Arleigh Burke -luokka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arleigh Burke -luokka
Luokkaan kuuluvan USS Forrest Shermanin (DDG-98)) profiili]]
Luokkaan kuuluvan USS Forrest Shermanin (DDG-98)) profiili]]
US Naval Jack 48 stars.svg
Tekniset tiedot
Uppouma Flight I: 8315 t
Flight II: 8400 t
Flight IIA: 9200 t
Flight III: 9800 t
Pituus Flight I ja II:154 m
Flight IIA: 155 m
Leveys 20 m
syväys 9,3 m
Koneteho 108 000 shp(81 MW
Nopeus 30+ solmua
Miehistöä Flight I: 303
Flight IIA: 323
Aseistus
Ilmatorjunta Flight I: 90 siilon Mk41 VLS -järjestelmä
Flight II ja IIA: 96 siilon Mk41 VLS -järjstelmä
Meritorjunta RGM-84 Harpoon -merimaaliohjus
DDG-51 - DDG-80: 1 x 5"/62 Mk45 Mod1/2 -tykki
DDG-81 - : 1 x 5"/62 Mk45 Mod4 -tykki
DDG-51 - DDG-84: 2 x 20 mm Phalanx CIWS -järjestelmää
DDG-85 - : 1 x 20 mm Phalanx CIWS -järjestelmä
2 x 25 mm Mk242 Bushmaster -tykkiä
2 x Mk32 kolmois torpedoputkea
Flight IIA ja Flight III: 2 x MH-60R Seahawk LAMPS III -helikopteria

Arleigh Burke -luokka on Yhdysvaltain laivaston vuonna 1991 käyttöön ottama ohjushävittäjäluokka ja vuoden 2005 jälkeen laivaston ainut palveluksessa oleva hävittäjäluokka. Se on ensimmäinen hävittäjäluokka, joka on valmistettu Aegis-taistelujärjestelmän ja siihen kuuluvan SPY-1D -tutkan asettamilla ehdoilla. Se on nimetty toisen maailmansodan ja Korean sodan amiraali Arleigh "31-knot" Burken mukaan.

Aluksen suunnittelussa on otettu oppia Falklandin sodan tapahtumista ja palattu osin perinteisiin ratkaisuihin. Erityisesti alumiinisista kansirakenteista on luovuttu vuoden 1975 USS Belknapin tulipalon ja Falklandin oppien perusteella, ja alukset ovat kokonaan teräsrakenteisia, lisäksi tärkeitä alueita on panssaroitu kevlarilla. Kansirakennelmia jaettu viistoihin osiin tutkaheijastusten vähentämiseksi. Aluksen taistelujärjestelmä perustuu AEGIS-tulenjohtoon ja monitoimiseen SPY-1D-tutkaan. Arleigh Burke on myös ensimmäinen Yhdysvaltain sota-alus, jossa on ilmastointijärjestelmä suojaamaan miehistöä kemiallisilta-, biologisilta- ja ydinlaskeumalta.[1]

Arleigh Burke -luokka tarkoitettiin halvemmaksi vaihtoehdoksi suuremmille Ticonderoga-luokan risteilijöille. Aluksen pituus on 153 metriä ja uppouma 9000 tonnia. Neljä kaasuturbiinia antaa aluksille yli 30 solmun nopeuden.[1]

Uuden aluksen suunnittelu alkoi 1980 ja huhtikuussa 1985 Bath Iron Works sai sopimuksen USS Arleigh Burken rakentamisesta. Alus laskettiin vesille syyskuussa 1989 ja otettiin palveluskäyttöön 4. heinäkuuta 1991. Sen hinnaksi tuli 1,1 miljardia US$, josta asejärjestelmien osuudeksi tuli 778 miljoonaa. Ensimmäiseen 21:n aluksen sarjaan kuuluivat alukset DDG51–DDG71, joista viimeinen otettiin käyttöön 1996.

USS Winston S. Churchill (DDG 81), Flight IIA

Alusluokan tärkein aseistus ovat Tomahawk-risteilyohjukset, jotka on sijoitettu MK-41 Vertical Launching System -järjestelmän siiloihin kannen alle. Siiloja on ensimmäisessä sarjassa 90 ja niihin voi sijoittaa myös Lockheed Martin RUM-139 VL-ASROC -ohjuksen, joka kantaa mukanaan kevyen Mark 46 -torpedon sukellusveneitä vastaan tai AEGISin ilmatorjuntaohjuksena käyttämän RIM-66 Standard -ohjuksen, jota on ajan myötä päivitetty myös pintamaaleja vastaan ja ballististen ohjusten torjuntaan. Lisäksi aluksissa on 8 kappaletta Harpoon-meritorjuntaohjusta omissa säiliöissään, keulassa yksi 5" (127 mm) tykki, kaksi kolmen torpedon laukaisinta sukellusveneitä vastaan ja myöhemmissä aluksissa kaksi 20 mm Phalanx CIWS -ilmatorjuntatykkiä.[1]

Seitsemän aluksen Flight II -sarja rakennettiin 1996–1999. Luokkaa uudistettiin IIA-sarjassa vuodesta 1997 alkaen. Näitä on rakennettu kesään 2008 mennessä 25. Aluksien pituus kasvoi 1,4 metriä ja uppouma 900 tonnia, kun niihin lisättiin panssarointia, kaksi hangaaria SH-60 Seahawk -helikoptereille ja kuusi ohjussiiloa lisää ja ESSM SeaSparrow-ilmatorjuntaohjuksen käyttömahdollisuus. Erilliset Harpoon-laukaisimet jätettiin pois. Kaikkiaan aluksia suunniteltiin rakennettavaksi 62 ennen seuraavaa DDG 1000 -ohjelmaa, joka kuitenkin peruutettiin kolmen valmistuneen aluksen jälkeen.

Myöhemmin laivasto aloitti modernisointiohjelman alusten tykkiaseistuksen parantamiseksi Iowa-luokan poistumisen myötä, alkuperäisenä tavoitteena ulottaa tykin kantomatka ERGM-erikoisammuksilla 74 km:iin sisämaahan. Ohjelma kuitenkin peruttiin. DDG-81:sta (2001) lähtien aluksissa on kuitenkin pitempiputkinen 5"/62 -tykki.

Vuoden 2008 loppuun mennessä 15 hävittäjää on päivitetty vuonna 2004 esitellyn Raytheon Standard SM-3 -ohjuksen käyttöön, jolla voi torjua myös ballistisia ohjuksia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arleigh Burke -luokka.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Gardiner, Robert s. 592