Haankylä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haankylä, myös Haka, oli kylä Viipurin maalaiskunnassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Haankylä sijaitsi Viipurin maalaiskunnan länsiosassa Viipurinlahteen työntyvällä niemellä. Haankylä rajoittui idässä ja pohjoisessa Viipurin kaupunkiin. Maalaiskunnan puolella sen naapurikyliä olivat Rasalahti ja Kärki.

Vuonna 1937 kylässä oli 67 asukasta.[1] Samana vuonna kylässä oli 86 ha metsää, 58 ha peltoa ja 15 ha niittyä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1933 osa Haankylästä liitettiin Viipurin maalaiskunnasta Viipurin kaupunkiin.[3] Viipurin maalaiskunnan ja kaupungin välillä nousi 1930-luvulla aluekiistoja, jolloin maalaiskunta vaati muun muassa kaupunkiin liitettyä osaa Haankylästä takaisin itselleen. Valtioneuvoston päätöksessä raja jäi Haankylän kohdalle kuitenkin ennalleen.[4]

Talvisodan aikana Haankylän asukkaat evakuoitiin muualle Suomeen. Moskovan rauhassa Viipurin maalaiskunta Haankylä mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Jatkosodassa luovutetut alueet valloitettiin takaisin vuonna 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lakio 1982, s. 265
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 273
  3. Lakio 1982, s. 252.
  4. Lakio 1982, s. 259