Chien-gris
| Chien-gris | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Ranska |
| Määrä | sukupuuttoon kuollut |
| Rodun syntyaika | 1200-luku |
| Alkuperäinen käyttö | jäljestys |
| Nykyinen käyttö | sukupuuttoon kuollut |
| Muita nimityksiä | chien gris de Saint-Louis[1], St Louis' Grey Hound[1], Grey St Luis Dog[1], King's Grey Dog[1], Grey Hound of Saint Louis, Dun Hound |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Väritys | harmaa punaruskein tai tan-merkein |
Chien-gris eli saint-louisinajokoira (chien gris de Saint-Louis) on sukupuuttoon kuollut ranskalainen koirarotu.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jaques du Fouilloux kuvaili rotua 1500-luvulla yleiseksi[2], Desmond Morris puolestaan kookkaaksi ja karkeakarvaiseksi[1]. Morris kuvasi väritystä yleisesti sanalla punaharmaa[1], kun taas du Fouilloux määritteli sen tarkemmin selässä harmaaksi ja raajoissa ruosteen- tai punaruskeaksi – joillain yksilöillä selän karva oli lähes mustaa[2].
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chien-gris oli omapäinen ja kuolemaansa saakka riistan metsästämiselle omistautunut. Aikalaiskuvausten mukaan se oli rohkea ja tulinen ajokoira, joka kykeni metsästämään millaista riistaa tahansa ja millaisessa säässä tahansa.[1]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chien-gris (harmaa koira) kehittyi keskiajalla, joidenkin lähteiden mukaan jo 1200-luvulla[1]. Kuningas Kaarle IX:n (1550–1574) mukaan Ludvig IX, jonka mukaan rotu on nimetty[1], toi sen Ranskaan vuonna 1248 tutustuttuaan siihen ollessaan vankina ristiretkien aikaan ja saatuaan muutaman yksilön lahjaksi[1][3]. Morriksen mukaan oli hyvin epätodennäköistä, että kyseiset kantakoirat olisivat olleet peräisin Lähi-idästä, koska ne eivät ilmaston vuoksi olisi sopeutuneet sinne. Hän uskookin, että Ludvig IX otti ne mukaansa jossain vaiheessa kotimatkansa aikana.[1] Entisaikojen kirjailijat liittivät ajokoiriinsa mielellään muinaisen ja kaukaisen alkuperän, minkä vuoksi osa heistä väitti chien-grisin olleen kotoisin Tatariasta.lähde?
Kantakoirien saavuttua Ranskaan rodusta tuli nopeasti "kuninkaallinen koira"[1], ja sitä käytettiin hoveissa jäljestävänä metsästyskoiranalähde?. Vaikka sen hajuaisti ei ollut kovin hyvä, kuninkaat pitivät siitä enemmän kuin sitä pienemmästä hubertuksenajokoirasta (vihikoiran kantarotu).lähde? Vuosien 1250–1470 välillä Ranskan kuninkaallisten ajueiden väitettiin koostuneen yksinomaan chien-griseistä. Vaikka ne vuoden 1470 jälkeen korvattiinkin kuninkaallisissa kenneleissä valkoisilla ajokoirilla, niin vielä 1600-luvulla mm. Ludvig XIV suosi harmaanpunaista rotua.[1]
Fouilloux ja Kaarle IX eivät kumpikaan maininneet alkuperäisien chien-grisien olleen karkeakarvaisia, toisin kuin myöhemmät aiheesta kirjoittaneet asiantuntijat. Onkin esitetty, että kyseinen karvanlaatu saatiin rotuun vasta myöhemmin paikallisiin ranskalaisiin ajokoiriin tehtyjen risteytysten kautta.[4] Montemerin apotti mainitsee kuitenkin jo kyseisen karvanlaadun ja harmaanpunaisen värityksen.[1]
1800-luvulla oli enää mahdotonta löytää mistään alkuperäisiä chien-grisejä muihin rotuihin sekoittumisen ja Ranskan vallankumouksen metsästykselle aiheuttaman vaikutuksen takia.[5]
Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
George Turberville käänsi Fouilloux'n kirjan englanniksi ja käytti chien-grisin englanninkielisenä nimenä termiä dun-hound (harmaanruskea ajokoira).[6] Hän teki näin luultavasti välttääkseen sekaannusta englanninvinttikoiraan, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä greyhound. Dunhound mainitaan myöhemmin englanninkielisissä kirjoituksissa, joissa annetaan ymmärtää sen levinneen myös Isoon-Britanniaan, ja sen arveltiin satulan värin perusteella olleen yksi vihikoiran esi-isistä.[7]
Englanninkieliset viittaukset paikallisiin chien-griseihin saattavat kuitenkin johtua siitä, ettei Turberville korostanut kovin hyvin hänen kirjansa olevan käännös, joten on hyvin mahdollista että ihmiset virheellisesti luulivat teoksen kuvanneen englantilaista metsästystä. Varhaiset viittaukset dunhoundiin saattavat siis johtua vain siitä että ihmiset, kuten Nicolas Cox, luottivat Turbervilleen. Tämän vuoksi on melko todennäköistä ettei chien-grisiä ikinä käytetty merkittävästi metsästykseen Britteinsaarilla.[8]
Vaikutus nykyisiin rotuihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chien-gris oli useampien nykyisten ranskalaisten ajokoirien merkittävä esi-isä[1], esimerkiksi grand griffon vendéenin ja griffon nivernaisin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 80, 87. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ a b du Fouilloux, Jaques. La Venerie de Jaques du Fouilloux. 1561 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Charles IX. La Chasse Royale. 1625
- ↑ Buchanan-Jardine, Sir John. Hounds of the World. 1937. Haettu 8.1.2021.
- ↑ de Canteleu, Le Couteulx. La Vénerie Française. 1858
- ↑ Turberville, George. The Noble Art of Venerie or Hunting. 1575
- ↑ Harmer, Hilary. The Bloodhound. 1968
- ↑ Cox, Nicolas. Gentlemen's Recreation. 1674
