Tulisoihtu pimeään

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulisoihtu pimeään
Olavi Paavolaisen elämä
Tulisoihtu.jpg
Kirjailija Panu Rajala
Kuvittaja arkistokuvitus
Kansitaiteilija Väinö Kunnas (maalaus)
Martti Ruokonen (ulkoasu)
Kieli suomi
Genre elämäkerta
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2014
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 624
ISBN 978-951-0-40254-2
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä on Panu Rajalan laatima elämäkerta Olavi Paavolaisesta. Teos ilmestyi 2014, ja sen on kustantanut WSOY.

Alkusanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajala luotaa alkusanoissa Paavolaisen rooleja, joista viimeinen oli väsähtänyt, kyyninen valtakunnanpessimisti. Mutta sitä ennen hän oli Panulan sanoin ”ihailtu ja kadehdittu, rakastettu ja vihattu – – ainutlaatuinen ilmestys, poseeraava dandy, tehnoava vaikuttaja, innostava joukonjohtaja, loistava tyyliniekka, jalostuneen taideaistin lävistämä kriitikko, modernin runon esitaistelija, kulttuuritietoinen esseisti ja matkakirjailija, lopulta maan seuratuimman teatterin [Radioteatterin] johtaja”. Näitä kaikkia rooleja Panula elämäkerrassa kuvaa.[1]

Rajala antaa arvion aiemmista elämäkerroista: Matti Kurjensaaren työtä haittasi Paavolaisen lesken puuttuminen käytettävissä olleeseen aineistoon, eikä Kurjensaari käsittele teoksia. Myöskään Jaakko Paavolaisen elämäkerrassa ei käsitelty tuotantoa, vaan teos oli Rajalan mielestä ”hyödyllinen tietolähde, asiakirjan tapaan jäsennelty [ja] faktoissa pysyttelevä”. Rajala toteaa, että tuotantoa ovat sittemmin käsitelleet useat tekijät, mutta hän oli huomannut, että Paavolaisen koko kaaren kattavalle elämäkerralle tuntui olevan tilaa.[1]

Alkusanoissa Rajala huomauttaa, ettei hänen aineistonsa ollut kattava; kaikkea ei ole vielä kerrottu, sillä paitsi että Paavolainen hävitti aineistoa, Paavolaisen oikeuksien haltija Pekka Paavolainen ilmoitti vaikenevansa kuin muuri. Toisaalta Rajala kuitenkin sanoo, että ”tuskin löytyy enää käänteen tekeviä todisteita”. Myönteisesti hänen työhönsä oli suhtautunut veljenpoika Eero-Pekka Paavolainen.[1]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helena Pilke kirjoitti Agricola-sivuston kirja-arvostelussa, että aiemmat elämäkerrat lukeneelle teoksessa on paljon tuttua. Rajalalla on kuitenkin ollut ilmeisesti käytettävissään lähteitä, joita Matti Kurjensaari ja Jaakko Paavolainen eivät olleet saaneet käsiinsä.[2]

Kuisma Korhonen (Helsingin Sanomat) sanoi arviossaan, että teoksessa näkyy kiireen jälki. Korhonen toteaa myös, että Rajala kertoo enemmän Paavolaisen naissuhteista kuin teoksista. Hän huomauttaa myös, että Paavolaisen kuva on Rajalan tekemänä pikemmin satiirinen kuin arvostava. Teos antaa kuvan ”narsistisesta opportunistista, joka pyrki vimmatusti huomion keskipisteeksi”.[3]

Ville Hänninen kirjoitti Lapin Kansassa: ”Teos ei tuo Paavolais-kirjallisuuteen paljon uutta. Se on kuitenkin sujuvasti kirjoitettu, samanaikaisesti innoittunut ja kriittinen.”[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rajala, Panu: Monikasvoinen Olavi Paavolainen. Teoksessa Tulisoihtu pimeään, s. 9–11.
  2. Pilke, Helena: Naisten mies, ja monenlaisten aatteiden Agricolan kirja-arvostelut. 4.10.2014. Viitattu 12.10.2014.
  3. Korhonen, Kuisma: Olavi Paavolainen oli narsisti ja takinkääntäjä Helsingin Sanomat. 17.9.2014. Viitattu 12.10.2014.
  4. Hänninen, Ville: Tulenliekkinä saavuit kerran Lapin Kansa. 17.9.2014. Viitattu 25.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]