnan keskustaajamana.
Vaakuna [muokkaa]
Linsellin, Svegin ja Tännäsin maalaiskunnilla oli aikaisemmin oma vaakuna. Nykyinen kuntavaakuna on sama kuin Härjedalenin maakuntavaakuna.
-
Svegin kauppala
Väestönkehitys [muokkaa]
Vuoden 2011 lopussa 7,6 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 6,9 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[6]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 108 Suomessa syntynyttä,[7] mikä vastasi 1,0 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 2,4 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 76 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 162 939 kruunua.[9] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 81 000 kruunua.[10]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[11]
- 0–17-vuotiaat: 16,3 %
- 18–64-vuotiaat: 56,4 %
- 65 vuotta täyttäneet: 27,3 %
Elinkeinot [muokkaa]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[12][13] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
| Elinkeino | |||
|---|---|---|---|
| Työpaikat (%) |
Työlliset (%) |
||
| alkutuotanto | 5,8 | 6,0 | |
| jalostus | 19,8 | 20,5 | |
| palvelut | 72,5 | 71,6 | |
| tuntematon | 1,9 | 1,9 | |
| Työpaikkoja ja työllisiä | 4 911 | 4 865 | |
| työpaikkaomavaraisuus | 100,9 | ||
Taajamat [muokkaa]
Kunnassa on 8 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 60,3 prosenttia.[14] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 148 asukasta.[14] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[15]
| # | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
|---|---|---|
| 1 | Sveg | 2 547 |
| 2 | Funäsdalen | 890 |
| 3 | Hede | 741 |
| 4 | Vemdalen | 542 |
| 5 | Ytterhogdal | 534 |
| 6 | Ulvkälla | 456 |
| 7 | Lillhärdal | 335 |
| 8 | Norr-Hede | 261 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Entiset taajamat [muokkaa]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[16]
Pientaajamat [muokkaa]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]
Kunnanvaltuusto [muokkaa]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Härjedalenin kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.
| Puolue | |||
|---|---|---|---|
| Osuus äänistä, %[18] |
Valittuja edustajia[19] |
||
| Maltillinen kokoomus | 15,18 | 6 | |
| Keskustapuolue | 13,12 | 5 | |
| Kansanpuolue liberaalit | 4,10 | 2 | |
| Kristillisdemokraatit | 1,87 | 1 | |
| Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 41,82 | 16 | |
| Vasemmistopuolue | 5,45 | 2 | |
| Ympäristöpuolue vihreät | 1,30 | 0 | |
| Ruotsidemokraatit | 7,65 | 3 | |
| Muut | 9,51 | 4 | |
| Yhteensä | 39 | ||
Muiden puolueiden saamat valtuustopaikat jakautuivat eri ryhmille seuraavasti:[20]
- Folkets röst - VOX humana: 4 paikkaa
Seurakunnat [muokkaa]
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]
- Svegsbygden
- Hedebygden*
- Tännäs-Ljusnedal
- Ytterhogdal, Överhogdal och Ängersjö
Asteriskilla (*) merkitty Hedebygdenin seurakunta kuuluu osittain Härjedalenin kuntaan ja osittain Bergin kuntaan.
Historialliset seurakunnat [muokkaa]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Hede
- Lillhärdal
- Linsell
- Ljusnedal (Mässlinge)
- Sveg
- Tännäs
- Tännäs lappförsamling* (Hede lappförsamling, Ljusnedals lappförsamling)
- Vemdalen
- Ytterhogdal (Hogdal)
- Älvros
- Ängersjö
- Överhogdal
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b XLS: Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda (Lyhenteet katsottu kunnan omalta tulossivulta) Valmyndigheten. Viitattu 6.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Berg • Bräcke • Härjedalen • Krokom • Ragunda • Strömsund • Åre • Östersund |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin kunnista • Ruotsin läänit |