Arvo Linturi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arvo Linturi
Suomen sisäasiainministeri
Kallion III hallitus
16.8.1929–4.7.1930
Edeltäjä Toivo Kivimäki
Seuraaja Erkki Kuokkanen
Tiedot
Syntynyt 23. helmikuuta 1887
Turku
Kuollut 30. toukokuuta 1975 (88 vuotta)
Helsinki
Puolue Kansallinen Edistyspuolue
Koulutus oikeustutkinto (1909)
varatuomari (1916)

Arvo Viljo Ilmari Linturi (vuoteen 1906 Lindroth; 23. helmikuuta 1887 Turku30. toukokuuta 1975 Helsinki)[1] oli suomalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Hän erikoistui alkoholipolitiikkaan ja toimi pitkään Alkon apulaisjohtajana. Linturi oli Suomen sisäasiainministerinä 1929–1930. Hän toimi myös Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1938–1945 ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1937–1946.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linturin vanhemmat olivat nimismies Kaarlo Evert Lindroth ja Ida Albertina Andrell. Arvo Linturi oli kolmesti naimisissa. Hänen lapsiaan olivat kirjailija ja toimittaja Jouko Linturi sekä toimittaja Marja Niiniluoto.[1] Molemmat on tunnettu myös kääntäjinä.

Linturi harrasti valokuvausta, taiteen keräilyä ja sukututkimusta.[1]

Lakimiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilaaksi Linturi kirjoitti Rauman yhteislyseosta vuonna 1905, suoritti oikeustieteellisen tutkinnon 1909 ja sai varatuomarin arvon 1916. Hän työskenteli Rauman kaupunginviskaalina vuosina 1909–1917 ja kaupunginvoutina 1912–1917. Vuonna 1917 Linturi meni töihin Serlachius & Rytin asianajotoimistoon ja oli sen osakkaana 1918–1926. Sen jälkeen hän oli vuoden ajan Merenkulkuhallituksen lainopillisena merenkulkuneuvoksena. Vuonna 1927 hänet nimitettiin Asuntohypoteekkipankin toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1946. Pankki myönsi lainoja kaupungeissa asuville asuntojenomistajille.[1]

Sisäasiainministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliseen Edistyspuolueeseen kuulunut Linturi toimi sisäasiainministerinä Kyösti Kallion maalaisliittolaisessa vähemmistöhallituksessa vuosina 1929–1930.[1] Virallisesti hän toimi ammattiministerinä.[2] Linturin sisäministerikaudella Pohjanmaalla käynnistyi Lapuan liikkeenä tunnettu väkivaltainen kommunisminvastainen liikehdintä. Kun lapualaiset olivat hyökänneet Lapuan haastejuhlat -nimisen tapahtuman järjestäneiden kommunistinuorten kimppuun, Linturi reagoi ilmoittamalla, että hallitus nostaisi syytteen kommunistien nuorisoliittoa vastaan. Kallion hallitus valmisteli myöhemmin myös niin sanotut kommunistilait, mutta joutui eroamaan ennen niiden käsittelyä eduskunnassa.[1]

Alkon johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linturi toimi 1932–1946 Oy Alkoholiliike Ab:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana ja 1946–1954 yhtiön apulaisjohtajana. Lisäksi hän oli Alkon Ravintolat Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hänen vaikutuksensa Suomen alkoholipolitiikkaan oli merkittävä. Linturin asenne oli holhoava ja hän uskoi alkoholin myyntikieltojen ja -rajoitusten myönteisiin vaikutuksiin. Hän sai muun muassa lääpi määräyksen, jolla anniskeluravintoloilta kiellettiin alkoholin tarjoilu baarituoleilla istuville asiakkaille. Linturin mukaan tällä ehkäistiin baarien muodostuminen ”prostituoitujen ja puoliprostituoitujen kokoontumispaikoiksi”. Kielto oli voimassa vuoteen 1952.[1]

Linturi kehitti myös Alkon vuosina 1944–1956 käyttämän ostajaintarkkailujärjestelmän käyttäen esikuvana Ruotsin vastaavaa järjestelmää. Tässä järjestelmässä ostajat joutuivat rekisteröitymään hankkimalla viinakortin, he saivat tehdä ostoksensa vain yhdestä alkoholimyymälästä ja heidän ostoskäyttäytymistään tarkkailtiin. Alkon myyjien piti antaa puhuttelu runsaasti alkoholia ostaneille asiakkaille, minkä lisäksi yhtiön palkkalistoilla olevat tarkkailijat selvittivät miten ostokset käytettiin. Tarkkailijoita oli yhteensä noin 250. Itsensä usein humalaan juovaa asiakasta voitiin rangaista henkilökohtaisella myyntikiellolla. Linturi uskoi näin voitavan ennaltaehkäistä alkoholismia. Ostajaintarkkailujärjestelmää arvosteltiin yhtiön sisällä, koska se tuli kalliiksi ja koska myyntikiellon saaneet siirtyivät usein trokareiden asiakkaiksi. Myyntikiellot ja viinakortit säilyivät käytössä senkin jälkeen kun ostajaintarkkailusta luovuttiin 1956.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Myyntikielto väkijuomain väärinkäytön vastustamiskeinona (1943)
  • Yhteiskuntamoraalia muovaavat tekijät ja alkoholipolitiikka (1949)
  • Linturin suku (1969)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Uola, Mikko: Linturi, Arvo (1887–1975) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Arvo Linturi Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. Parhi-Riikola, Päivi: Suomalainen viinapää (Tiede-lehti 6/2003). Viitattu 13.3.2013.