Euroopantuomipihlaja
| Euroopantuomipihlaja | |
|---|---|
 Euroopantuomipihlaja Ylä-Itävallassa |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Alaheimo: | Amygdaloideae |
| Tribus: | Pyreae |
| Alatribus: | Pyrinae |
| Suku: | Tuomipihlajat Amelanchier |
| Laji: | ovalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Amelanchier ovalis |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Euroopantuomipihlaja (Amelanchier ovalis) on ruusukasvien heimoon ja tuomipihlajien sukuun kuuluva kasvilaji.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasvutapa ja lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlaja on piikitön, kesävihanta[2] ja monihaarainen pensas, joka saavuttaa tavallisimmin 2–3 metrin korkeuden. Suurimmillaan kasvukorkeus voi kuitenkin olla kahdeksankin metriä[3]. Punertavanruskeakuoriset oksat ovat pystyjä ja nuorina harvan karvoituksen peittämiä.[4][5][6]
Euroopantuomipihlajan hopeisen vihreät lehdet ovat soikeita, sahalaitaisia ja noin 2–4 senttimetriä pitkiä, tylppäkärkisiä ja herttatyvisiä. Versoessaan ne ovat väriltään vaalean oliivinvihreitä. Nuorten lehtien alapinnat ovat huopakarvaisia ja harmaanvihreitä; yläpinnat ovat kaljuja etenkin vanhemmilla lehdillä. Syysväritys sisältää eri oranssin, punaisen ja keltaisen sävyjä.[4][5][6][7]
Kukat ja hedelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlajan pysty, huhti-toukokuussa puhkeava terttumainen kukinto koostuu 2–10 kukasta. Noin 3,5 senttimetrin levyiset[3] kukat ovat kaksineuvoisia ja viisiteräisiä. Verhiö on tiheäkarvainen. Jopa 1,5–2 senttimetrin pituiset, lumi- tai norsunluunvalkoiset, ulkopinnaltaan takkukarvaiset terälehdet vaihtelevat muodoltaan kapeista soikeisiin.[4][5][6] Kukkaperät ovat suojuksellisia. Verhiön reunassa on 10–20 hedettä, jotka puolestaan ympäröivät kukan 2–5 erillistä vartaloa. Emien lukumäärä on 2–5.[8]
Pallomaiset omenan kaltaiset epähedelmät kypsyvät pian kukkien lakastuttua. Ulkomuodoltaan mustikoita muistuttavien epähedelmien halkaisija on 5–10 millimetriä ja niiden väri vaihtelee punavioletista mustansiniseen. Hedelmät sisältävät tavallisesti kymmenen siementä, joista osa ei välttämättä ole itämiskykyisiä.[4][5][6]
Kromosomiluku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlajan kromosomiluku on 2n = 34 tai 68.[9]
Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlaja on hyönteispölytteinen, mutta myös itsepölytys on toisinaan mahdollista. Eläimet levittävät kasvin siemeniä syömällä kasvin hedelmiä, jolloin siemenet irtoavat. Suvutonta lisääntymistä tapahtuu satunnaisesti juurivesojen avulla.[4]
Euroopantuomipihlaja on tärkeä mesikasvi useille perhoslajeille. Niihin kuuluu myös päiväperhosiin luokiteltava, monin paikoin uhanalainen kangasperhonen (Callophrys rubi). Lisäksi euroopantuomipihlaja on muun muassa nuoliyökkösen (Acronicta psi) ja tarhapikkumittarin (Eupithecia insigniata) toukkien ravintokasvi.[10]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlaja kasvaa luonnonvaraisena Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Vähässä-Aasiassa ja Afrikan pohjoisrannikolla.[8] Pohjoisessa lajin levinneisyysalue ulottuu Belgiaan ja Saksaan, idässä Kaukasiaan ja Georgiaan, minkä lisäksi se kasvaa villiytyneenä Norjassa.[11] Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kalkkipitoisen maaperän puronvarsien kiviset rinteet ja ruohikkoiset subalpiininiityt[8] sekä metsäreunat ja louhikot. Kasvukorkeus on 500–2000 metriä merenpinnan yläpuolella, ja laji tarvitsee vähintään 1000 millimetriä sadetta vuodessa menestyäkseen.[6]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ravintokasvina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlajan runsaasti rautaa, kuparia ja kuitua sisältävistä, mutta melko mauttomista hedelmistä voidaan valmistaa hilloa ja marmeladia.[2][6] Koko kasvi ei kuitenkaan ole syömäkelpoinen, sillä kasvin lehdet ja siemenet sisältävät pieniä määriä syanogeenisiä glykosideja, jotka vapauttavat ruoansulatuselimistössä sinihappoa. Ruoansulatusvaivoja voi ilmetä, jos syö raakoja hedelmiä tai pureskelee suuria määriä siemeniä (pureskelemattomat siemenet eivät hajoa ruoansulatuksessa, joten niistä ei ole haittaa). Muutaman siemenen vahingossa tapahtuneen pureskelun jälkeen ei kuitenkaan ole odotettavissa myrkytysoireita.lähde?
