Gary Burton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gary Burton

Gary Burton (s. 23. tammikuuta 1943 Anderson, Indiana) on yhdysvaltalainen jazzia soittava vibrafonisti. Hän on kehittänyt pianistisen, nelimallettisen tekniikan; häntä on pidetty innovaattorina, ja hänen tyyliään on jäljitelty laajalti. Hänet tunnetaan myös fuusiojazzn pioneerina, duoformaatin popularisoijana (Chick Corean kanssa) ja merkittävänä vaikuttajana jazzin opetuksessa.

Burton on nimennyt Bill Evansin merkittäväksi innoituksen lähteekseen vibrafonin käsittelyssä. Hän opiskeli Berklee College of Musicissa 1960-luvun alussa ja toimi vuosina 19712004 sen henkilökunnassa. Hän oli aluksi professori, sitten dekaani ja lopulta toimeenpaneva varapresidentti. Down Beat -lehti nimesi Burtonin vuoden jazzmieheksi 1968 (nuorimpana koskaan), ja Burton voitti ensimmäisen monista Grammy-palkinnoistaan vuonna 1972. Myöhemmin hän on saanut Corean kanssa Grammyja vuosina 1979, 1982, 1998, 2000 (saajina myös Pat Metheny, Roy Haynes ja Dave Holland) ja 2009.

Burton nähdään elokuvassa Rautalankahurmio. Corean lisäksi muita muusikoita, joiden kanssa hän on tehnyt yhteistyötä, ovat olleet Hank Garland, Floyd Cramer, Chet Atkins, George Shearing, Stan Getz, Larry Coryell, Roy Haynes, Steve Swallow, Jerry Hahn, David Pritchard, Mick Goodrick, Pat Metheny, John Scofield, Kurt Rosenwinkel, Julian Lage, Carla Bley, Gato Barbieri, Keith Jarrett, Steve Lacy, Pat Metheny, Makoto Ozone, Adam Nussbaum, Tiger Okoshi, Herbie Hancock, B. B. King, Wolfgang Muthspiel, Tommy Smith, Eberhard Weber, Stephane Grappelli ja Astor Piazzolla.

Burton oli kahdesti naimisissa. Hänen toinen vaimonsa oli Samuel Goldwynin lapsenlapsi Catherine, jonka kanssa vuonna 1975 solmittu avioliitto kesti lähes vuosikymmenen. Parille syntyi kaksi lasta. Vuonna 1985 Burton ilmoitti julkisesti olevansa homoseksuaali. Hänen pitkäaikainen kumppaninsa on Jonathan Chong.

Vuosina 20042008 Burton juonsi viikottaista jazzshow'ta Sirius Satellite Radiossa. Häneltä on tällä hetkellä saatavilla lähinnä Atlantic Recordsille, ECM Recordsille, GRP Recordsille ja Concord Jazzille tehtyjä levytyksiä.

Burton on esiintynyt Pori Jazz -festivaaleilla vuosina 1974 (New Gary Burton Quintet) ja 1998 (Gary Burton & The Astor Piazzolla Reunion Band).[1][2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • New Vibe Man in Town (RCA, 1961)
  • Who is Gary Burton? (RCA, 1962)
  • 3 in Jazz (RCA, 1963)
  • Something's Coming! (RCA, 1963)
  • The Groovy Sound of Music (RCA, 1964)
  • The Time Machine (RCA, 1966)
  • Tennessee Firebird (RCA, 1966)
  • Duster (RCA, 1967)
  • Lofty Fake Anagram (RCA, 1967)
  • A Genuine Tong Funeral (RCA, 1968)
  • Gary Burton Quartet in Concert (RCA, 1968)
  • Country Roads & Other Places (RCA, 1969)
  • Throb (Atlantic, 1969)
  • Good Vibes (Atlantic, 1969)
  • Paris Encounter (Atlantic, 1969)
  • Gary Burton & Keith Jarrett (Atlantic, 1970)
  • Alone at Last (Atlantic, 1971)
  • Crystal Silence (ECM, 1972)
  • The New Quartet (ECM, 1973)
  • Seven Songs For Quartet And Chamber Orchestra (ECM, 1974)
  • Hotel Hello (ECM, 1974)
  • Ring (ECM, 1974)
  • Matchbook (ECM, 1974)
  • Dreams So Real (1975) (ECM)
  • Passengers (ECM, 1976)
  • Times Square (ECM, 1978)
  • Duet(ECM, 1979)
  • In Concert, Zürich, October 28, 1979(ECM, 1980)
  • Picture This (ECM, 1982)
  • Lyric Suite for Sextet (ECM, 1982)
  • Real Life Hits (ECM, 1984)
  • Gary Burton and the Berklee All-Stars (JVC, 1985)
  • Slide Show (ECM, 1986)
  • Whiz Kids (ECM, 1986)
  • Times Like These (GRP, 1988)
  • The New Tango (1988)
  • Reunion (GRP, 1989)
  • Right Time, Right Place (GNP Crescendo, 1990)
  • Cool Nights (GRP, 1991)
  • Six Pack (GRP, 1992)
  • It's Another Day (GRP, 1993)
  • Face to Face (GRP, 1994)
  • Live in Cannes (Jazz World, 1996)
  • Ástor Piazzolla Reunion: A Tango Excursion (Concord Jazz, 1996)
  • Departure (Concord Jazz, 1997)
  • Native Sense (1997)
  • Like Minds (1998)
  • Alone at Last (solo album/CD) Live cuts 1–3 @ Montreux Jazz Festival 1971, Studio cuts 4–7. (32jazz, 1999)
  • Libertango: The Music of Ástor Piazzolla (Concord Jazz, 2000)
  • For Hamp, Red, Bags, and Cal (Concord Jazz, 2001)
  • Virtuosi (Concord, 2002)
  • Music of Duke Ellington (LRC Ltd, 2003)
  • Generations (Concord Jazz, 2004)
  • Next Generation (Concord, 2005)
  • Live in Montreux 2002 (Eagle Eye, 2006)
  • L'Hymne a l'Amour (2007)
  • The New Crystal Silence (Concord Jazz 2008)
  • "Quartet Live" (Concord Jazz 2009)
  • "Common Ground"

Jäsenenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chet Atkins[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • After the Riot in Newport with the Nashville Allstars (RCA, 1960)

Bob Brookmeyer[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bob Brookmeyer and Friends (Columbia, 1962)

Bruce Cockburn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Charity of Night (1996)

Floyd Cramer[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Last Date (1960)

Hank Garland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jazz Winds from a New Direction (1960)

Stan Getz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Getz au GoGo (Verve, 1964)
  • Getz/Gilberto Vol. 2 (Verve, 1964)
  • Nobody Else But Me (Verve, 1964)

k. d. lang[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ingénue (Sire, 1992)

Hubert Laws[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wild Flower (Atlantic, 1972)

George Shearing[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Out of the Woods (1963)

Eberhard Weber[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fluid Rustle (ECM, 1979)

Thomas Clausen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cafe Noir (Intermusic, 1991)
  • Flowers And Trees (MA Music Int., 1992)

Jon Weber[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simple Complex (2nd Century Jazz, 2004)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Gary Burton