Yläsäiniö
Yläsäiniö (nyk. ven. Черка́сово, Tšerkasovo) (myös Säiniö, ja v:sta 1948 ven. Verhne-Tšerkasovo) on Leningradin alueen Viipurin piirin Kähärin (Gontšarovo) maalaiskuntaan kuuluva maaseututaajama Karjalankannaksella.
Suomeen kuuluessaan Yläsäiniö oli Viipurin maalaiskunnan itäosassa Viipurin kaupungin ja Kuolemajärven kunnan välisellä alueella sijainnut kylä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän keisarikunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1761–1813 Yläsäiniöllä toimi rautaruukki.[1]
Yläsäiniö itsenäisessä Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yläsäiniö oli asukasluvultaan Viipurin maalaiskunnan suurin kylä. Vuonna 1937 kylässä oli 1 932 asukasta.[2] Asutus sijoittui kylän läpi kulkevan Viipurin–Pietarin radan ja Säiniönjoen varteen. Rautatien lisäksi kylän läpi kulki Valtatie 15 Viipurista Rajajoelle sekä Kantatie 63 Viipurista Kivennavalle. Kylän suurin taajama oli Viipurin kaupungin rajan tuntumassa sijainnut Säiniön asema (v:sta 1948 ven. Черкасово, Tšerkasovo). Toinen taajama oli Näykkijärven pohjoispuolella, Kuolemajärven kunnan rajan tuntumassa sijainnut Honkaniemi, joka sekin oli rautatieaseman ympärille kehittynyt. Säiniön ja Honkaniemen asemien välillä oli lisäksi Rauhala ja Rauhala itäinen -nimiset rautatieliikennepaikat sekä Luurinmäen asutusalue.
Vuonna 1920 Yläsäiniöstä esitettiin muodostettavaksi Säiniö -niminen seurakunta yhdessä Hämäläisen, Suurperon ja Aution kylien kanssa, mutta se hylättiin.[2]
Elinkeinot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yläsäiniöllä oli perinteisen maatalousväestön lisäksi suuri taajamaväestö. Monet yläsäiniöläiset työskentelivätkin maatalouden sijasta oman kylän taajamien tuotantolaitoksissa tai kävivät Viipurin kaupungissa töissä. Säiniön taajamassa toimivat Säiniön tiilitehdas ja Säiniön Puunjalostus Oy:n puusepäntehdas, joissa kummassakin oli noin 25 työntekijää. Lisäksi kylässä toimi Ylä-Säiniön Sähkö Oy:n sähkölaitos, Honkaniemen Saha Oy, Viipurin Kauppa Oy:n omistama Säiniön sähkömylly ja J.V. Lappalaisen mylly Säiniöllä. Vuonna 1937 Yläsäiniöllä oli 545 ha peltoa, 2 ha niittyä ja 1 154 ha metsää.[2]
Säiniöllä toimi osuuskassa, apteekki[3], useita yksityiskauppoja, Viipurin Osuusliike r.l:n myymälä, piirikirjasto, koulukirjasto, seurakuntakeskus ja Luurinmäen rukoushuone.[2]
Kansakoulut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yläsäiniöllä oli kaksi kansakoulua. Säiniön kansakoulu sijaitsi Säiniön taajamassa ja sen koulupiiri käsitti Yläsäiniön länsiosan lisäksi suurimman osan Hämäläisen kylää ja joitakin tiloja Suurperon kylästä. Se oli Viipurin maalaiskunnan suurin koulu. Säiniön asukasluku kasvoi nopeasti Viipurin kaupungin läheisyyden vuoksi ja niinpä vuonna 1903 rakennettu koulu kävi ahtaaksi. Vuonna 1924 ostettiin kahden läheisen tilan päärakennukset koulukäyttöön ja lisäksi rakennettiin lisärakennus, johon tuli liikuntasali, käsityöluokka ja vahtimestarin asunto. Vuonna 1939 Säiniön koulussa oli 9 opettajaa ja 325 oppilasta. Säiniön koulun kaikki neljä rakennusta tuhoutuivat talvisodassa. Vuonna 1942 rakennettiin Säiniölle väliaikainen koulurakennus. Syksyllä 1943, jolloin osa väestöstä oli palannut Yläsäiniölle, oli koulussa 180 oppilasta.[2]
