Arne Treholt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arne Treholt, 12. Marraskuu 2010

Arne Treholt (13. joulukuuta 1942 Brandbu, Norja) on entinen norjalainen virkamies ja poliitikko, joka tuomittiin vakoilusta Neuvostoliiton ja Irakin hyväksi kahdenkymmenen vuoden vankeuteen vuonna 1985.[1] Hän on ensimmäinen norjalainen henkilö, joka on tuomittu poliittisesta vakoilusta.[2] Hänet armahdettiin vuonna 1992 terveydellisistä syistä. Treholt on anonut tapauksensa uudelleenkäsittelyä kolmesti, tuloksetta. Vuonna 2010 sanomalehti Aftenposten on julkaissut eläkkeellä olevan poliisin lausuntoja, joiden mukaan osan Treholtia vastaan vakoiluoikeudenkäynnissä käytetystä todistusaineistosta oli poliisi väärentänyt.[3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treholt syntyi työväenpuolue-taustaiseen perheeseen entisessä Brandbun kunnassa (nyk. Granin kunnan alueella) Opplandissa. Hänen isänsä Thorstein Treholt oli kansanedustaja ja maatalousministeri. Treholt opiskeli pääosin Oslossa, jossa hän osallistui aktiivisesti nuoriso- ja opiskelijapolitiikkaan.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treholt liittyi Norjan työväenpuolueeseen vuonna 1964. Vuonna 1965 hänestä tuli puolueen lehden, Arbeiderbladetin, kansainvälisiin asioihin orientoitunut toimittaja. Toimittajauransa aikana Treholt tapasi myöhemmän ministerin Jens Evensenin Kreikan sotilasjunttavallankaappauksen aikoihin 1967, jonka vastustamiseksi molemmat toimivat aktiivisesti. Treholtista tuli Evensenin henkilökohtainen sihteeri vuonna 1972 tämän johtaessa kauppasopimusneuvotteluja, jotka johtivat Norjan pysymiseen erossa Euroopan yhteisöstä.[1]

Vuonna 1976 Treholt nimitettiin valtiosihteeriksi Norjan merioikeusministeriksi (norj. havrettsminister) valitun Evensenin ministeriöön ja vuosina 1979 - 1982 hän oli lähetystöneuvos (norj. ambassaderåd) Norjan YK-edustustossa.[3][1] Norjan politiikan suurimpia kysymyksiä 1970-luvulla olivat neuvottelut Euroopan yhteisön kanssa merioikeuksista ja myöhemmin ns. harmaiden alueiden sopimus (norj. gråsoneavtalen) merioikeuksiin liittyen Neuvostoliiton kanssa. Treholt oli näissä kysymyksissä maansa keskeisiä ja taitavaksi havaittuja toimijoita. Häntä pidettiin kontakteja luovana ja avoimena poliitikkona, joka kykeni luomaan suuren kansainvälisen verkoston politiikassa, tiedotusvälineissä ja virkamiessuhteissa. Evensen ja Treholt edustivat asioiden hoidossa epätavanomaista tyyliä, joka kohtasi myös epäluuloja sekä oman puolueen sisällä että ulkopuolella.[1]

Treholt opiskeli lyhyen aikaa Norjan puolustusvoimien korkeakoulussa (norj. Forsvarets Høgskole) 1982-83.[1] Vuonna 1983 Treholt sai ulkoministeriön lehdistökonttorin toimistopäällikön (norj. byråsjef) viran.[3]

Vakoilutapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treholt tapasi ensimmäistä kertaa KGB-agentti Evgenij Beljajevin vuonna 1967 cocktail-tilaisuudessa ja seuraavana vuonna miehet tapasivat vähintään kahdeksan kertaa. Beljajev esitteli Treholtin toiselle KGB-virkailijalle, Genadij Titoville, vuonna 1971. Miehet ystävystyivät ja heidän ystävyytensä kerrotaan jatkuvan edelleen. Vuonna 1979 Norjan poliisin turvallisuuspalvelu (norj. Politiets sikkerhetstjeneste), joka oli siihen asti tyytynyt seuraamaan Treholtin KGB-yhteyksiä, kytki FBI:n mukaan tutkimuksiinsa. Samana vuonna Treholt solmi yhteydet KGB-agentti Vladimir Sjisjiniin, joka toimi niinikään YK:ssa ja josta tuli Treholtin yhteyshenkilö New Yorkissa.[3]

Vuonna 1981 FBI asetti agenttejaan Treholtin naapurihuoneistoon. Poliisin tietojen mukaan Treholt otti vastaan KGB:lta huomattavia rahasummia. Norjan poliisin turvallisuuspalvelu asetti omia agenttejaan Treholtin naapurihuoneistoon Norjassa 1983. He tutkivat hänen asuntonsa 17. toukokuuta ja löysivät ratkaisevia todisteita Treholtia vastaan. Norjan poliisi tutki Treholtin asunnon uudelleen 22. elokuuta. Treholt pidätettiin Fornebun lentoasemalla Oslossa 20. tammikuuta 1984 hänen ollessaan matkalla Wieniin tapaamaan Titovia.[3]

Oikeusprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arne Treholt tuomittiin kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen 20. kesäkuuta 1985.[3] Oikeudenkäynnissä Treholt oli tunnustanut omavaltaiset yhteydenotot useisiin KGB-upseereihin. Hän väitti kuitenkin ylläpitäneensä kontakteja lähinnä jännityksen vuoksi sekä toimiakseen avoimena kanavana idän ja lännen välillä kylmän sodan ollessa kylmimmillään. Treholt kielsi johdonmukaisesti toimittaneensa valtion turvallisuuden kannalta vahingollista materiaalia, mutta tunnusti rikkoneensa maansa virkamieslakia.[1]

Eidsivatingin hovioikeuden (norj. Eidsivating lagmannsrett) tuomiossa Treholt todettiin syylliseksi vakoiluun sekä Neuvostoliiton että Irakin hyväksi. Treholt tunnusti tuolloin kirjoittaneensa useita muistioita YK-diplomaattina toimiessaan Irakin turvallisuuspalvelulle, mistä hyvästä hän oli vastaanottanut merkittäviä rahasummia. Treholt valitti tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen, mutta veti valituksensa pois kesken käsittelyn, koska hänellä ei ollut luottamusta asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn.[1]

Treholtin tapaus herätti vilkasta keskustelua useissa vaiheissaan. Eräät pitivät tuomiota idealistisen itä-länsisuhteiden sillanrakentajan oikeusmurhana. Irakista saadut rahat ja salaiset KGB-tapaamiset kuitenkin monimutkaistivat tätä kuvaa. Tiedotusvälineiden roolista tapauksessa oli voimakasta keskustelua, samaten Kåre Willochin hallituksen päätöksestä päästää Treholt opiskelemaan puolustusvoimien korkeakoulussa 1982-83, tämän ollessa jo epäilyksen alaisena vakoilusta. Perusteeksi kerrottiin, ettei Treholtin tulisi epäillä mitään häntä vastaan olevan tutkimuksen suhteen. Toisaalta häntä vastaan käytetyistä argumenteista raskauttavimpia olivat juuri vuosina 1982-83 syyttäjän mukaan Treholtin KGB:lle toimittamat tiedot puolustusvoimien korkeakoulua koskien. Vankilatuomion pituudesta keskusteltiin myös vilkkaasti.[1]

Norjan korkein oikeus epäsi ensimmäisen anomuksen Treholtin tapauksen uudelleenkäsittelystä 11. helmikuuta 1988. Toisen kerran korkein oikeus hylkäsi uudelleenkäsittelyanomuksen 8. toukokuuta 1992. Gro Harlem Brundtlandin kolmas hallitus armahti Treholtin terveydellisten syiden nojalla 3. heinäkuuta 1992.[3]

Treholt haki tapauksensa uudelleenkäsittelyä kolmannen kerran 15. joulukuuta 2008, mutta rangaistusasioiden uudelleentutkintakomissio (norj. Kommisjonen for gjenopptakelse av straffesaker) hylkäsi anomuksen uudelleenkäsittelyn.[3]

Vankilan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treholt muutti armahduksensa jälkeen Venäjälle ja asuu nykytietojen mukaan osan ajastaan Venäjällä ja osan Kyproksella. Hän on toiminut liikemiehenä, muun muassa liikekumppanina aiempien KGB-yhteyksiensä kanssa.[1]

Aftenposten uutisoi syyskuussa 2010 Treholtin tapaukseen liittyneen, nyttemmin eläköityneen, poliisiupseerin lausunnon, jonka mukaan Treholtin oikeudenkäynnissä käytettiin häntä vastaan väärennettyä todistusaineistoa.[3]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treholt on julkaissut kaksi kirjaa uransa alkuaikoina, sekä kolme kirjaa omaan tapaukseensa liittyen.

  • Marketakis og juntaen, 1969
  • Rapport fra Kypros, Nupi-rapport nr. 10, 1972
  • Alene, 1985
  • Avdeling K, 1991
  • Gråsoner, 2004[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Harald Stanghelle: Arne Treholt – utdypning Store Norske Leksikon. Viitattu 20.9.2010. (norjaksi)
  2. Knut Are Tvedt: Arne Treholt Store Norske Leksikon. 26.2.2009. Viitattu 20.9.2010. (norjaksi)
  3. a b c d e f g h i Robert Gjerde, Arild M. Jonassen, Lars Inge Staveland, Olav Olsen: Treholt-spaner:Bevis ble forfalsket. Aftenposten, 18.9.2010, 151. vsk, nro 360, s. 8-10. (norjaksi)