Ainaži
|
|
|
|---|---|
Ainažin pohjoislaituria. |
|
Lippu |
Vaakuna |
|
|
|
| Valtio | |
| Kunta | Salacgrīvan kunta |
| Varhaisin maininta | 1564 |
| Kaupungin oikeudet | 1926 |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 143 km² |
| Väkiluku | 1 794 |
| – Tiheys | 12 as./km² |
| Aikavyöhyke | UTC+2 |
| – Kesäaika | UTC+3 |
Ainaži (viroksi Heinaste) on kaupunki Latvian pohjoisosassa Vidzemen historiallisella alueella lähellä Viron rajaa. Nykyisin kaupungin alue on osa Salacgrīvan kuntaa. Pääosa asukkaista on latvialaisia, mutta kaupungissa on historiallisesti ollut myös virolaisia, jotka muodostavat nykyisin kuitenkin vain noin 2% väestöstä[1].
[muokkaa] Historia
Nykyisen kaupungin kohdalla on sijainnut liiviläinen kalastuskylä Ainagi, josta kaupungin nykyinen nimi mahdollisesti juontuu. Ainaži nimi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1564.[2] Ainaži säilyi pienenä kylänä eri moisioiden alaisuudessa, kunnes se alkoi kasvaa 1850-luvun puolivälissä sataman myötä. Vuonna 1896 Ainažiin rakennettiin Latvian vanhin edelleen käytössä oleva säähavaintoasema. Nykyisin aseman tietoja käytetään koko Eurooppaa koskevien sääennustusten laadinnassa.[3] Ainaži sai kaupungin oikeudet vuonna 1926.
[muokkaa] Ystävyyskaupungit
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Iedzīvotāji Noenkurojies Ainažos. Viitattu 18.7.2010. (latviaksi)
- ↑ Pilsētas vēsture Noenkurojies Ainažos. Viitattu 18.7.2010. (latviaksi)
- ↑ Ainaži Limbažu novads. Viitattu 18.7.2010. (englanniksi)
Sivulta puuttuu