Vihikoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vihikoira

Bloodhund 767.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Belgian lippu Belgia
Määrä Suomessa rekisteröity noin 500[1]
Rodun syntyaika hyvin vanha rotu
Alkuperäinen käyttö vainukoira
Nykyinen käyttö jäljestys, seurakoira
Elinikä 6–8 vuotta
Muita nimityksiä verikoira, hubertuksenkoira
FCI-luokitus ryhmä 6
Ulkonäkö
Paino uros 46–54 kg, narttu 40–48 kg
Säkäkorkeus ihannesäkäkorkeus: uros 68 cm, narttu 62 cm
Väritys punaruskea, musta tai maksanruskea punaruskein merkein

Vihikoira (Chien de Saint-Hubert), puhekielessä verikoira on suurikokoinen ajava metsästyskoirarotu. Myös jälkikoirana tunnettu vihikoira on kotoisin Belgiasta. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 6. Vihikoiralla on erinomainen hajuaisti, ja sitä on käytetty esimerkiksi rikollisten ja kadonneiden ihmisten etsimiseen.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihikoira on suuri ja voimakasrakenteinen, korkeuttaan pitempi koira. Rodun tunnusomaisin piirre on sen löysä nahka, joka muodostaa poimuja erityisesti pään ja kaulan seutuvilla. Vihikoiran kallo on hyvin syvä. Sen luusto on poikkeuksellisen raskas; suurin osa sen painosta on luuston painoa. Olemukseltaan vihikoira on arvokas ja rauhallinen. Korvat ovat riippuvat ja hyvin pitkät: ne ulottuvat eteenpäin vedettäessä koiran kuonon kärkeen saakka ja ylikin.

Vihikoiran karva on lyhyttä ja tiheää. Pään alueella karva on pehmeämpää kuin muualla. Sallitut värit ovat punaruskea, musta punaisin merkein ja maksanruskea punaisin merkein. Myös pienet valkoiset merkit varpaissa, rinnassa ja hännänpäässä sallitaan.

Vihikoiran naama on persoonallinen.

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu on pehmeä, rauhallinen, ystävällinen ja seurallinen ihmisten suhteen ja kiintyy syvästi omistajaansa. Sen pitää sietää muita koiria ja kotieläimiä. Sen on oltava pikemminkin pidättyväinen ja itsepäinen, ja se on yhtä herkkä niin kiitokselle kuin arvostelulle. Se ei saa olla aggressiivinen.

Luonteeltaan itsepäinen vihikoira on vahvan jäljestyshalunsa vuoksi jokseenkin hankala koulutettava.

Sairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodulla on taipumusta lonkkaniveldysplasiaan. Toinen sen yleinen sairaus on mahalaukunkiertymä. Sen voimakkaasti poimuttunut pää on myös terveysriski. Se on yksi lyhytikäisimpiä koirarotuja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihikoira ei ole Suomessa kovin yleinen. Vuoden 2009 lopussa sitä oli rekisteröity kaikkiaan 530 yksilöä ja vuoden 2009 aikana rekisteröintejä tehtiin 12 kappaletta. Nykyisen vihikoiran tärkein kantaisä oli Pyhän Hubertuksen koira, joka on peräisin 600 jaa. Ranskalainen metsästäjä (sittemmin munkki, piispa ja pyhimys St. Hubertus) Francois Hubert kasvatti oman linjansa metsästyskoiria Ranskan Ardenneilla. Hänen kuolemansa jälkeen luostarin munkit jatkoivat koirien kasvattamista. Vielä tänäänkin vietetään Pyhän Hubertuksen päivää 3. marraskuuta.

Alun perin Pyhän Hubertuksen koirat olivat mustia, mutta ajan kuluessa niille ilmaantui pienet ruskeat merkit, joiden koko suureni vähitellen. Wilhelm Valloittaja vei vuonna 1066 mukanaan Englantiin Pyhän Hubertuksen black and tan -vihikoiria. Hänen poikansa jatkoi niiden kasvatusta Englannissa. Vihikoiria käytettiin tuolloin kauriinmetsästykseen. Lähes seitsemänsadan vuoden ajan Pyhän Hubertuksen luostarista lähetettiin kolme paria vihikoiria Ranskan kuninkaalle, joka edelleen lähetti koiria Englantiin. Alkuperäinen Pyhän Hubertuksen linja säilyi 1800-luvulle asti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vihikoira.
  1. KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 4.7.2007)