Koristekasvina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlajaa voidaan käyttää koristekasvina muun muassa pensasaidoissa ja metsäpuutarhoissa. Kasvi on helppohoitoinen ja pääosin tuholaisen- ja taudinkestävä, mutta altis tulipoltteelle. Euroopantuomipihlaja viihtyy parhaiten kosteassa ja happamassa tai neutraalissa, vettä läpäisevässä maaperässä. Se suosii aurinkoa tai puolivarjoa; runsain sato ja paras syysväri saadaan aurinkoisella kasvupaikalla. Lisääminen tapahtuu siemenistä tai pistokkaista.[3][12]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopantuomipihlaja voidaan jakaa seuraaviin alalajeihin:lähde?
- Amelanchier ovalis subsp. ovalis
- Amelanchier ovalis subsp. embergeri Favarger & Stearn: Kromosomiluku on poikkeuksellisesti 2n = noin 66.[13]
Alalajien lisäksi euroopantuomipihlajasta on olemassa lukuisia jalostettuja muotoja, kuten lajike Amelanchier ovalis "Helvetica"[14] ja muunnos Amelanchier ovalis var. pumila[15].
Nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Saksankielisillä seuduilla euroopantuomipihlajaa kutsutaan nimillä Gewöhnliche Felsenbirne ("tavallinen kalliopäärynä"), Gemeine Felsenbirne ("yleinen kalliopäärynä"), Felsenmispel ("kalliomispeli") ja Edelweißstrauch (Itävallassa, "alppitähtipensas"). Alueellisiin kansanomaisiin nimityksiin lukeutuvat muun muassa Butzenbirlesstrauch, Cipler (Ala-Engadin), Felsenbiren (Svaabia), Fliegenbeerstrauch, Flühbirenbaum (Bern, Graubünden), Gamsbeere (Pinzgau, Pongau, Werfen), Hirschbirle, Quandelbeerbaum (Tiroli), Quantelbeerbaum ja Quendelbeeren.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Euroopantuomipihlaja – Amelanchier ovalis Laji.fi. Viitattu 10.3.2021.
- ↑ a b Amelanchier ovalis - Medik. pfaf.org. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Amelanchier ovalis Medik. rhs.org.uk. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e FloraWeb floraweb.de. Viitattu 1.8.2022. (saksaksi)
- ↑ a b c d Amelanchier ovalis Medik. infoflora.ch. Viitattu 1.8.2022. (saksaksi)
- ↑ a b c d e f Snowy mespilus (Amelanchier ovalis) malaga.es. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ GardenOnline: Amelanchier ovalis gardensonline.com.au. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Distribution of Amelanchier ovalis Medik. in the Romanian Carpathians –a critical overview researchgate.net. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ IPCN Chromosome Reports: Amelanchier ovalis Medik. legacy.tropicos.org. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ FloraWeb floraweb.de. Viitattu 1.8.2022. (saksaksi)
- ↑ Amelanchier ovalis Medik. powo.science.kew.org. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Amelanchier ovalis (Snowy Mespilus) gardenia.net. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ IPCN Chromosome Reports: Amelanchier ovalis subsp. embergeri Favarger & Stearn legacy.tropicos.org. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Amelanchier ovalis 'Helvetica' (Oval-leaved amelanchier 'Helvetica') shootgardening.co.uk. Viitattu 1.8.2022. (englanniksi)
- ↑ AllgäuStauden: Amelanchier ovalis var. pumila allgaeustauden.de. Viitattu 1.8.2022. (saksaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laji.fi: Euroopantuomipihlaja (Amelanchier ovalis)
- ITIS: Amelanchier ovalis (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Amelanchier ovalis (englanniksi)
