Avoveteen (elokuva)
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Orvo Saarikivi |
| Käsikirjoittaja | Ilmari Unho Orvo Saarikivi |
| Perustuu | Urho Karhumäen romaaniin Avoveteen (1936) |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | Harry Bergström |
| Kuvaaja | Uno Pihlström |
| Leikkaaja | Orvo Saarikivi |
| Pääosat | Irma Seikkula Kullervo Kalske Reino Valkama |
|
|
|
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 27. elokuuta 1939 |
| Kesto | 99 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
|
|
|
| Elonet | |
Avoveteen on Orvo Saarikiven ohjaama suomalainen urheiluelokuva vuodelta 1939. Se perustuu Urho Karhumäen romaaniin Avoveteen.
Käsikirjoituksen pohjana ollut Karhumäen romaani palkittiin kultamitalilla Berliinin olympialaisissa 1936, jolloin kilpailuja käytiin myös henkisillä aloilla.[1]
Sisällysluettelo |
Arviot[muokkaa]
Kritiikissä vuoden 1940 olympialaisia ennakoiden tehtyä elokuvaa pidetään kaikkien aikojen urheiluelokuvana. Elokuvan tunnelmaa pidetään voimakkaana, vaikka ohjaus on vitkasteleva.[1] Elokuvaa on luonnehdittu myös moraalisessa suoraselkäisyydessään hellyttävän humoristiseksi[2].
Tarina[muokkaa]
Päähenkilö on Yrjö Niemelä, joka tulee Helsinkiin hakemaan työtä. Siellä hän kiinnostuu juoksemisesta ja aloittaa kilpailemisen. Menetettyään rahansa Helsingin yössä, hHän palaa tyttöystävänsä ja hänen vanhempiensa maatilalle, jossa asuu myös hänen ja hänen tyttöystävänsä poika. Hän viljelee siellä maata, mutta alkaa taas harjoitella juoksemista, kun hän kuulee, että Suomen maajoukkueelta puuttuu juoksijoita. Hän osallistuu Helsingin olympialaisiin 1940, jossa hän voittaa pitkän matkan juoksun loppusuoralla. Todellisuudessa olympialaiset siirtyivät sodan takia ja järjestetään Helsingissä vasta 1952.
Näyttelijät[muokkaa]
| Näyttelijä | ... Rooli |
| Kullervo Kalske | ... Yrjö Niemelä |
| Irma Seikkula | ... Elsa |
| Aino Lohikoski | ... Kieronperän emäntä |
| Hugo Hytönen | ... Kieronperän isäntä |
| Reino Valkama | ... nappikauppias Lehtinen |
| Paavo Jännes | ... kauppaneuvos |
| Elsa Rantalainen | ... rouva Järveläinen |
| Sasu Haapanen | ... Jaakko Viklund |
| Hannes Häyrinen | ... Marttila |
| Kaarlo Saarnio | ... pelastusarmeijalainen |
| Martti Jukola | ... Martti Jukola |
| Pentti Saares | ... valmentaja |
| Rosi Rinne | ... akka |
| Vilho Siivola | ... Lintemanni |
| Vilho Auvinen | ... kulkuri |
| Timo Jokinen | ... Matti |
| Saara Kalske | ... Kirsti |
| Turo Kartto | ... vieras konttorissa/radioselostaja |
| Hannes Torpo | ... hieroja |
| Kauko Kokkonen | ... varas |
| Oiva Luhtala | ... 2. varas |
| Ville Salminen | ... vieras konttorissa |
| Otto Noro | ... vieras konttorissa |
| Hannu Leminen | ... mies katsomossa |
| Kaarlo Hiltunen | ... Viklundin kavereita |
| Kunto Karapää | ... Viklundin kavereita |
| Eija Hiltunen | ... nainen rouva Järveläisen luona |
| Armas Valste | ... luennoiva valmentaja |
| Mered Merisavo | ... 10 000 metrin juoksija |
| Veikko Tuominen | ... 10 000 metrin juoksija |
| Felix Forsman | ... uutiselokuvaaja |