Ylivesi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Saarela (Viipurin mlk))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ylivesi oli kylä entisessä Viipurin maalaiskunnassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Nykyisin Yliveden alueella on jonkin verran asutusta, mutta venäläistä asutusnimeä sillä ei ole.

Yliveden kylä sijaitsi Viipurin maalaiskunnan pohjoisosassa Viipurista pohjoiseen vievän valtatie 14 varrella. Seurakunnallisesti Ylivesi kuului Viipurin maalaiskunnan pohjoisosan käsittäneeseen Ihantalan seurakuntaan. Yliveden naapurikyliä olivat Juustila, Ihantala, Tali, Konkkala, Saarela, Ventelä ja Tikkala. Kylän etelärajalla sijaitsee Ventelänselkä, johon laskee kylän läpi virtaava Kilpeenjoki. Vuonna 1937 kylässä oli 334 asukasta. Yliveden koulupiiriin kuuluneissa pikkukylissä Konkkalassa oli 87 asukasta ja Saarelassa 47 asukasta.[1]

Elinkeinot ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliveden asukkaat saivat elantonsa pääasiassa maataloudesta. Vuonna 1937 kylässä oli 472 ha peltoa, 43 ha niittyä ja 1 319 ha metsää.[2] Kylässä oli Saimaankanavan Osuusliikkeen myymälä. Yliveden nuorisoseuralla oli oma talo lähellä koulua.

Yliveden kansakoulu sijaitsi kylän pohjoisrajalla. Koulupiiriin kuului Yliveden lisäksi Ihantalan, Konkkalan ja Saarelan kylät sekä osia Kilpeenjoen kylästä. Koulurakennus valmistui vuonna 1900 ja se tuhoutui talvisodassa. Vuonna 1942 kunta rakensi väliaikaisen koulutalon. Vuonna 1939 koulussa oli kolme opettajaa ja 102 oppilasta.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana Yliveden väestö evakuoitiin Keski-Suomeen. Moskovan rauhassa Ylivesi muun Viipurin maalaiskunnan kanssa luovutettiin Neuvostoliitolle. Jatkosodassa alue vallattiin takaisin 1941 ja väestö pääsi palaamaan koteihinsa, mutta uusi evakuointi oli edessä 1944.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lakio 1982, s. 264–265
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 274
  3. Kuujo 1982, s. 375