Aatto Sallinen
Jalo Aatto Sallinen (1906 Orimattila – 15. syyskuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen kommunisti, joka 1920–1930-luvuilla kuului kommunistisen nuorisoliikkeen johtohahmoihin. Myöhemmin jatkosodan aikana Sallinen oli yksi maanalaisesti toimineen SKP:n puheenjohtajan Yrjö Leinon poliittisista avustajista. Sallinen sai surmansa pidätyksen yhdeydessä sodan viimeisinä päivinä Helsingin Kalliossa.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Orimattilassa kivenhakkaajan poikana syntynyt Sallinen muutti 1920-luvun alussa Helsinkiin, jossa hän työskenteli metallimiehenä ja lähti mukaan kommunistiseen nuorisoliikkeeseen. Vuosikymmenen puolivälissä hän nousi yhdeksi Sosialistisen nuorisoliiton johtohahmoista. Kun viranomaiset lakkauttivat järjestön syksyllä 1926 Sallinen sai poliittisesta toiminnastaan puolentoista vuoden vankeusrangaistuksen.[2] Vapauduttuaan hän jatkoi SNL:n seuraajaksi perustetun Suomen kommunistisen nuorisoliiton johtotehtävissä.[3] Vuonna 1929 Sallinen valittiin Suomen Ammattijärjestön perustaman nuorisojaoston puheenjohtajaksi. Sallinen lähti vielä samana vuonna Neuvostoliittoon, jossa hän opiskeli Leningradissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa. Vuonna 1933 Sallinen palasi salaa Suomeen ja hänet määrättiin Kemiin SKP:n piiriorganisaattoriksi. Sallinen pidätettiin uudelleen marraskuussa ja keväällä hän sai 6 vuoden kuritushuonetuomion.[2]
Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sallinen vapautui talvisodan päätyttyä, jonka jälkeen hänet nimitettiin Helsingissä koottuun SKP:n uuteen kahdeksanhenkiseen johtoelimeen.[4] Kesäkuun 1941 kommunistipidätysten myötä puolueen rivit harvenivat entisestään, jolloin puheenjohtaja Yrjö Leino nosti Sallisen ja Arnold Salmisen lähimmiksi avustajikseen.[2] Sallisen rooli oli aikaisemmin jäänyt niin vähäiseksi, että hän onnistui välttämään pidätyksen.[5] Sallisen päätehtäväksi muodostui rauhantyö, johon liittyi muun muassa sodanvastaisen materiaalin toimittamista ja levittämistä. Syksyllä 1941 hän oli perustamassa sotilaille, kutsuntaikäisille ja työvelvollisille suunnattua Suomen Kansan Vapauden Liittoa.[2] Kesällä 1942 Sallinen jäi Leinon ainoaksi avustajaksi, kun viranomaiset pidättivät lähes 60 SKP:n toimitsijaa.[6]
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyskuussa 1944 vain neljä päivää ennen Moskovan välirauhan allekirjoittamista viisi Päämajan valvontaosaston miestä tuli pidättämään Sallista Pengerkatu 18:ssa sijaitsevasta asunnosta. Asunnosta kuului tappelun ääniä ja Sallinen sai ilmeisesti surmansa pidätyksen yhteydessä. Sisaren Valpolta saaman selityksen mukaan hän teki itsemurhan.[2] Sallinen haudattiin Malmin hautausmaalle jatkosodan päättymisen jälkeen 1. lokakuuta 1944. Tapahtumasta muodostui suurmielenosoitus, joka samalla oli laillistetun SKP:n ensimmäinen julkinen tilaisuus. Hautajaisissa puhuivat muun muassa Sallisen elämänkumppani Aili Mäkinen sekä Veikko Sippola.[7] Vuonna 1946 Sallisen jäännökset siirrettiin Malmin hautausmaan Fasismin vastustajien yhteishautaan.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 463. Väitöskirja. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-01920-1-5.
- ↑ a b c d e Rislakki, Jukka: Maan alla : vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944, s. 135–138. Helsinki: Love Kirjat, 1985. ISBN 951-83509-9-X.
- ↑ Nestori Parkkari: Nuoret taistelun tiellä : Suomen vallankumouksellinen nuorisoliike 1900–1944, s. 193–194. Helsinki: Kansankulttuuri, 1970.
- ↑ Rislakki 1985, s. 171.
- ↑ Rentola 1994, s. 378–379.
- ↑ Rentola 1994, s. 404–405.
- ↑ Rislakki 1985, s. 159.
- ↑ Storslagen sorgehögtidlighet i Malm. Folktidningen, 19.3.1946, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.10.2021. (ruotsiksi)