Yläsäiniön itäosa kuului Honkaniemen kansakoulupiiriin, jonka koulu sijaitsi Honkaniemessä. Honkaniemen koulu oli aloittanut toimintansa 1922. Vuonna 1939 Honkaniemen koulussa oli 3 opettajaa ja 81 oppilasta. Honkaniemeen valmistui jatkosodan aikana uusi koulu.[2]
Yhdistystoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yläsäiniöllä toimi useita eri alojen yhdistyksiä: Säiniön nuorisoseura Kataja, Säininön suojeluskunta, jolle valmistui talo vuonna 1937, Säiniön metsästysyhdistys ja Säiniön marttayhdistys perustettiin vuonna 1938. Urheiluseuroja oli kolme: Säininö Jäntevät (per. 1921), Honkaniemen Niemenpojat ja Säiniön ns. Katajan Urheilijat (per. 1927). Lisäksi yksi Viipurin pitäjän maamiesseuran maamiesseurapiireistä toimi Säiniöllä. Säiniön seurakuntapiiri perustettiin 1931 ja sillä oli oma toimitalo, jonka se 1935 myi Viipurin maaseurakunnalle kappalaisen pappilaksi. Seurakuntapiiri hankki tämän jälkeen läheltä uuden toimitalon, Luurinmäen rukoushuoneen. Säiniöllä toimi myös kuoro ja pyhäkoulu.[2]
Sota-aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan aikana Yläsäiniön väestö evakuoitiin Keski-Suomeen. Sodan loppuvaiheessa taistelut ulottuivat Yläsäiniölle asti. Moskovan rauhassa Yläsäiniö muun Viipurin maalaiskunnan kanssa luovutettiin Neuvostoliitolle. Jatkosodassa alue vallattiin takaisin 1941 ja väestö pääsi palaamaan koteihinsa, mutta uusi evakuointi oli edessä 1944.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Puustinen Kauko: Suomen kaivosteollisuus (Ruukit) 2003. Geologian tutkimuskeskus. Arkistoitu 4.1.2006. Viitattu 31.7.2007.
- ↑ a b c d e f g Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II, s. 322–323, 329, 375–376, 379–380, 418. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.
- ↑ Marcus Olli: Luovutetun alueen apteekit 29.5.2006. Alajärven apteekki. Viitattu 31.7.2007.
Ahokas • Alasommee • Alasäiniö • Haankylä (Haka) • Hapenensaari • Hämäläinen • Ihantala • Juustila (Juustilanjoki) • Jyrkilä • Järvelä • Kaipola • Karppila • Kaukola • Kiiskilä • Kilpeenjoki • Kilpeenjoki–Sydänmaa • Kilpeenjoki–Vakkila • Konkkala • Korpelanautio • Kurikkala • Kähäri • Kärki • Kärstilä • Lahti • Lavola • Leppälä • Lihaniemi • Lyykylänjärvi • Mannikkala • Mälkki • Naulasaari • Nikoskela • Nuoraa • Näätälä • Pakkainen • Parkaus • Perojoensuu • Pien-Merijoki • Pietilä • Pihkala • Piispansaari • Porkansaari • Rapattila • Rasalahti • Repola–Lyykylä • Repola–Tervajoki • Rikkola • Ryysylä • Rääsiälä • Saarela • Samola • Savolainen • Suur-Merijoki • Suurpero • Tali • Terävälä • Tikkala • Tirhiä • Uskila • Uusikartano • Vahvaniemi • Vatikivi • Ventelä • Ykspää • Ylivesi • Yläsommee • Yläsäiniö