Günter Raphael

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Günter Raphael vuonna 1926.

Günter Raphael (30. huhtikuuta 1903 Berliini19. lokakuuta 1960) oli saksalainen säveltäjä ja pianisti.[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus, opinnot ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raphael syntyi musikaaliseen sukuun. Hänen isänsä Georg Raphael (1865–1904) oli kirkkomuusikko ja säveltäjä, joka oli kääntynyt juutalaisesta protestanttiseksi kristityksi. Äiti Maria Becker (1878–1952) oli viulisti sekä äidinisä Albert Becker (1834–1899) kirkkomuusikko ja säveltäjä, jonka johdolla opiskeli esimerkiksi Jean Sibelius.[1]

Raphael aloitti lapsena pianon- ja alttoviulunsoiton. Hänen ensimmäinen sävellyksensä oli Lied pianolle vuodelta 1913. 1910-luvulla hän sai yksityisopetusta sävellyksessä Arnold Ebeliltä, vaikka oli hankkinut laajat taidot jo itsenäisesti. Berliinin musiikkiyliopiston pääsykokeessa vuonna 1922 hän sai niin hyvän tuloksen, että sai Leipzigin Robert Schumann -järjestön stipendin ja pääsi Robert Kahnin oppilaaksi. Vuonna 1923 Leipzigin tuomaskanttori Karl Straube ryhtyi Raphaelin tukijaksi ja neuvojaksi. Strauben aloitteesta Raphael sai yksityisopetusta Arnold Mendelssohnilta Darmstadtissa vuonna 1925. Samana vuonna Busch-kvartetti kantaesitti Raphaelin ensimmäisen jousikvarteton (e-molli) Berliinissä. Sama kvartetti kantaesitti myös toisen jousikvarteton (C-duuri) Berliinissä vuonna 1926.[1]

1920-luvun lopusta Natsi-Saksan aikaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1926 Raphael solmi sopimuksen Breitkopf & Härtelin kanssa ja muutti Leipzigiin, jossa Wilhelm Furtwängler johti Gewandhaus-orkesteria hänen ensimmäisen sinfoniansa kantaesityksessä. Vuosina 1926–1934 Raphael opetti musiikin teoriaa ja sävellystä Leipzigin konservatoriossa. Puoliksi juutalaisen etnisen taustansa takia Raphael menetti musiikkinsa lailliset esittämismahdollisuudet Natsi-Saksassa vuonna 1934. Häneltä vietiin myös opetuspaikka Leipzigin konservatoriossa. Hän meni naimisiin tanskalaisen oppilaansa, pianisti Pauline Jessenin (1910–2002) kanssa Kööpenhaminassa. Pariskunta muutti Meiningeniin, jossa Jessenillä oli työpaikka opettajana. Meiningenissa syntyivät kahdeksan vuoden välein tyttäret Dagmar ja Christine, joista jälkimmäisestä (1943–2008) tuli muun muassa isänsä viulutuotannon tulkinnut viulisti.[1]

Raphael joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa tuberkuloosin takia. Lisäksi natsit aiheuttivat hänelle hengenvaaran etenkin vuoden 1941 jälkeen, mutta Raphael jatkoi sävellystyötä ja sai usein suojelua lääkäreiltään.[1]

Raphael oli vuosina 1931–1936 toistuvasti yhteydessä Sibeliukseen, mutta ei saanut tältä kaipaamaansa apua. Välillä Raphael kertoi, että Furtwänglerin arvion mukaan tämän onnistuisi jatkaa uraansa Saksassa. Syksyllä 1946 Raphael otti jälleen yhteyttä Sibeliukseen kertoakseen, että oli selviytynyt sairaalassa.[3]

Natsi-Saksan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Raphael muutti Laubachiin, jossa pääsi asumaan ystävänsä, kirurgi Franz Volhardin lähelle. Sodan jälkeen Raphaelilla oli vaikeuksia saada uraansa uudelleen käyntiin, vaikka hän itse tarjosi apua kollegoilleen denatsifikaatioprosessin läpäisemiseksi. Raphael kuitenkin löysi kustantajia julkaisemattomille sävellyksilleen, jotka hän oli tehnyt ennen vuotta 1945. Radioasematkin tarjosivat hänelle uudestaan esityskanavan teoksille.[1]

Pauline-vaimonsa kanssa Raphael esiintyi pianoduona, piti konserttikiertueita ja pääsi radiolähetyksiin. Vuonna 1948 Raphael sai Franz Liszt -palkinnon sävellyksestä; saman palkinnon oli saanut isoisä Albert Becker 70 vuotta aiemmin. Vuosina 1949–1953 Raphael opetti konservatoriossa Duisburgissa. Tänä aikana hän kuitenkin vietti kymmenen kuukautta sanatoriossa Uppsalassa. Vuonna 1956 Raphaelille tarjottiin tuomaskanttorin paikkaa Leipzigista, mutta hän kieltäytyi, koska ei halunnut luopua taiteellisesta vapaudestaan Itä-Saksan oloissa. Hän pääsi luennoitsijaksi Peter Cornelius -konservatorioon Mainziin ja Kölnin musiikkiyliopistoon, joista jälkimmäisessä hän sai nimityksen professoriksi vuonna 1957.[1]

Vuonna 1960 Raphael kuoli ambulanssissa matkalla Herfordiin pitkäaikaisen sairautensa takia. Vuonna 1968 hän sai postuumisti kunniasenaattorin arvonimen Leipzigin konservatoriosta.[1]

Sävellystuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raphaelin orkesterituotantoon kuuluvat muiden muassa viisi sinfoniaa vuosilta 1926–1953 ja useat konsertot eri soittimille. Raphael sävelsi myös vokaalimusiikkia ja teoksia sinfoniaorkesteria pienemmille soitinkokoonpanoille. Hänen soolosoitinteoksistaan monet ovat pianolle tai uruille sävellettyjä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Biography Günter Raphael
  2. Günter Raphael AllMusic
  3. Jean Sibelius, s. 390 Tomi Mäkelä
  4. List of Works Günter Raphael


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]