People for the Ethical Treatment of Animals

Wikipedia
Ohjattu sivulta PETA
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Petalogo.png

People for the Ethical Treatment of Animals (PETA) on maailman suurin eläinten oikeuksia puolustava järjestö, siihen kuuluu noin kaksi miljoona jäsentä ja tukijaa. Järjestö on perustettu vuonna 1980 Virginiassa Yhdysvalloissa, ja sen periaatteena on: "eläimet eivät ole olemassa siksi, että ihminen voisi syödä, pukeutua, viihtyä tai tehdä kokeita". PETAn johtajana on brittiläinen Ingrid Newkirk.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Toimintamenetelmät

PETAn toimintamenetelminä ovat koulutus, osallistuminen julkisuuteen, vaikuttaminen lainsäädäntöön, julmuuksien tutkiminen ja tutkimukset yleensä sekä kampanjointi ja erilaiset tapahtumat. PETA vastustaa muun muassa eläinten pitoa tuotantovälineenä, turkistarhausta, eläinkokeita, ja eläinten käyttämistä viihdeteollisuudessa.

[muokkaa] Tukijat

Useat julkisuuden henkilöt ovat osoittaneet tukevansa PETAa. Heitä ovat muun muassa Trent Reznor, Mark Greenway, Paul McCartney, Pamela Anderson, Phil Collins, Roger Moore, Linda Blair, Dolly Parton, Morrissey, Montel Williams, P!nk, Jamie Lee Curtis, Joel Madden, Benji Madden, Oliver Sykes, Vanessa Ferlito, Justin Bieber ja Sarah Jessica Parker.

Myös jotkin bändit tukevat PETAn toimintaa. Näitä bändejä on muun muassa Rise Against, AFI, Connor Oberst, Tears of Magdalena ja A Day to Remember.

[muokkaa] Kritiikki

Järjestön toimintatapoja vastaan on esitetty kritiikkiä. Järjestön nimissä toimineet henkilöt ovat muun muassa tuhonneet tai vahingoittaneet yksityishenkilöiden sekä lääkekehitysyritysten omaisuutta.

Penn & Teller -ohjelman vuonna 2004 tehty jakso esittää kriittisen näkemyksen järjestön toiminnasta ja sen avainhenkilöistä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta People for the Ethical Treatment of Animals.
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä