Emily Deschanel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emily Deschanel
Emily Deschanel 2009 Shankbone.jpg
Syntymäaika 11. lokakuuta 1976 (ikä 36)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Aktiivisena 1994-
Oikea nimi Emily Erin Deschanel
Merkittävät roolit Temperance Brennan (Bones)
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Ehdokkuudet

Emily Erin Deschanel ([deɪʃə'nɛl]; s. 11. lokakuuta 1976)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä ja televisiotuottaja, joka tunnetaan parhaiten roolistaan tohtori Temperance Brennanina tv-sarjassa Bones.[2]

Sisällysluettelo

Nuoruus[muokkaa]

Deschanel syntyi Los Angelesissa, Kaliforniassa Oscar-ehdokkaanakin olleelle filmikuvaaja (mm. Titanic) ja ohjaaja Caleb Deschanelille ja näyttelijä Mary Jo Deschanelille (o.s. Weir). Deschanelin äiti on amerikanirlantilainen ja hänen isoisänsä on ranskalainen. Deschanelilla on nuorempi sisar: näyttelijä, sanoittaja ja muusikko Zooey Deschanel. Deschanel on sanonut haastattelussa, hänen ja siskonsa Zooeyn viettäneen pieninä kesäisin aikaa Lyonissa, Ranskassa, jossa heillä on edelleen sukulaisia.lähde?

Ura[muokkaa]

Deschanel teki elokuvadebyyttinsä vuoden 1994 elokuvassa It Could Happen To You. Hänen seuraava huomattava roolinsa oli vuonna 2002Stephen Kingin minisarjassa Rose Red. Sen jälkeen hän esiintyi elokuvissa Päämääränä Cold Mountain, The Alamo ja Glory Road ja nimettiin vuonna 2004 Interview Magazine -lehden listalle "kuusi näyttelijätärtä joita katsoa."

Tähditettyään vuoden 2005 elokuvaa Boogeyman, Deschanel sai roolin Temperance Brennanina FOXin tv-sarjassa Bones, joka perustuu oikean elämän antropologi Kathy Reichsin kirjojen sankarittareen. Tällä hetkellä Deschanel on esittänyt rooliaan sarjassa jo viiden tuotantokauden ajan. Roolityöstään Bonesin parissa hän on saanut Satellite-ehdokkuuden, Teen Choice-ehdokkuuden ja vastaanottanut Ewwy-palkinnon. Deschanel on toiminut yhtenä Bonesin tuottajista sen kolmannesta tuotantokaudesta alkaen.

Deschanel liittyi Alyson Hanniganin, Jaime Kingin, Minka Kellyn ja Katharine McPheen FyunnyorDie.comin videopyjamabileisiin mainostaakseen säännöllisiä rintasyöpä tutkimuksia Stand Up 2 Cancer-yhdistyksen puolesta.[3]

Yksityiselämä[muokkaa]

Deschanel on vegaani ja eläinten oikeuksien puolustaja, sekä PETA:n jäsen.lähde? Deschanelin voi myös nähdä Access Hollywood -videolla Karen Dawnin kirjan Thanking the Monkey: Rethinking the Way We Treat Animals julkaisutilaisuudesta keskustelemassa kasvissyönnin avusta ympäristölle ja kirjan kotisivujen videolla keskustelemassa eläinten oikeuksien tärkeydestä.[4] Deschanel valmistui Bostonin yliopistosta ammattimaisten näyttelijöiden koulutusohjemasta teatteritaiteiden maisteriksi.[5]

Nykyään Emily asuu sekä Los Angelesissa että New Yorkissa siskonsa kanssa. Deschanelilla on ollut myös koira, joka asuu nykyään hänen ex-poikaystävänsä luona.lähde? Emilyn työkaveri, Michaela Conlin, joka esittää Bonesissa Brennanin parasta ystävää, on todellisuudessakin Emilyn paras ystävä. Emily on hyvä ystävä myös Melanie Lynskeyn (mm. "Coyote Ugly") ja Jorja Foxin (mm. "CSI: Crime Scene Investigation") kanssa, jotka molemmat myös tukevat PETAa ja Humane Societyä.

Deschanel meni naimisiin David Hornsbyn kanssa Los Angelesissa 26. syyskuuta 2010.[6]

Filmografia[muokkaa]

Vuosi Elokuva Rooli Huomioita
1994 It Could Happen to You Maalia heittävä turkkeja vastustava aktivisti
2000 It's a Shame About Ray Maggie
2001 The Heart Department Maude Allyn TV-elokuva
2002 Rose Red Pam Asbury aka Stephen Kingin Rose Red
2003 Päämääränä Cold Mountain Rouva Morgan
Easy Laura
2004 Old Tricks Nainen
Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2 Vastaanottoapulainen
The Alamo Rosanna Travis
2005 Boogeyman Kate Houghton
Mute Claire
That Night Annie
2006 Glory Road Mary Haskins
2009 My Sister's Keeper Tri Farquad

Televisio[muokkaa]

Vuosi Nimi Rooli Huomioita
2002 The Dane Show Sam
2004 Law and Order Svu Cassie Germaine 3. tuotantokausi, jakso 17
2005-present Bones Tri Temperance Brennan

Lähteet[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]